Tuulilasi

Onko parempaa aikaa tutustua rantakirpun luojaan kuin synkkä syksy?

Onko parempaa aikaa tutustua rantakirpun luojaan kuin synkkä syksy?

On olemassa paljon kuplaan perustuvia rantakirppuja, mutta ainoastaan yksi henkilö, joka keksi rantakirpun: Bruce Meyers kertoo meille jännittävän tarinansa.
Teksti AMS, Dani Heyne
Kuvat AMS, Hans-Dieter Seufert
Mainos

Jos elämä olisi yhden kalifornialaisen kesäpäivän pituinen, alkaisi tämä kertomus hieman ennen keskipäivää. Bruce Meyers makaa Pismo Beachin lämpimällä hiekalla Kaliforniassa ja seurailee rannan tapahtumia. Muutamaa kuukautta aiemmin hän on selvinnyt toisesta maailmansodasta, ja nyt hän suunnittelee ja rakentaa jälleen surffilautoja ja veneitä – tällä kertaa lasikuidulla vahvistetusta muovista.

Meren läheisyys houkuttelee tuota nuorta monitaituria, hän pitää aaltojen, hiekan ja auringon yhdistelmästä, rannan iloisuudesta. Siellä hän surffaa ja rokkaa Elviksen tahtiin. Elämä on kevyttä, ja kuumimpia menopelejä ovat muunnelluilla V8-moottoreilla varustetut hot-rod-tyyliset autot, joiden pakoputket sylkevät tulta. Ne ovat vaikuttavia ja luonnollisesti liian raskaita hiekalle.

Eräänä päivänä 60-luvun alkuaikoina Bruce näkee jonkun ajavan noiden V8-hirviöiden ympärillä VW Kuplalla ilman koria. Omistaja on lyhentänyt auton alustaa ja lentää kuin hyttynen rannan yli. Meyers on vaikuttunut ja alkaa jo mielessään suunnitella koria.

Meyers Manxin synty

Tulevina viikkoina hän ei enää saa rauhaa Kuplan rantaversiolta. Hänen housuntaskunsa ovat pullollaan piirroksia, joista osa on vain lautasliinoihin tehtyjä raapustuksia. Eräänä päivänä hän katsoo tyytyväisenä luonnosta itsekantavasta korista, jossa on korkeat sivut ja jonka lokasuojat kaartuvat kuin hiekkadyynit. Auton kaksi istuinta on siirretty kauas taakse paremman vedon vuoksi, ja niiden yläpuolelle on sijoitettu turvakehikko.

18 kuukautta myöhemmin alkaa vuosi 1963 ja maailman ensimmäisestä rantakirpusta tehdään piensarja. Brucella oli silloin vain yksi toive: ”Toivottavasti saan myytyä edes pari näistä muovikiitäjistä.”

Nimen keksimisessä auttaa hänen vaimonsa, joka työskentelee amerikkalaisessa Road & Track -autolehdessä ja kysyy asiaa kollegoiltaan. Äänestyksen voittaa ”Manx”, joka tarkoittaa kissarotua, jolla ei ole häntää. Lehden perustajiin kuuluva nainen täydentää: ”Nimen pitäisi olla Meyers Manx.”

Meyers Manx saa heti ensiesiintymisensä aikana paljon suosionosoituksia ja Bruce koko joukon tilauksia. Ongelmiakin kuitenkin ilmenee: tuotanto vie paljon aikaa ja nielee liian paljon rahaa. Meyers turvautuu varasuunnitelmaan ja luo kovalla kiireellä rakennussarjan, jonka avulla auton voi rakentaa itse. Se koostuu yhdestätoista osasta ja muokkaa minkä tahansa Kuplan alustan Meyers Manxiksi – hinta alkaen 535 dollaria. Se on täysosuma. Ostajat rakastavat sitä, ja elämän aurinko lämmittää Brucea enemmän kuin koskaan ennen. Hänen Manxterinsa esiintyy lehtien etusivuilla ja televisiossa, ja hänen yrityksensä B. F. Meyers & Co kasvattaa työntekijöidensä määrän 80:een, se toimittaa 75 kauppiaalle ympäri maata ja kirjaa vuoden 1970 paikkeilla papereihinsa jopa 7000 rakennussarjaa.

Yhtä pientä asiaa Bruce Meyers ei tuolloin kuitenkaan tullut ajatelleeksi. Ja tuo asia on kiusannut häntä tähän päivään asti. Syvän huokauksen saattelemana hän sanoo: ”Silloin kun suunnittelin ensimmäisen Manxin, ajattelin jotain kaunista, aistillista. Surffarit kuten minä eivät ajattele huomisen voittoja. Muuten kaikki hauskuus ja auringonpaiste katoaisi saman tien.”

Kumppani ja työtoveri Stewart Reed kuvailee asiaa näin: ”Manxterin nerokkuus piili sen yksinkertaisuudessa – ja se lopulta myös tuhosi sen.”

Jokaisen rakennussarjan mukana toimitetut korinosat olivat tietysti ensiluokkaisia malleja kopioitavaksi – ja juuri näin myös tapahtui. Kateelliset loivat Meyers Manxin osien avulla uudelleen ja myivät sitä toisella nimellä.

Kun Bruce Meyers löysi yli 300 sellaista myyjää, hän yritti ryhtyä oikeustoimiin heitä vastaan. Hän kuitenkin hävisi, koska hän ei tiennyt mitään bisneksestä ja koska hänen patenttiaan ei tunnustettu – koska hän on ihminen, joka viihtyy havaijipaidassa kaksi ylintä nappia auki ja joka uskoo ihmisten hyvyyteen.

Hänen elämänsä aurinko pysähtyy kello neljään, kun hän joutuu syvään kriisiin. Yritys selvitä tilanteesta uusien luomusten avulla epäonnistuu. Murtuneena hän jättää firmansa, joka muutamaa kuukautta myöhemmin menee konkurssiin.

Bruce tekee paluun 67-vuotiaana

Bruce kääntää selkänsä rantakirpuille ja omistautuu seuraavien vuosien ajan suunnittelulle. Välillä hän suunnittelee kilpa-auton, joskus sarjan lasikuidusta tehtyjä auton muotoisia lastensänkyjä, joskus yksittäiskappaleen avoautosta. Lopulta hän keksii ensimmäisen muovisen porealtaan.

Aurinko on jo hieman matalammalla, kun hän seestyy ja ottaa vuonna 1994 vastaan kutsun lähteä suureen rantakirpputapaamiseen Ranskaan. Siellä kustantaja Jacky Mortel ravistelee hänet hereille: ”Olet kokenut kovia, mutta sinun pitää nähdä asian positiivinen puoli, ei negatiivista.” Mortel ehdottaa Meyersille rantakirppuklubin perustamista Yhdysvaltoihin, faneilta hän saisi voimia.

Ja näin Meyers palaa 67 vuoden iässä takaisin rantakirppujen pariin – Manx-klubin ja muutamien uusien mallien kautta. Nyttemmin malleja on neljä, mukaan lukien Manxter 2 +2, nelipaikkainen rantakirppu, joka muiden tapaan perustuu Kuplaan ja joka on saatavilla joko rakennussarjana tai valmiina autona. Stressiä rekisteröinnin suhteen ei ole, sillä Bruce ottaa perustaksi aina vanhan Kuplan, joka on jo rekisteröity. Riittää kun muutokset rekisteröidään.

Kun tapaamme hänet San Diego Countyssa haastattelun merkeissä, hänen silmänsä säteilevät kuin nuoren miehen silmät. Hän kertoo meille tarinansa ja työntää lopuksi avaimen käteen.

”Kokekaa itse, mitä kirppu teille tekee!”

Joten me liu’umme keltaisen Manxter 2+2:n korkean sivun ylitse sisään, pujotamme jalat pienen ohjauspyörän alle, lukitsemme katon edestä turvakehikkoon, kiinnitämme nelipistevyöt ja rullaamme verkkaisesti hiekkakäytävää pitkin alas suurelle tielle. Subarun nelisylinterinen bokserimoottori murisee levottomasti. Ohjaus reagoi melko tarkasti, vaihteistolle ja kytkimelle pitkät liikkeet ovat vieraita.

Tuuli hivelee joka puolelta

Ja siinä se on, leveä asfaltti suoraan edessämme. Männät tanssahtelevat kevyesti, turbo viheltää äänekkäästi ja me lennämme noin 250 hevosvoiman voimin läpi Kalifornian helteen. Ykkösvaihde, kakkosvaihde, kolmos- ja nelosvaihde. Tuuli hivelee joka puolelta kuin surffatessa korkealla aallolla. Iho menee kananlihalle, tuntuu onnelliselta ja vapaalta. Näin kuluu tunti, ja sen jälkeen vatsassa tuntuu siltä kuin olisi juuri nähnyt elämänsä naisen ensimmäistä kertaa.

Kun pysäköimme Manxterin, Bruce Meyers katsoo meitä tarkkaavaisesti 87-vuotiaan silmillään. Hän huomaa leveän virneen kasvoillamme ja sanoo: ”Manxter tekee saman kaikille. Olen nähnyt Elviksen reagoivan samoin, Carroll Shelbyn ja kaikkien niiden muiden.”

Vaikka hänen elämänsä aurinko loistaa jo tulipunaisena, se antaa hänelle edelleen paljon voimaa.

Me jäämme pidemmäksi aikaa kuin olimme suunnitelleet, istumme hänen vieressään, kuuntelemme hänen tarinoitaan kuudesta avioliitosta, suunnitellusta roadtripistä Amerikan halki, vitsailemme ja iloitsemme hiljaa tästä ainutlaatuisesta kohtaamisesta. Ilman Meyers Manxia maailma olisi vähemmän kaunis. Kiitos Bruce.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 17.11.2013