
Suomeen tarvitaan lisää työpaikkoja, mutta kuka ne oikein synnyttää? Ei ainakaan valtio eivätkä myöskään kunnat, vaikka hoivapalveluihin lisää käsipareja tarvitaankin. Uudet työpaikat syntyvät yksityisiin yrityksiin, mutta vain menestyviin.
Vuoden 2014 lopussa Suomessa oli noin 20 000 avointa työpaikkaa. Niistä 75 prosenttia oli yksityisten yritysten tarjoamia.
Tarvitsemme siis uusia yrityksiä, mutta kenestä on yrittäjäksi? Yrittäjän puolisona ja tyttärenä uskallan sanoa, että yrittäjällä on oltava erityinen luonteenlaatu. Kuten vaikka tähän lehteen haastatellulla Vesa Keskisellä (sivu 18).
Jos tykkäät turvallisesta elämänmenosta, säännöllisestä työajasta, kahdeksan tunnin työpäivistä ja pitkistä lomista, älä ala yrittäjäksi. Jos taas nautit riskien ottamisesta, innostut uusista asioista ja pidät ihmisistä, sinussa saattaa olla yrittäjäainesta.
Eila Heikkisen väitöskirjan (Jyväskylän yliopisto 2007) mukaan yrittäjät ovat elämyshakuisempia, rohkeampia, luottavaisempia, joustavampia, itsevarmempia, kärsimättömämpiä ja asiakeskeisempiä kuin vertailuväestö. Heillä on myös erittäin korkeat sosiaaliset taidot.
Nuoret ovat innostumassa yrittäjyydestä. Samalla he luovat itselleen työpaikan, hyvällä tuurilla myös muille. Yrittäjyydessä on riskinsä, mutta moni myös onnistuu. Onnea matkaan!