Apu

Opettaja Maija Nikunen on aktiivinen eläkeläinen



Opettaja Maija Nikunen on aktiivinen eläkeläinen

Eläkkeelle siirtyminen on prosessi, joka vaatii tilansa ja aikansa. Maija Nikunen opettelee omaa rytmiä.
Teksti Apu-toimitus

Hoosianna kaikui ja piano antoi parastaan, kun Maija Nikunen, 60, eläytyi ensimmäisen adventin tunnelmiin. Hänen musisointinsa kaikui tällä kertaan pelkille seinille, mutta tarve nousi syvältä: helsinkiläisenä peruskoulun opettajana hän oli toistanut saman rituaalin yli 30 vuoden ajan. Nyt hän on eläkkeellä ensimmäistä lukukautta. 

– Rakastin työtäni ja lapsia. Koulun rytmi juhlineen antoi tahdin vuodenkierrolle. Nyt opettelen omaa rytmiäni, Maija Nikunen sanoo.  

Nikunen ei halunnut suunnitella eläkkeelle jäämistä liian aikaisin, sillä hänestä tuntui tärkeältä olla täysillä kiinni työssä viimeiseen asti.   

– Työyhteisö on ollut minulle tärkeä ja kollegoista tullut ystäviä, sillä olin samassa koulussa koko työuran ajan. Aavistelin, että työn jättämisestä tulee tiukka paikka. 

Vuosi sitten Maija Nikunen antoi ajatuksen kasvaa. Edessä oli kaikki viimeistä kertaa: kevätlukukausi, hiihtoloma, pääsiäinen ja kevätjuhla. 

Eräänä kevättalven päivänä hän naputteli vaivihkaa eläkehakemusta opettajanhuoneessa. Luokalleen ja lasten vanhemmille hän kertoi asiasta vasta kuukautta ennen H-hetkeä, huhtikuussa. 

– Sana eläkeläinen herätti minussa ikäviä mielikuvia. En halunnut käyttää koko sanaa. Kollegat suhtautuivat asiaan lempeällä huumorilla ja järjestivät yllätyksiä pitkin kevättä. 

Kun Suvivirsi oli laulettu ja monet juhlat juhlittu, helpotus valtasi mielen. Heinäkuussa heräsi kuitenkin kaiho, kun yhden elämänvaiheen päättyminen tavoitti ymmärryksen syvemmällä tasolla. Koulu alkaisi pian, mutta se ei koskisi häntä.  

Lopulta kouluvuoden aloituspäivästä kehkeytyi iloinen asia. Nikunen juhli sitä eläkkeellä olevan opettajaystävänsä kanssa käymällä taidenäyttelyssä ja skoolaamalla vapautta merenrannalla. 

Hiljattain eläkkeelle jääneellä Maija Nikusella on mukava naapurisopimus: hän saa milloin vain lenkkiseuraa Suzy-koirasta.

Vertaistuesta on ollut muutenkin apua uudessa elämänvaiheessa. Monet ystävistä ovat jo eläkkeellä, ja kalenteriin on kertynyt merkintöjä säännöllisistä tapaamisista. 

– Myös jokaviikkoiset ryhmäliikuntatunnit pitävät minua rytmissä, sillä olen hyvä jäämään ja huono lähtemään. Jollei sovittuja menoja ole, jumitun helposti neljän seinän sisälle, Maija Nikunen myöntää.

Aamut ovat vaatineet vahtikoiraksi herätyskellon, sillä ilman sitä pää jää tyynylle liian pitkäksi aikaa. Kosketus koulumaailmaan on säilynyt päivän tai parin sijaisuuksissa, joihin entinen koulu on häntä pyytänyt.   

Kodin vintin siivoaminen on yksi Nikusen ikuisuusprojekteista, joka ei onnistunut töissä käydessä. Nyt projekti on aloitettu, mutta mielelle ei tee hyvää unohtua päiväkausiksi pahvilaatikoiden keskelle.  

Nikunen on antanut itselleen luvan edetä hitaasti päiviensä ohjelmoinnissa.  

– Suunnitelmissa on aivojumppaa muodossa tai toisessa ja vapaaehtoistyötä. Voisin mennä vaikka lähikoulun mummoksi, koska omia lapsenlapsia ei vielä ole. 

Muutaman eläkekuukauden kuluessa kiitollisuus on noussut päällimmäiseksi. 

– Tuntuu ylelliseltä olla terve ja päättää päiviensä sisällöstä.

Teksti Riitta Heimonen, kuvat Petri Mulari

Lue myös: Vanhenemisessa on hyvät puolensa: täyttä elämää eläkkeellä

Julkaistu: 22.1.2018