Vaivihkaa ne tulivat Helsingin katukuvaan ja valloittivat keskustan hyviä liiketiloja. Ja nyt niitä tuntuu olevan kaikkialla: kirpputoreja.
Kirpputorit ovat täällä taas, aivan kuin 1990-luvun laman aikaan. Silloin ne valtasivat alaa yhtä aikaa keskikaljakuppiloiden kanssa, vaikka ajan merkkinä ne jäivät vähemmälle huomiolle kuin topless-karaokebaarit.
Kierrätys on ekologista ja järkevää, mutta yllättävää on, että kirpputorit ovat löytäneet hyville paikoille Helsingin keskustaan. Välillä käytetyn tavaran kauppa näytti jo siirtyvän pääosin nettiin. Nyt sitä tehdään kivijalkakaupoissa.
Sama on todettu monissa muissa kapungeissa. Kirppareilla menee paremmin kuin aikoihin.
Huomio on pieni ja vain yksi konkreettinen pysäytyskuva Suomen talouden tilasta. Jokainen uutisia seurannut on varmasti huomannut yt-ilmoitusten jatkuvan virran ja talousluvut, joita ei millään keinolla saa selitettyä hyviksi.
Kesällä ekonomistit kiistelivät siitä, voiko jo käyttää sanaa lama vai onko se liioittelua. Kiista tuntui yhtä järkevältä kuin kiistely, ovatko housut kastuneet nilkkojen yläpuolelle vai polviin saakka. Osa ekonomisteista välttelee lama-sanaa: 1990-luvun romahdus oli nopea, nyt talouden vajoaminen on ollut hidasta. Silloin pallo poksahti, nyt ilma on pihissyt ulos pienistä rei’istä. Takana on kaksi taantumavuotta, joita edeltävät vuoden 2008 finanssikriisin jälkeiset vuodet eivät nekään ole olleet kummoisia.
Siitä lienee yksimielisyys, että taloudella menee huonosti. Suomi on keskellä suurta rakennemuutosta. Imagen toimituspäällikkö Niklas Thesslund kirjoittaa tässä lehdessä Oulusta, jota muutos kouraisee syvältä. Kaupunki vaurastui ensin tervalla, sitten paperilla ja lopulta kännyköillä. Vielä jokin aika sitten Oulusta kirjoitettiin vertaansa vailla olevana menestystarinana, Oulun ihmeenä. Kaupungin talous oli mukavasti plussalla. Sitten meni Nokia. Ihme muuttui ihmettelyksi. Jäljellä ovat tyhjät hallit, jotka pitäisi täyttää. Taas olisi keksittävä jotain uutta.
Kiinnostavia ovat puheenvuorot, joissa ihaillaan 1990-luvun laman oppeja. Siis väitteet siitä, että silloinen hallitus pystyi sankaritekoihin, joihin ei nyt kyetä. Tutkimus sanoo toista.
1990-luvun lamaa on tutkittu paljon. Useat taloushistorioitsijat ja ekonomistit ovat todenneet, että Suomessa pikemminkin pahennettiin lamaa kuin parannettiin tai loivennettiin. Vertailuja on tehty esimerkiksi Ruotsiin, jossa työllisyys nostettiin niin sanottujen rakenneuudistusten – tai siis vauhdikkaiden leikkausten – edelle.
Missä ovat puheenvuorot, jotka vetoavat 1990-lamatutkimuksiin ja opetuksiin? Siihen, mitä silloisia virheitä ei kannattaisi toistaa? Olemmeko oppineet mitään? Toki nykyisen taantuman syyt ovat täysin erilaisia kuin edellisen laman ja myös ympäröivä maailma on erilainen.
Jälkikäteen voidaan nimetä pitkä sarja päätöksiä, joita voidaan pitää virheinä – joko väärinä sinänsä tai ainakin väärin ajoitettuna ja väärin mitoitettuina, Suomen Akatemian lamatutkimushanketta johtanut Jaakko Kiander kirjoitti aikoinaan tutkimusta summanneessa Laman opetukset – Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset -julkaisussa.
Suurin syy 1990-luvun lamasta nousuun taisi olla juuri ICT-alan kasvu Nokian vanavedessä, eivät niinkään viisaat talouspoliittiset päätökset ja rakenneuudistukset – joita pitäisi aina tehdä jo hyvän sään aikaan.
Suuri jälkiviisaus lamatutkimuksessa on yksinkertaisesti sanottuna, että silloin kiristettiin ja kuristettiin, kun ei olisi pitänyt. Tehdäänkö nyt oikeita päätöksiä?
Oulussa toivo on pantu teknologiaan. Nokian rauniot eivät tarkoita, että osaaminen olisi kadonnut. Kaupunki on täynnä taitavia ja koulutettuja insinöörejä, jotka haluavat päästä hommiin ja olla mukana uusissa yrityksissä ja työpaikoissa. Vanhan osaamisen päälle voidaan rakentaa uutta. Uutta Nokiaa ei tule, tulee jotain muuta.
Siinäkin Oulu on kuin pienoiskuva Suomesta. Reportaasi alkaa sivulta 56. ■
Twitter @heikkivalkama
