Eeva

Opetusministeri Li Andersson: "On tarpeetonta pyrkiä täydellisyyteen"

Opetusministeri Li Andersson: "On tarpeetonta pyrkiä täydellisyyteen"
Hallituksen nuoret ministerit ovat saaneet paljon huomiota. Opetusministeri Li Andersson painottaa, ettei nuoruus välttämättä tarkoita kokemattomuutta. Li kiinnostui yhteiskunnallisista asioista jo teini-ikäisenä ja halusi kiihkeästi parantaa maailmaa.

Teini-iässä Li Andersson oli osa tiivistä kaveriporukkaa, jossa väiteltiin kiivaasti yhteis-kunnallisista asioista. Yhdeksän tytön ryhmä loi myös taidetta, muun muassa koulun joulujuhliin tehtiin oma elokuva. Se oli humoristinen, musiikkia hyödyntävä ”taiteellinen pläjäys”, jossa nähtiin kohtauksia erilaisista jouluista.

Ystävät pitivät tiiviisti yhtä yläasteelta lukion loppuun asti.

”Meillä oli kaveriporukassa vahva feministinen henki. Sovelsimme myös aika hyvin periaatetta siitä, että ei ole väliä, mitä muut ajattelevat, kunhan meillä on hyvä meininki”, Li Andersson, 32, kertoo.

Ystäväpiiri pitää edelleen yhteyttä, tosin harvemmin kuin ennen. Osa asuu ulkomailla, ja myös Suomessa asuvat ovat muuttaneet eri kaupunkeihin. Silti lapsuudenkaverit ovat Li Anderssonille yhä tärkeitä.

”Monet äitini ystävistä olivat yksin eläviä naisia, jotka pyörittivät arkea, pitivät huolta lapsistaan ja tekivät töitä siinä ohella. Sain heistä vahvat esikuvat.”

”Siinä porukassa minä opin väittelemään, ja myös yhteiskunnallinen kiinnostukseni heräsi.”

Kotimaan asioiden lisäksi tytöt perehtyivät myös maailman tapahtumiin. He keskustelivat Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista ja kiistelivät verotuksesta. Puheenaiheet eivät olleet teini-ikäisille aivan itsestäänselviä.

”Äitini on sanonut, että meillä oli siinä vaiheessa ehkä enemmän tahtoa väitellä kuin tietoa”, Li Andersson sanoo ja nauraa.

Hyvä esikuva

Lin äiti Siv Skogman oli lapselleen hyvä feministinen esikuva. Vanhemmat erosivat, kun tytär oli alle kouluikäinen, ja sen jälkeen hän asui vuoroin kummankin vanhemman luona.

Siv Skogman työskenteli toimittajana ruotsinkielisessä lehdessä Turussa. Hänellä oli oma tiivis neljän naisen ystäväpiirinsä, jonka hän kutsui usein kotiin viinilasillisten äärelle parantamaan maailmaa.

”Monet äitini ystävistä olivat yksin eläviä naisia, jotka pyörittivät arkea, pitivät huolta lapsistaan ja tekivät töitä siinä ohella. Sain heistä vahvat esikuvat.”

Li Andersson saa kaikenlaista palautetta, kehuja ja kritiikkiä. ”Jos soitan takaisin ihmisille, jotka ovat laittaneet asiattomia viestejä, puheluuni ei yleensä vastata.”

Äiti opetti myös rakkauden lukemiseen ja kirjoittamiseen. Kotiin tuli monta päivälehteä, ja Li tottui siihen, että aamuisin luettiin useampi lehti.

”Tällaiset pienet asiat ovat olleet elämäni kannalta tärkeämpiä kuin esimerkiksi se, ettei vanhemmillani ollut varaa lähettää minua ratsastusleirille tai en saanut jotain muuta, mitä olin toivonut.”

Li Andersson kertoo, ettei hänen lapsuudenperheensä ollut rikas muttei köyhäkään. Isä oli kuvataiteilija, jonka tulotaso ei ollut päätä huimaava. Suvussa ei ole ollut poliitikkoja, eikä kotona koskaan puhuttu puoluepolitiikkaa. Tietynlainen ajattelumalli vanhemmilta kuitenkin tarttui.

”Koen saaneeni kotoa kulttuurisen pääoman, mikä on todella tärkeää. Olen onnekas myös siinä, että molemmat vanhempani ovat aina kannustaneet minua vahvasti. Politiikkaan olen kuitenkin löytänyt tieni omin päin.”

Erilainen isä

Kuvataiteilija-isä Jan-Erik Andersson on aina suhtautunut tyttäreensä tasavertaisena. Hän puuhasi paljon Lin kanssa, kun tämä oli lapsi.

He pelasivat pelejä, piirsivät ja lukivat. Kesäisin ajeltiin pakettiautolla ympäri Eurooppaa. Isä ja tytär viettivät yhteistä aikaa myös kotona hiljaisuudessa, kumpikin omia kirjojaan lukien.

Li Andersson kävi alakoulua 1990-luvulla. Se, että hän tuli avioeroperheestä, ei ollut erikoista enää tuohon aikaan.

”Isän kasvatusfilosofia oli aina, että ei pidä välittää siitä, mitä muut ajattelevat. Se on ollut arvokkaimpia elämänoppeja, mitä olen saanut."

Monet koulukaverit elivät erilaisissa uusioperheissä. Taiteilija-isän erikoisuus sen sijaan joskus nolotti nuorta Litä.

”Välillä häpesin isääni, kun hän teki mielestäni aivan hulluja juttuja.”

Kun Li oli kahdeksanvuotias, hänet kutsuttiin isänsä kanssa televisio-ohjelma Villa Wasan kuvauksiin. Isänpäivä lähestyi, ja suomenruotsalaisen viihdeohjelman aiheena oli isän rooli tyttären elämässä.

Takahuoneessa syttyi kova riita: Jan-Erik olisi halunnut maalata kasvoihinsa auringon. Li sai tahtonsa läpi, kuten yleensä isän ja tyttären kiistellessä, ja isä esiintyi televisiossa ilman kasvomaalausta. Sen sijaan hän maalasi muutaman sormensa värikkäiksi.

”Isän kasvatusfilosofia oli aina, että ei pidä välittää siitä, mitä muut ajattelevat. Se on ollut arvokkaimpia elämänoppeja, mitä olen saanut. Ymmärsin sen vasta aikuisena. Lapsena on päinvastoin tärkeää, että ei erottaudu liikaa muista.”

”Isäni rakensi minulle barbitalon. Asuimme kaksiossa, ja minun huoneessani oli iso leikkitalo, jossa oli kuusi huonetta.”

Isänsä malli

Li oli usein isänsä kipsiveistosten mallina. Isä kipsasi ruumiinosan kerrallaan, ja tytön piti istua paikoillaan, kunnes kipsi kuivui.

”Minulla oli hyvät neuvottelutaidot jo silloin, ja sain isältäni aina palkkioksi barbinuken. Hän rakensi minulle myös barbitalon. Asuimme kaksiossa, ja minun huoneessani oli iso leikkitalo, jossa oli kuusi huonetta.”

Isältään Li Andersson on perinyt ainakin yhden luonteenpiirteen. Molemmilla on tapana uppoutua työhönsä täydellisesti.

”Kun me keskitymme omiin juttuihimme, emme kuule, mitä meille sanotaan. Tiedän, että se raivostutti äitiäni silloin, kun hän seurusteli isäni kanssa. Se raivostutti häntä myös, kun hän huomasi, että sama piirre oli siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ja nyt se ärsyttää minun puolisoani.”

Li Andersson asuu avoliitossa Juha Pursiaisen kanssa. Tämä nähtiin opetusministerin rinnalla ensimmäistä kertaa julkisuudessa viime vuoden linnanjuhlissa. Puoliso on entinen SM-tason jääkiekkoilija.

Itsensä haastamista

Teatteri oli Li Anderssonille tärkeä harrastus koko nuoruusiän, se tarjosi hyvän paikan itsensä haastamiseen. Toisenlaisiin maailmoihin ja roolihahmoihin hyppääminen kiehtoi. Silloin sai pohtia, millä tavalla roolihahmon kaltainen ihminen puhuu, miten hän käyttää tilaa ja millainen kehonkieli hänellä on.

Teatterista Li Andersson kokee saaneensa paljon sellaista oppia, mistä on ollut hyötyä myöhemmin elämässä, kuten äänenkäyttöä ja tilan haltuun ottamista.

Li Andersson sukkuloi Helsingin ja Turun väliä. ”Ehdin valitettavasti nyt ministerinä olemaan vielä vähemmän Turussa kuin ennen, mutta se on minulle koti.”

Li Andersson eli pitkälle nuoruuteensa täysin ruotsinkielisessä ympäristössä. Koulut ja harrastuspiirit olivat ruotsinkielisiä.

”Olen ruotsinkielisestä suvusta, ja suurin osa kaveripiiristäni oli ruotsinkielistä. Turussa oli tuolloin mahdollista elää lähes yksikielisenä.”

Vasta lukion jälkeen Li alkoi opetella kunnolla suomea.

”Tarina on klassinen eli tapasin erään pojan, joka oli Raisiosta ja puhui suomea. Huomasin, että kielen oppimisen kannalta on keskeistä, että sitä käyttää päivittäin. Vasta silloin kielikorva lähtee pikkuhiljaa kehittymään.”

Vahvasta suomenruotsalaisesta taustastaan huolimatta Li Andersson ei missään vaiheessa harkinnut liittyvänsä Suomen ruotsalaiseen kansanpuolueeseen.

”En ole koskaan ollut sitä mieltä, että äidinkieli saisi määritellä poliittista maailmankat-somusta. Kieli ei ole ollut niin keskeinen osa identiteettiäni, että se olisi mennyt muiden kysymysten edelle.”

”Yritän tehdä henkilökohtaisen feministisen projektin siitä, että en polta itseäni loppuun. Burnout-kokemusten yleisyys on todella surullinen osoitus siitä, että jokin on työelämässä väärin.”

Li Anderssonin mielestä parhaiten kaksikielistä kulttuuria ylläpidetään ja vahviste-taan sillä, että kaikista puolueista löytyy ruotsin kielen puolestapuhujia.

Suomenruotsalainen tausta on kuitenkin antanut ymmärrystä vähemmistöön kuulumisesta. Erityisesti sen tunsi nuorena, kun Li ei vielä osannut suomea kovin hyvin.

”Ehkä suomenruotsalaisuus aiheutti vähän epävarmuutta sen suhteen, mihin kuulun. En ollut aivan kotonani tässä maassa enkä ollut kotonani myöskään Ruotsissa, vaikka kieli on sama. Välillä oli ehkä vähän juureton olo.”

Mukaan politiikkaan

Vasemmistonuorten jäseneksi Li Andersson liittyi 16-vuotiaana. Järjestön aatemaailmasta löytyivät asiat, jotka ovat hänelle yhä tärkeitä: paikallinen ja globaali näkökulma sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja ympäristöasioihin sekä se, että politiikkaa ei tehdä vain edustuksellisissa instituutioissa vaan myös kansalaisvaikuttamisella ja julkisessa keskustelussa.

Vasemmistonuorten slogan olikin ”Kaduilla ja kabineteissa”.

Aluksi Li ei toiminut aktiivisesti puolueen nuorisojärjestössä vaan luki jäsenlehteä rauhassa kotona. Lukioaikana hän osallistui sen sijaan suomenruotsalaisen opiskelijajärjestö FSS:n toimintaan.

Viikonloput kuluivat erilaisissa tapahtumissa, joissa Li tutustui muualta Suomesta tuleviin nuoriin. Heillä kaikilla oli kova palo parantaa maailmaa, ja moni heistä on säilynyt ystäväpiirissä tähän päivään saakka.

”Minulle riman alentaminen on ollut opettavaista, koska olen ollut itselleni usein liian ankara. Kun tekee paljon, on täysin yli-inhimillinen vaatimus, että aina pitäisi suoriutua täydellisesti.”

Yliopisto-opiskelun Li Andersson aloitti Åbo Akademissa. Hän opiskeli kansainvälistä oikeutta ja erikoistui kansainväliseen ihmisoikeuslainsäädäntöön ja pakolaisoikeuteen.

Samoihin aikoihin Li aktivoitui politiikassa. Hän oli mukana talonvaltausliikkeessä ja kansalaisliikkeissä, jotka vaativat muun muassa kohtuuhintaisia tiloja taiteen ja kulttuurin tekemiselle tai vastustivat Turun toriparkkia.

”Aloin ajatella, miksi kaikki ne motivaatiota, fiksuja argumentteja ja energiaa täynnä olevat ihmiset eivät itse lähde ehdolle kuntavaaleihin. Kansalaisjärjestöjen energia tuntui menevän siihen, että piti saada päättäjät päättämään toisin. Minun mielestäni piti pyrkiä myös niihin paikkoihin, missä valtaa käytetään.”

Nuori nainen päättävässä asemassa

Li Andersson lähti ehdolle kunnallisvaaleihin vuonna 2008. Hän ei tullut valituksi, mutta sai arvokasta kokemusta kampanjoimisesta. Hän oli ehdolla myös vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja 2014 eurovaaleissa tulematta valituksi.

”Kun olen vieraillut kouluissa, olen kertonut, missä olen ollut ehdolla ilman, että olen tullut valituksi. Nyt puhutaan paljon nuorista naisista päättävissä asemissa. Nuoruus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei olisi kokemusta tai ettei olisi tehnyt pitkäjänteisesti työtä menestymisensä eteen.”

Li Andersson toivoo, ettei politiikka muuttuisi vain jo valmiiksi itsevarmojen ihmisten pelikentäksi.

Turun kaupunginvaltuuston ovet avautuivat lokakuussa 2012, ja vuonna 2015 Li An-derssonista tuli kansanedustaja. Nyt hän on Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja opetus-ministeri. Motivaatio tehtävään oli vahva jo ennen pestiä, nyt se on vielä vahvempi.

”Riippumatta siitä, mistä yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta isosta teemasta on kyse, niin yleensä keskustelu palautuu aina siihen, kuinka meidän koulutusjärjestelmämme toimii.”

Li Andersson puhuu suurista tavoitteista, kuten suomalaisen koulutustason nostaminen ja koulutuksen tasa-arvosta huolehtiminen. Nykyisin perhetausta vaikuttaa entistä enemmän koulumenestykseen. Ääripäät kärjistyvät, kun heikosti pärjäävien oppilaiden osuus kasvaa.

Erityisesti tämä näkyy lukutaidossa. Tutkijoiden mukaan syy ei ole koulussa, vaan ympäröivä yhteiskunta on muuttunut.

”Lukuharrastukset ovat muuttuneet koko yhteiskunnan tasolla, myös aikuisten kohdalla. Meidän pitäisi entistä enemmän tukea lukuintoa ja kielitaidon kehittymistä jo varhaisessa vaiheessa. Kaikkein tärkeintä se on heille, jotka eivät saa tukea kotoaan.”

Politiikassa tarvitaan stressinsietokykyä

Politiikan huipulla tarvitaan aikamoista stressinsietokykyä. Työ ei lopu koskaan, eikä kukaan tule sanomaan, että nyt on tehnyt tarpeeksi töitä sille päivälle.

”Yritän tehdä henkilökohtaisen feministisen projektin siitä, että en polta itseäni loppuun. Burnout-kokemusten yleisyys on todella surullinen osoitus siitä, että jokin on työelämässä väärin.”

Li Andersson kertoo olleensa aiemmin perfektionisti, mutta hän on opetellut alentamaan rimaansa. Hän tosin suhtautuu riman alentamiseen ristiriitaisesti: hän tietää monen olevan sitä mieltä, että rimaa ei pitäisi madaltaa siksi, että saa työt tehtyä.

”Minulle riman alentaminen on ollut opettavaista, koska olen ollut itselleni usein liian ankara. Kun tekee paljon, on täysin yli-inhimillinen vaatimus, että aina pitäisi suoriutua täydellisesti.”

Jaksamisen kannalta on tärkeää myös erottaa olennaiset asiat epäolennaisista. Li ei pyörittele työasioita mielessään öisin, mutta välillä unet jäävät liian lyhyiksi kiireisten aikataulujen vuoksi.

Kun Li Andersson aloitti kansanedustajana, työhön perehdyttävä vanhempi kollega muistutti, että lukemiseen pitää varata aikaa. Muuten eduskunnassa tyhmistyisi.

”Se oli viisas neuvo, ja olen yrittänyt pitää siitä kiinni. Ministerin työssä joutuu käsittelemään paljon informaatiota julkaisujen ja muistioiden muodossa. Huomaan, että rentoutumisen ja ajattelemisen kannalta kaunokirjallisuus on muuttunut minulle entistä tärkeämmäksi. Luen sitä nyt enemmän kuin ennen kuin olin tullut eduskuntaan”, Li kertoo.

Kirjallisuuden lisäksi liikunta ja avantouinti pitävät Li Anderssonin hyvinvoivana. Viime talvena hän ehti käydä avannossa viikoittain. Ministerin kiireisen työn vuoksi omien vapaa-ajan rutiinien uudelleen rakentaminen vaatii aikaa.

”Mikään ei kuitenkaan rentouta niin hyvin kuin avantouinti kiireisen työpäivän jälkeen. Kun menee neljästi avantoon ja saunaan, ajatukset lepäävät loppuillan ja on aivan turha yrittää tehdä enää mitään.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 2/2020. Nettiversiota on muokattu.

Julkaistu: 7.6.2020
Kommentoi »