Mikäpä on naisen ollessa; ajatuksia herättävä elokuva on valmis, tyyni elämäntilanne lasten aikuistuttua sekä hevosia tallissa, koira kotona ja töitä juuri sopivasti.
Näyttelijä Outi Mäenpää on tämä nainen, väkevien, rujojenkin naisroolien Jussi-palkittu tulkitsija. Tänä keväänä hänet voi nähdä Jussi Hiltusen ohjaamassa psykologisessa Armoton maa -draamaelokuvassa, improvisaatioteatteri Stella Polariksen tilaisuuksissa sekä työyhteisöjä kouluttamassa.
Juuri nyt Outi Mäenpää istuu rentoutuneena sohvalla, hörppää kahvia ja sanoo, että hän kavahtaa yksinvaltaisesti toimivia ohjaajia. Nuori, ensimmäisen pitkän elokuvansa ohjannut Jussi Hiltunen ei kuulu heihin, vaan hän jättää näyttelijälle oven juuri sopivasti raolleen.
Toisenlaisiakin ohjaajia Outi Mäenpään näyttelijän tiellä on ollut.
Puidaan ensin Jouko Turkka, viime kesänä edesmennyt Teatterikorkeakoulun kiistelty, ihailtu ja vihattu opettaja. Hullu nero, jonka opetusmetodeista on oltu monta mieltä.
Outi Mäenpäälle neljä opiskeluvuotta oli tiukkaa selviytymistaistelua. Turkka ei jättänyt ovea auki opiskelijan omille tulkinnoille vaan alisti ja määräsi. Vuosien jälkeen Outi Mäenpää tarkastelee Turkan tapaa opettaa henkien taisteluna. Keinot, joilla Turkka käytti valtaansa, voidaan määritellä kiusaamiseksi.
– Turkka oli fyysisesti ja psyykkisesti väkivaltainen, alistava, ja hänen naiskuvansa oli mitätön. Kaikesta huolimatta monista Turkan oppilaista tuli loistavia näyttelijöitä.
Heitä ovat muun muassa kaikki Turkan 12-osaisessa Seitsemän veljestä tv-sarjassa (1989) näytelleet, kärkiniminä Kai Lehtinen ja Martti Suosalo.
Outi Mäenpää sanoo suoraan, että Jouko Turkka aiheutti Teatterikorkeakoulussa monille vakavia seuraamuksia. Joidenkin elämä meni rikki, joidenkin loppui traagisesti. Siitä julkisuuteen ei tihkunut mitään monista koulun debateista huolimatta.
Mäenpää selviytyi, ja opettajana hän itse on kaukana Turkan metodeista.
– Teatterikorkeakoulussa opettaessani pyrin olemaan tarkka ja antamaan samalla näyttelijälle tulkinnan vapautta.
Nyt hänen omassa perheessään on jo kaksi opiskelevaa poikaa. Vanhempi, 23-vuotias Jussi opiskelee Lahden kansanopistossa, nuorempi Joonas on valinnut media-alan.
– Mielestäni pojistani on kasvanut suoria ja avoimia aikuisia, jotka osaavat asettaa itse rajansa ja ilmaista tunteensa.
Tänä keväänä Outi Mäenpään voi nähdä Armoton maa -elokuvassa ja koulutustilaisuuksissa. Kaikki vapaa-aika kuluu hevostallilla.
Vilkas uusperhe ja siinä kuusi lasta. Outi Mäenpään elämänvaihe elokuvatuottaja Kai Nordbergin kanssa alkoi vuonna 2008. Naimisiin he menivät seuraavana vuonna.
Nyt pariskunta on eronnut, mutta työkumppanuus on säilynyt hyvänä, viimeksi Nordbergin tuottamassa Armoton maa -elokuvassa. Outi Mäenpää ennustaa elokuvalle rohkeasti kansainvälistä läpimurtoa, sisältäähän se vahvan draaman ja syviä tunteita, katsojan silmin jopa tarantinomaisia sävyjä.
Mäenpään rooli ei ole elokuvassa iso, mutta se on merkityksellinen vankilasta palaavan pojan kuolemansairaana äitinä. Vavahduttavan pojan roolin tekee Antti Holma.
Ex-puoliso Kai Nordbergin Making Movies -firma juhlii elokuvan myötä 20-vuotista taivaltaan.
– Yhdessäolo Kain kanssa oli hyvä elämänvaihe, ja elimme pitkälti töistä, monista yhteisistäkin. Ystävyys on onneksi yhä olemassa, ja kumpikin on käsitellyt omaa osuuttaan eroon. Minulla on edelleen hyvät välit hänen kymmenvuotiaisiin kaksostyttöihinsä Mimosaan ja Monaan, samoin poikiin Ottoon ja Elikseen.
Outi Mäenpää on joutunut miettimään, miksi hänen toinenkin avioliittonsa hajosi.
– Mitä toin mukanani uuteen liittooni, millaisia olivat tunteeni uusperheessä, mitä olin vailla? Avioerot ovat olleet minulle siinä mielessä lahja, että niistä voi ottaa opikseen.
Selvittämättömät asiat ihmissuhteissa, perheissä ja suvuissa voivat olla raskas taakka.
Salaisuuksista ja vaikenemisesta Armoton maa -elokuvassakin on kysymys. Isästä, joka ei ole kertonut pojilleen elämäänsä varjostaneesta tapahtumasta, pojista, joille väkivalta näyttäytyy elokuvassa keinona selvittää välejä.
Puhumattomuus voi pahimmillaan johtaa tragedioihin, joiden syyt ymmärtää vasta jälkeenpäin.
– Häpeää on raskasta kantaa mukanaan, ja puhumattomuus vaikuttaa elämään sukupolvesta toiseen.
Mäenpää sanoo, että ihminen tulee näkyväksi vasta silloin, kun uskaltaa ja osaa puhua tunteistaan ja tarpeistaan. Sitä hän on itse oppinut ja opiskellut. Hän on kouluttautunut EASEL-ohjaajaksi ja valmistuu keväällä EASEL-Coach-työnohjaajaksi. Opinnot sisältävät psykoedukaatiota, myös sosiaalisen neurotieteen alalta.
– Psykoedukaatio on erityisesti vaikeissa mielenterveyden häiriöissä käytetty koulutuksellinen työskentelytapa. Sen tavoite on lisätä mielenterveyskuntoutujan ja hänen perheensä tai muun lähiyhteisön ymmärrystä pitkäaikaisesta sairaudesta.
Outi Mäenpään oma olemus ilmaisee juuri nyt levollisuutta ja rentoutta. Hän sanoo, että kehon pitäisi ilmaista rakkautta ja siinä pitäisi virrata hyvän olon tunnetta.
– Monesti meihin on lokeroituneena monen vuoden ahdistus, aggressiot ja pelot. Niistä on irtauduttava.
Hieman yllättäen hän toteaa, että pelkojen takana on usein suurimpia unelmia.
Jopa vuoden 1918 tapahtumat Suomessa ja sisällissodan aiheuttama juopa ovat voineet siirtyä selvittämättöminä sukupolvelta toiselle. Outi Mäenpää sanoo, että tunteet siirtyvät tutkitusti jopa geenitasolla.
Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa Espoon Tapiolassa olivat onnellista, normaalia keskiluokkaista elämää.
– Sain lapsuudessani paljon rakkautta ja huomiota. 1960-luvulla syntyneenä kuulun sukupolveen, jonka tytöt kasvatettiin kilteiksi. Rakkaat veljeni Lauri ja Risto saivat poikina hieman erilaisen kasvatuksen.
Hänen äitinsä suvussa oli pappeja, professoreja ja fennomaaneja, ja äiti oli sukupolvestaan poiketen avoin nainen. Isän Pohjanmaalta kotoisin oleva suku oli sulkeutuneempi, joskin Outille yhtä rakas ja läheinen kuin äidin suku.
Hän sanoo, että vanhemmat kunnioittivat toisiaan, ja heidän avioliittonsa oli rakkaudellinen liitto.
– Äiti avasi minulle parisuhdettaan isääni ja myös isän sukuun. Ilman sitä en tietäisi itsestäni ja tunteistani niin paljon.
Nyt ei ole enää vanhempia, joilta kysyä menneestä, ei omista kokemuksistaan lapsena. Outi Mäenpään Alzheimeria sairastanut äiti kuoli vuonna 2015, isä kuoli jo 22 vuotta sitten.
– Isä saattohoidettiin kotona, ja olin läsnä hänen kuolinhetkellään. Elämänvaiheena se oli raskas, sillä esikoiseni Jussi oli vauva ja tein isoa roolia Espoon kaupunginteatterissa Kolmen sisaren Mashana.
Suoraan puhumisen taidon Outi Mäenpää oppi äidiltään, ja samaa taitoa hän on opettanut omille pojilleen.
Hän myöntää pelänneensä nuorempana konflikteja ja oppineensa vasta viime vuosina olemaan avoin näkyvällä tavalla.
– Läsnäolo vaatii suoruutta. Teen nyt töitä hevoskuuntelija, mentori Nona Sepän kanssa, ja hän on vaikuttanut minuun monella tavalla. Matkalla näkyväksi -koulutuksissa opetamme vuorovaikutuksen ja läsnäolon merkitystä. Jokainen ihminen kokee vaikeita tunteita, syyllisyyttä, huonommuutta, kateutta ja arvottomuutta. Kun uskaltaa avata itsensä elämälle, elämä avaa meille ovia, joista emme osanneet edes haaveilla. Olisinpa tiennyt kaiken tämän 30-vuotiaana!
Terveen 54-vuotiaan ei välttämättä tarvitsisi miettiä hoitotestamenttiaan, mutta Outi tekee sellaisen nyt.
– Haluaisin, että elämäni loppuvaiheessa koira saisi pötköttää vieressäni, että saisin hierontaa ja voisin ottaa silloin tällöin lasin konjakkia. Haluaisin olla myös mukana henkilökunnan kokouksissa filtin alla sohvalla.
Koska hän on hyvä luomaan tallilla lantaa, hän lisää hoitotestamenttiin vielä yhden kohdan.
– Jos vain kykenisin, toivoisin pääseväni harjaamaan hevosen harjaa. Voisin tehdä sitä tuntitolkulla, ja hevonenhan nauttii siitä.
Hevoset, Outi Mäenpään suuri rakkaus, ovat vielä käsittelemättä.
Hän pitää hevostallia, jossa on yhteensä viisi hevosta. Kaksi niistä on omia.
– Talli on itsehoitotalli. Hevosten käyttäytymisestä ja tunteista on paljon tutkittua tietoa, ja tallissani hevosilla on iso pihatto pihalla ja ympärillä on isot laitumet, joilla hevoset saavat käyskennellä vapaasti. Välillä ne päästetään myös metsään, josta ne eivät karkaa mihinkään. Hevonen syö seitsemäntoista tuntia päivässä, eikä niin ison ja viisaan eläimen pidä olla suljettuna pieneen tilaan.
Onnellisten, vapaiden hevosten hoitaja on itse vapaa sielu, juuri nyt ei sidoksissa mihinkään rasittavaan. ●
teksti Liisa Talvitie, kuvat Kirsi Tuura
