Apu

Onko Turkki tiellä diktatuuriin?

Onko Turkki tiellä diktatuuriin?

Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinto on suistanut Turkin kriisiin USA:n kanssa, maan valuutan syöksyyn ja yhteiskunnan tilaan, jossa ei käytännössä ole riippumatonta mediaa.
Teksti Susanna Luikku
Kuvat All Over Press
Mainos

Yli sata tiedotusvälinettä lakkautettu tai suljettu, kaikki merkittävät mediat hallituksen valvonnassa, 120 toimittajaa vankilassa. Satoja ihmisiä pidätetty tai syytettynä jopa yksittäisestä somepäivityksestä; syytteet vaihtelevat maan ja sen johtajan kunnian loukkaamisesta epämääräiseen ”tuen osoittamiseen terroristiselle toiminnalle”, josta voidaan tuomita vankeutta parista vuodesta elinkautiseen.

Turkkia ei ole koskaan tunnettu sananvapauden mallimaana, mutta presidentti Recep Tayyip Erdoğanin aikana ja etenkin vuoden 2016 sotilasvallankaappausyrityksen jälkeen tilanne on muuttunut lähinnä katastrofaaliseksi. Turkin sijoitus on 157:s maailman lehdistövapautta mittaavalla listalla 180 maan joukossa.

Turkin seitsemän kertaa jatkettu poikkeustila on romuttanut oikeusvaltion periaatteita muuallakin yhteiskunnassa. Erdoğanin hallinto on ”puhdistanut” valtionhallintoa ja -laitoksia erottamalla vuoden 2016 jälkeen noin 150 000 työntekijää, joita on yleensä syytetty maanpaossa elävän saarnaaja Fethullah Gülenin tai Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n kannattajiksi. Turkki pitää PKK:ta terroristijärjestönä.

Tilanteen vakavuutta kuvaa osaltaan, että Brysselissä viime toukokuussa maailman lehdistövapauden päivänä järjestetyn EU-konferenssin ohjelmaa ei saanut näyttää ulkopuolisille, osanottajaluetteloa ei jaettu ja someseurantaa tapahtumasta pyydettiin välttämään.

Syynä oli, että osallistujista puolet oli turkkilaistoimittajia ja kansalaisvaikuttajia, joiden työtilanne ja turvallisuus voisivat vaarantua.

Kaikki eivät silti pelkää puhua suutaan puhtaaksi. Saksan radion ulkomaanpalvelun Deutsche Wellen turkkilaisreportteri Nevsin Mengü kutsui isänmaataan täysin korruptoituneeksi valtioksi, jonka instituutiot ovat romahtaneet ja jonka mediassa valeuutiset ovat normi.

– Monet ovat sitä mieltä, että tämä on välivaihe, joka menee ohi, mutta ei mene niin kauan kuin Erdoğan on vallassa. Hän hakee rajatonta valtaa esiintymällä islamistisena vapaustaistelijana imperialistista ja turmeltunutta länttä vastaan, ja puolet turkkilaisista uskoo siihen, Mengü latasi.

Turkki on voimakkaasti jakautunut maallistuneisiin ja uskovaisiin, kaupunkiin ja maaseutuun, kansainvälisiin ja kansallismielisiin sekä enemmän ja vähemmän koulutettuihin. Pääsääntöisesti jälkimmäiset tukevat presidenttiä ja tämän konservatiivista AKP-valtapuoluetta.

Mengü muistutti, että nopeasti kasvavassa väestössä varttuu sukupolvi, joka on alkanut pitää Erdoğanin politiikkaa ainoana vaihtoehtona. Nuorisotyöttömyys taas ruokkii näköalattomuutta, katkeruutta, ääriajattelua ja tarvetta löytää syntipukkeja.

Hasan Cemal, 74, toimi Turkin vanhimman sanomalehden ja viimeiseksi oppositiolehdeksi kutsutun Cumhuriyetin päätoimittajana vuosina 1981–1992. Veteraanitoimittajan mukaan journalismi on nyky-Turkissa lähtökohtaisesti rikos silloin, kun sitä tehdään oikein.

– Olen sukupolvea, joka on toteuttanut unelmaa demokraattisesta ja eurooppalaisesta Turkista. Pyrimme eroon takapajuisesta diktatuurista sekä uskonnon ja valtion sekoittamisesta. Nyt kaikelle tälle on käännetty selkä, Cemal murehti.

Turkki ei ole EU:n jäsen, mutta se on Nato-maa ja osa kansainvälistä yhteisöä. Erdoğanin hallinto on käyttänyt Syyrian sotaa ja pakolaiskriisiä häikäilemättä vipuvartena erilaisissa neuvotteluissa.

Maan suhteet Venäjään ovat nyt hyvinkin lämpimät, mutta USA ja muut länsiliittolaiset ovat kyllästyneet Turkin ulkopoliittiseen sooloiluun. Turkin rooli Natossa on aina ollut monisärmäinen ja jännitteinen, mutta etenkin suhde Yhdysvaltoihin on kehnoimmalla tolalla vuosikymmeniin.

EU:n arvovaltaa Turkin suhteen nakertaa se, että täysjäsenissäkin on yhteisiä arvoja polkevia maita, kuten Unkari ja Puola. Nyt jäissä olevat jäsenyysneuvottelut lopettamalla EU menettäisi ainoan mahdollisuutensa painostaa Turkkia. Tosin painostuksella on merkitystä vain, mikäli maa yhä todella haluaa jäseneksi.

Mitä kansainvälisen yhteisön sitten pitäisi tehdä? Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta useat tahot korostavat yhtä asiaa: Erdoğan ei kuuntele puheita. Vain kova konkretia tehoaa.

Jos Turkki halutaan pakottaa kunnioittamaan oikeusvaltioperiaatteita, ihmisoikeuksia ja sananvapautta, vastatoimet olisi kohdistettava sinne, missä ne oikeasti tuntuvat – kuten EU:n ja Turkin väliseen kauppasopimukseen.

Turkin liiran arvo on pudonnut vuoden aikana yli 40 prosenttia, ja sen pelätään levittävän talouspaniikkia myös maan rajojen ulkopuolelle. Yhdysvaltojen asettamat talouspakotteet ovat pahentaneet tilannetta. Presidentti Donald Trump ilmoitti hiljattain kaksinkertaistavansa Turkista tuotavan teräksen ja alumiinin tullit.

Julkaistu: 30.8.2018