Osaatko oikeutesi lennolla?
Matkailu
Osaatko oikeutesi lennolla?
Mitä tehdä, jos lento myöhästyy ja tai jos matkalaukku katoaa? Kuka korvaa? Kokosimme yleiset uskomukset lentomatkailijan oikeuksista ja totuuden niistä.
Julkaistu 4.7.2014
Mondo

Kokosimme yleiset uskomukset lentomatkailijan oikeuksista – ja totuuden niistä.

Jos lento myöhästyy, saan korvauksen

Lentoyhtiön pitää korvata ­myöhästymisestä johtuvat haitat, jos yhtiö kuuluu EU-asetusten piiriin. Matkustaja on oikeutettu niin kutsuttuun vakiokorvaukseen, jos lento saapuu määränpäähän yli kolme tuntia aikataulusta jäljessä. Korvaus vaihtelee 125 eurosta 600 euroon kohteesta riippuen. Aina korvauksia ei tule, sillä yhtiöt yrittävät välttää korvaus­velvollisuuden.

”Valitettavan usein eurooppalaiset lentoyhtiöt tyytyvät vain vastaamaan kuluttajan valitukseen, että viivästys johtui poikkeusoloista, joita yhtiö ei voinut välttää”, sanoo Euroopan kuluttajakeskuksen johtaja Leena Lindström. Yhtiön kuuluu korvata vain siitä itsestään johtuvia viivästyksiä, ei esimerkiksi lentokentän ruuhkan aiheuttamia. 

Korvauksen saa yhtiöltä, jolta lippu on ostettu

Jokainen lentoyhtiö vastaa omista viivästyksistään. Yhteistyössä lennetyllä reitillä vastuussa on operoiva lentoyhtiö. Esimerkiksi Finnair ei vastaa sen AY-tunnuksella myydystä lennosta, jonka operoi saman allianssin Cathay Pacific.

Tämä on erityisen tärkeää, kun matkustetaan EU:n ulkopuolella, missä EU-asetukset matkustajien oikeuksista eivät ole voimassa. Oikeuksien saaminen riippuu lennon lähtöpaikasta. “Asetusta sovelletaan kaikkiin EU-alueelta lähteviin lentoihin, mutta EU:n ulkopuolelta saapuviin lentoihin vain siinä tapauksessa, että lento­yhtiö on rekisteröity EU:n ­alueella”, sanoo Lindström.

Jos Aeroflotin kone lähtee Helsingistä Moskovaan, matkustajaa koskevat EU-oikeudet. Kun sama kone lähtee Moskovasta Helsinkiin, oikeudet eivät ole voimassa.

Jos lento perutaan, saan korvauksen

Matkustaja ei ole oikeutettu ylimääräiseen korvaukseen, jos lento­yhtiö peruu lennon viimeistään 14 päivää ennen lähtöä tai jos yhtiö tarjoaa asiakkaalle uudet lennot, joiden ajat ovat lähellä alkuperäisiä aikoja. Jos lento perutaan tätä myöhemmin eikä korvaavia lentoja tarjota, asiakkaalla on oikeus vakiokorvaukseen. Jos yhtiö kuitenkin pystyy osoittamaan, että peruminen johtuu poikkeusoloista, kuten säästä, asiakas ei saa korvausta.

Jos matkalaukku katoaa, kaikki siinä korvataan

Jos matkatavarat katoavat kokonaan, mahdollinen enimmäis­korvaus on noin 1 290 euroa. ­“Sääntöä luetaan helposti niin, että sen ­verran rahaa on oikeus saada lento­yhtiöltä. Käytännössä tilanne on toinen”, Lindström sanoo.

Korvauksia harkitessaan yhtiö arvioi, mikä on laukun sisällön arvo ja milloin tavarat on ostettu. Yhtiöt vaativat myös ostokuitteja tavaroista. Koska useimmilla matkustajilla ei ole kuitteja, yhtiö tekee korvaussummasta oman tarjouksen. Se on yleensä huomattavasti enimmäiskorvausta pienempi. Jos laukku vaurioituu ruumassa, korvaus ei silloinkaan lähes koskaan vastaa laukun alkuperäistä hintaa.

Tavaroiden myöhästyessä meno­lennolla lentoyhtiön pitää korvata välttämättömyys­tarvikkeet, kuten hygieniatuotteet. Matkustajalla on kuitenkin velvollisuus hankkia nämä mahdollisimman halvalla. Lisäksi asiakkaan on tehtävä jo lento­kentällä ilmoitus tavaroiden viivästyksestä ja lähetettävä yhtiöl­le kirjallinen vaatimus korvauksista 21 päivän kuluessa siitä, kun on saanut matkatavarat. Jos tavarat myöhästyvät paluulennolla, matkustaja ei yleensä saa korvauksia.

Yhtiöillä on listat siitä, mitä ­tavaroita niiden vastuu koskee. ­Esimerkiksi viinipulloja ja tieto­koneita saa laittaa ruumaan, mutta ruumassa rikkoutunutta tieto­konetta tai hajonneen pullon likaamia vaatteita ei korvata.

Jos lento on ylibuukattu, saan uuden lipun ja rahaa

Jos yhtiö on buukannut lennolle liikaa matkustajia eikä asia­kas mahdu koneeseen, hänellä on oikeus saada uusi lento tai perua matka ja saada lipun hinta seitsemässä päivässä takaisin. Jos hän valitsee uuden lennon, hänellä on oikeus niin sanottuun vakio­korvaukseen. Lentovirkailijat kuitenkin etsivät vapaa­ehtoisia, jotka suostuvat luopumaan paikastaan sovittavaa korvausta vastaan. Tuo summa on usein pienempi kuin EU-asetuksen määräämä vakio­korvaus. Usein joku suostuu vaihtoon tarjotulla summalla eikä vakio­korvausta saa kukaan. Jos uutta lentoa pitää odottaa, yhtiön tulee tarjota matkustajalle muun muassa ruokaa ja majoitusta.

Tietojen ajantasaisuus tarkistettu 2.6. 2017

Kommentoi »