Tuulilasi

Opel-klassikon koeajo räjäytti tajunnan – "Mokka haiskahtaa melkoiselta trendipelleilyltä"

1


Opel-klassikon koeajo räjäytti tajunnan – "Mokka haiskahtaa melkoiselta trendipelleilyltä"

Autoista innostuneilla ja erityisesti vanhempien autojen harrastajilla on usein oma suosikkimerkki, jonka harrastamiseen jakamaton ihailu ja diggailu kohdistetaan. Merkki valikoituu eri perustein: haaveiden, omien kokemusten tai vaikkapa sukupolvelta toiselle siirtyvän perinteen mukana. On Jenkkiraudoilla kruisailevia V8- uskovaisia, tähtiä kiillottavia Mersumiehiä, puritanistisia Alfa Romeo intoilijoita ja tietysti aina sympatiaa herättäviä Volkari/Kupla -faneja. Ja sitten on Opel-miehiä. Voiko sinusta tulla Opel-mies?
Teksti Timo Suomala
Kuvat Timo Suomala

Uskon vakaasti, että kaikissa autoissa on aina jotain kiinnostavaa jo pelkästään siitä syystä, että kyseessä on auto. Tästä huolimatta Opel- miehet ovat usein jaksaneet hämmästyttää vakaalla, mutta vaatimattomalla uskolla lempimerkkinsä ainutlaatuisuudesta. Okei, Opel on perinteinen saksalainen valmistaja, joka Toyotan lailla aloitti ompelukoneilla ja sai sittemmin GM:ltä vahvan amerikkalaisen DNA- siirron. Valmistajan historiasta löytyy draamaa, tarinoita ja vauhdin nälkäisiä visionäärejä, mutta myönnän, ettei Salama ole koskaa iskenyt allekirjoittaneen selkäytimeen saakka. Innostuksen hetkiä on ollut. Opel GT on aina muotoilullinen kokemus. Opel Speedsterin karu urheilullisuus jättää tuskin ketään kylmäksi. Mutta kirkkain valo on kuitenkin jäänyt näkemättä.

Viime kesäkuun lopulla, jos ei kaikki, niin ainakin jotain muuttui ja voimakentässä värähti. Käppäilimme Opelin Rüsselsheimin studion muotoilurakennuksen sivuovesta ulos auringonpaisteeseen. PR- mies kertoi tutustumiskierroksen olevan päättynyt ja nyt saisimme hiukan ajella. Ajella? Häh? Millä? Silmien tottuessa häikäisevään paisteeseen huomaan pihalla olevat autot. Vanhoja ja tuoreempia Opeleita. Ne ovat parkkeerattu kutsuvasti kaaren muotoon. ”Tästäkö saa vain valita?” Ennen kuin ehdin saada vastausta, on kourallinen äijiä juossut autoille ja kirkkaan sininen Opel Speedster Turbo pärähtää intoa pauhaten käyntiin. Suhina pihalla jatkuu ja aikaa vaihtoehtojen fiilistelyyn ei ole.

Päätän luottaa intuitioon. Ja siellä se näkyy. Muutaman vanhemman Rekordin ja Kadett:in takana; Valkoinen, kiiltävän mustakattoinen ja pramean oloinen Opel Admiral vuodelta 1968. Päättäväinen peukalon painallus kahvasta ja etuovi aukee asiaan kuuluvan narahduksen saattelemana. Kun täyspunainen sisustaverhoilu iskee tajuntaan, alkaa veri kiertämään kohisten. VAUUU! Tämähän jotain ihan himmeetä! Se ei olisi tullut Opel- miehellä yllätyksenä, mutta minulle tuli. Admiralin mittasuhteissa ja kromin kiillossa on jotain perin amerikkalaista, mutta eurooppalaisella kohtuudella. Keveyttä ja virtaviivaisuutta Admiraalin vaikuttavaan kokoon tuo C- pilarin, jopa hieman korumainen kartuminen alas koripintaan. Viimeistään kovera takalasi saa A- mallin Admiraalin nousemaan korkealle omalla suosikkiautojen listalla. Vastaavia lasimuotoja on totuttu näkemään vain Citroën CX:ssä ja C6:ssa. Ja kun punainen, sohvamainen nahkaverhoiltu etuistuin joustaa alla kuin vanha heteka, huomaa tyytyväisyyttään hihittävän mielipuolen nauruna. Ilmassa on poikabakteereja.

Tunnelman nostattaa huippuunsa avaimen kääntö virtalukossa; Laiska, mutta katu- uskottava hörähdys ja Chevroletin 4,6- litrainen V8- moottori puhaltaa alkuhöyryt kromisen takapuskurin alta pilkottavista tuplaputkista.

Opel esitteli vuonna 1964 ns. KAD- mallit. Kolme koplan muodostivat edustusluokan Kapitän-, Admiral- ja Diplomat- mallit. Autojen korimuotoilu oli samanlainen, mutta varustelutasot ja moottorivaihtoehdot sanelivat nokkimisjärjestyksen. Admiral otti keskimmäisen paikan Diplomatin ollessa ruokaketjun huipulla. A- koppaisia KAD- malleja valmistettiin vuoteen 1968 saakka, jolloin ne korvattiin Opel- logiikan mukaisesti B- malleilla.

Admiraalista muodostui kolmikon suosituin malli. Moottorit olivat pääasiassa 2,6- ja 2,8-litraisia suoria kuutosia. Vuosina 66 ja -67 toimitettiin Itävaltaan veroedun nimissä  yhteensä 377 kappaletta 2,5-litraisella kuutoskoneella varustettuja Admiraleja. Valko musta V8 Admiralimme edustaa myös harvojen herkkua Admiral A:n vajaan 56 tuhannen yksilön kokonaistuotannossa. Kalliita V8- moottorisia versioita valmistettiin vain 623 kappaletta. Kasikone oli lainattu Diplomatista.

Meripäällikön lipuessa Powerglide- automaattivaihteen paimentamana pitkin Rüsselsheimin katuja, ei ole epäselvää, mikä mylly pellin alla pitää olla. Vauhdikkuuden korvaa auton luonteen mukainen arvokkuus. Eteneminen on oman arvonsa tuntevaa.

Vastapainona ja velvollisuuden tunnosta on pakko tyypittää myös vuoden 1968 GT. Erittäin kompaktit ulkomitat eivät valehtele ja tunnelma on pienessä ohjaamossa tiivis. Suurimmat kiksit saa vetäessään keskikonsolin etuosassa olevaa kookasta kahvaa, jolla sulavalinjaisesta keulasta kääntyy kolahtaen esille pyöreät mulkosilmät. Mekaanisen toiminnon haptiikka on kohdallaan!

Innostusta nostattaa myös esillä olleiden menneiden Opel-mallien voimaa ja johtajuutta henkivät mallinimet. Kapitänin, Admiralin ja Diplomatin lisäksi ryhtiä ja mahtia on pitänyt yllä Commodore- ja tuoreimpana Senator- mallit. Niihin verrattuna Mokka haiskahtaa melkoiselta trendipelleilyltä…

Automuotoilija Timo Suomala ruotii Tuulilasin blogissaan niin autouutuuksien kuin vanhempienkin mallien muotoilua. Oletko samaa mieltä?

Julkaistu: 9.10.2014