Pääkirjoitus: Avun vaalikevät
Puheenaiheet
Pääkirjoitus: Avun vaalikevät
Päätoimittaja Marja Aarnipuro: "Yksittäisiä eduskuntavaaliehdokkaita emme haastattele, sillä heitä on yli 2 000, eikä sellainen määrä mahdu minkään lehden sivuille."
26.1.2015
 |
Apu

Vaalikevät on kiihkeää aikaa. Huhtikuun 19. päivä lähestyy vauhdilla, joten nyt on aika kertoa teille lukijamme, mitä suunnitelmia Avun toimituksessa on vaalienalusajalle.

Puolueettomana ja sitoutumattomana lehtenä pyrimme tietysti tasapuolisuuteen. Numerosta 13/2015 alkaen julkaisemme neliosaisen Kohti vaaleja -juttusarjan, jossa käsitellään keskeisimmät vaaliteemat. Näihin juttuihin keräämme kannanottoja ja näkemyksiä kaikista niistä kahdeksasta puolueesta, jotka saivat vuoden 2011 vaaleissa kansanedustajapaikkoja.

Yksittäisiä eduskuntavaaliehdokkaita emme haastattele, sillä heitä on yli 2 000, eikä sellainen määrä mahdu minkään lehden sivuille.

Puoluejohtajat esiintyvät varmasti kevään kuluessa meidänkin sivuillamme. Tässä käsillä olevassa numerossa julkaistaan pääministeri Alexander Stubbin haastattelu (s. 34), johon päättyy viime syksynä alkanut suurten puolueiden puheenjohtajia käsittelevä juttusarjamme.

Politiikkaa ja yhteiskunnallisia ilmiöitä tarkkailevat kolumnistimme Markus Leikola ja Tuomas Enbuske ottavat kevään aikana varmasti kantaa vaaliteemoihin. Aiheita käsitellään myös pääkirjoituksissa.

Vaalitulokset raportoimme numerossa 17. Silloin kansa on puhunut ja päästään muodostamaan uutta hallitusta, jolla on edessä suuria päätöksiä. Kiinnostavat jutunaiheet meiltä eivät siis lopu. Hyvää vaalikevättä kaikille!

Kommentoi »