Tuulilasi

Opel Vectra

Opel Vectra

Vectra on ollut erittäin suosittu koko mallihistoriansa ajan. Edullinen hinta, hyvä ajettavuus ja riittävä varustetaso ovat painaneet ostajien vaakakupissa laatuongelmia enemmän.
Mainos

Opel Vectra korvasi Asconan vuonna 1988. Linjakas muotoilu, hyvä varustetaso ja asiakasystävällinen hinnoittelu takasivat menestyksen.

Vuonna 1989 Vectra saavutti 5 286 auton myynnillä rekisteritilastossa seitsemännen sijan. Seuraavana vuonna Vectroja myytiin 5 698, millä irtosi kuudes tila.

Uusi malli – Opelin tavan mukaan sisäisesti nimettynä Vectra B – esiteltiin syksyllä 1995. Myynti alkoi keväällä 1996. Menestystä riitti: auto oli 1996 tilastossa kolmosena ja 1997 Astran kanssa jaetulla kakkossijalla. Vuonna 1999 Vectra oli nelonen, 2000 seitsemäs ja viime vuonna yhdestoista.

Ascona ja A-Vectra olivat aikanaan tilavia autoja luokassaan. B-Vectrakaan ei ollut ahdas, mutta kasvulle oli selvästi haluttu asettaa rajat. Kenties ero Omegaan haluttiin pitää riittävänä. Ajettavuus oli kuitenkin parempi kuin edellismallissa – joka sekin oli paremmasta päästä.

Tilat eivät kuitenkaan olleet Vectran ongelma vaan laatu. Kautta Euroopan saatiin todeta, että Vectra B oli päästetty markkinoille liian varhain. Kestotestimme loppuarvostelun otsikko ”Keskentekoinen” kuvasi tilannetta tylysti mutta totuudenmukaisesti.

Ongelmien takana oli GM:n uusi alihankkijoiden kilpailuttamisstrategia. Kustannuksia leikattiin rajulla kädellä. Osien laadunvarmennuksesta tingittiin, ja seurauksena oli joukko kiusallisia ongelmia, jotka teettivät takuuorganisaatiolle erittäin paljon töitä.

Ongelmaan tartuttiin tosissaan, kun asia alkoi saada Saksassakin laajaa julkisuutta. Keväällä 1997 lastentaudit alkoivat olla hallinnassa. Senkään jälkeen Vectra ei ole ollut ongelmaton auto.

 

Jakopään hammashihnan vaihtoväli selväksi

Opelin sekoilu jakopään hammashihnan vaihtovälien kanssa on saanut paljon julkisuutta. Merkin markkinointimiehet näet keksivät aikoinaan, että jakohihna tarvitsee vaihtaa ainoastaan 120 000 km:n tai viiden vuoden välein.

Jakopäät eivät todellisuudessa kestäneet tuollaista vaihtoväliä. Pahin ongelma oli hihnan automaattinen kiristin, jonka kiristysjousi aikaa myöten väsyi ja katkesi. Tällöin hihna pääsi löystymään, jako meni sekaisin ja männät törmäsivät venttiileihin.

Korjaamoille annettiin kaikessa hiljaisuudessa suositus jakohihnan ja samalla myös automaattikiristimien vaihtovälin lyhentämisestä 90 000 kilometriin. Mutta valveutuneet kuluttajat eivät hyväksyneetkään tätä, vaan alkoivat vaatia Opelia korvaamaan ennen aikojaan eli alle 120 000 km ajettujen autojen hajonneiden jakopäiden aiheuttamat moottorivauriot. Olihan asiasta huolto-ohjelmassa oikein mustaa valkoisella, joten maahantuoja ei voinut vedota edes huoltotoimenpiteiden laiminlyömiseen.

Tämän vuoden alkupuolella Opel Oy lähetti kirjeen kaikille 16-venttiilisten Opelien omistajille. Huolto-ohjelmaa muutettiin siten, että hammashihna pitää vaihtaa 60 000 kilometrin välein. Tästä nousi taas uusia kiistoja: pitäisikö maahantuojan maksaa tämä ylimääräinen toimenpide. Pitkää vaihtoväliähän oli käytetty yhtenä myyntivalttina.

Oli miten oli, Opelin jakohihna ja sen kiristin kannattaa joka tapauksessa vaihdattaa viimeistään 60 000 kilometrin jälkeen.

Toinen ongelmakohta Opeleissa on ollut kampiakselin etupään eli hihnapyörien puoleisen pään akselitiiviste. Se on hyvin monesta autosta pullahtanut itsestään pois paikoiltaan. Tällöin moottoriöljyt valuvat ulos. Moottorivaurioitakin lienee esiintynyt, mutta vähintäänkin vika jättää tielle.

Harvinaisen siisti

Esimerkkiautomme on vuonna 1999 käyttöön otettu 1,8-litrainen porrasperä, joka oli myynnissä Metro-Autossa Helsingin Viikissä. Hinta oli 16 800 euroa. Auto oli ollut kolme vuotta huoltoleasingautona. Kilometrejä oli kertynyt vasta 56 000, ja auto oli harvinaisen siisti.

Päällisin puolin kilometreistä juorusivat vain kiveniskemät konepellissä ja keulassa. Oikean takaoven kahvan takapuolella oli ikävän näköisiä naarmuja, jotka olivat rikkoneet pintamaalin mutta eivät ulottuneet syvemmälle.

Sisältä auto oli todella siisti. Renkaat olivat puolipitoiset: kaikissa oli uraa tasaiset nelisen milliä. Nastoitetut Hakkapeliitta 1 -talvirenkaatkin olivat todella hyväkuntoiset.

Autotohtorikaan ei löytänyt paljon moitittavaa. Pikatarkistuslevy antoi kuitenkin yli ajettaessa varoituksen liian suuresta aurauskulmasta taka-akselilla. Mitattu 8 m/km vastaa suunnilleen 4 millin aurausta, joka on suuri. Takarenkaat olivatkin kuluneet hieman toispuoleisesti. Ohjauspyöräkin oli vinossa, joten pyöräkulmat olisi syytä tarkistaa.

Muita kakkosia eli tyydyttäviä arvosanoja saivat lataus, epätasaisesti pitäneet etujarrut ja toisen avaimen kaukosäädin, jonka paristo oli ilmeisesti loppunut.

Auton hinta oli Tuulilasin käytettyjen autojen hinnaston hintarajojen sisällä: vuosimallin 1999 haarukka on 16 200–19 000 euroa. Näin hyväkuntoinen auto tuskin seisoo liikkeessä pitkän aikaa.

Uudenkarheat B-Vectrat ovat alkaneet mennä poikkeuksellisen hyvin kaupaksi. Uusi C-Vectra ei näet ole menestynyt vertailutesteissä, sen ulkonäköä vieroksutaan, ja hintakin on huimasti korkeampi kuin aiemmin.

Tapio Ketonen Lehdessä 9/2002

Julkaistu: 29.11.2002