Työurien täytyy jatkua, jotta Suomi saa jatkossakin lapsensa koulutettua, vanhuksensa hoidettua ja pidettyä terveydenhuollon pyörät pyörimässä. Yhdeksi keinoksi työurien jatkamiseen on tarjottu eläkeiän nostamista 65 vuoteen.

Tuo ikäraja tuntuu jopa alhaiselta, kun lukee lehdistä juttuja seitsenkymppisistä yrittäjistä ja työkeikkoja heittävistä virkeistä senioreista.

Vähemmän tehdään juttuja niistä, joiden kroppa ei kestä eläkeikään asti. Savusukeltajan varusteet painavat 25 kiloa ja työvälineet toisen mokoman. Tiedän, että palomiehet ovat teräsmiehiä, mutta haluaisinpa nähdä sen 65-vuotiaan brankkarin, joka tuon lisäpainon alla kantaa 90-kiloisen pelastettavansa kahdeksannesta kerroksesta alas turvaan.

Haluaisin nähdä myös sen laatoittajan, jonka polvet kestävät jatkuvaa kontallaan oloa ilman vammoja 65-vuotiaaksi. Sen metsurin, jonka kädet eivät muutu tärinätaudista valkoisiksi. Tai sen sairaanhoitajan, joka jaksaa 65-vuotiaaksi kolmivuorotyötä ja jatkuvaa jalkojen päällä oloa. Heitäkin on, mutta ei paljon.

Eläkkeelle jäämisen ikä nousee jopa ennusteita nopeammin. Yhä useampi jaksaa ja haluaa tehdä töitä pidempään – jos niitä on tarjolla. Mutta entäs ne, jotka eivät jaksa? Jääkö heitä laumoittain työkyvyttömyyseläkkeelle, jos yleinen eläkeikä nousee? Kenen etu se on? Työkyvyttömyyseläke kun tulee hyvin kalliiksi myös työnantajille.