Apu

Olympiapainija Toni Hannula tapasi puolisonsa katkaisuhoidossa



Olympiapainija Toni Hannula tapasi puolisonsa katkaisuhoidossa

Veteraanipainija Toni Hannula ja Mari Huovinen rakastuivat katkaisuhoidossa. Toisiaan tukien he rakentavat elämäänsä ja opettelevat elämään arkea.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Vesa Ranta

On helteinen kesäpäivä vuonna 2006. Kahden lapsen äiti Mari Huovinen on ollut raittiina vuoden. Viime kuukaudet ovat olleet rankkoja. Psykoterapiassa on noussut esiin vaikeita asioita, ja lapset ovat vaatineet kirjeitse selitystä, miksi äiti joi koko heidän lapsuutensa. Asian läpikäyminen lasten kanssa on tuonut helpotusta, mutta myös pahaa oloa, jopa paniikkikohtauksia. Yöunet ja ruokahalu ovat menneet. 

Nyt aurinkoisena kesäpäivänä kosmetologin koulutuksen saanut Mari on menossa ehostamaan äitipuoltaan. 

Hiki puskee pintaan Oulun kävelykadun Rotuaarin poikki kävellessä. Esiintymislavalla bändi soittaa suloista musiikkia. Tunnekuohu valtaa Marin. Tekee mieli raikasta juotavaa. Kuin tilauksesta entinen miesystävä ilmestyy pyörimään ympärille. 

Mari huomaa istuvansa exänsä kanssa puistonpenkillä siideripullo kädessään. 

Hän katsoo hetkisen pulloa, ja ajattelee: ”Jos nyt avaan korkin, se on menoa.” Korkki kiertyy auki.

Takapakista huolimatta psykoterapeutti kannustaa jatkamaan terapiaa, mutta se ei onnistu. Seurakunnan työntekijän avustamana Mari päätyy lopulta katkaisuhoitoon. 

Eräänä päivänä katkaisuun tuotiin myös entinen kilpapainija Toni Hannula

Toni voitti euroopanmestaruuspronssia vuosina 1982 ja 1985. Hänellä on kolme kulta- ja hopeamitalia Pohjoismaiden mestaruuskisoista sekä 12 suomenmestaruusmitalia: kultaa, hopeaa ja pronssia. 

Vuosina 1983 ja 1987 hän edusti MM-kisoissa. Vuonna 1984 Hannula hävisi Los Angelesin olympiakisoissa amerikkalaiselle Steve Fraserille kolhaistuaan päänsä ottelussa. Tappio otti luonnolle niin paljon, että elämänhallinta karkasi käsistä. 

Siitä lähtien miehen elämä oli ollut alkoholinhuuruista; viinaa, tenua, huumeita, rikoksia ja linnatuomioita. Siitä huolimatta hän vielä 90-luvun puolivälissä otti SM-pronssia ja -hopeaa.

Toni oli Marille etäisesti tuttu. Joskus he olivat sattuneet samoihin ryyppyporukoihin. Kookas, raamikas Toni oli tuntunut Marista aina vähän pelottavalta, vaikka mies on itse rauhallisuus.

Katkaisuhoidon aikana Mari ja Toni alkoivat seurustella. Mari pääsi pois ensin, mutta he sopivat treffit Oulun Mannerheimin puistoon, juopposakin kantapaikkaan.

– Siellä sitten tapasimme. Menimme suoraan viinakauppaan ja joimme yhdessä vuoden putkeen, pariskunta sanoo.

Pariskunta asui ulkona, puistoissa ja toreilla, sillä Mari oli menettänyt juomisen takia tukiasuntonsa. Kylmien tultua he lämmittelivät kirkoissa, kaupoissa, porttikäytävissä ja milloin missäkin. Useimpien ihmisten silmissä he olivat yhteiskunnan pohjasakkaa. Ulkopuolella kaikesta.

Sitten Toni sai asunnon.

– Elämä oli sekavaa. Joskus menimme viinipullo takin sisällä piilossa jumalanpalveluksiin, kävimme jopa piispan vastaanotolla. Siellä saimme kerrankin syödä vatsamme kylläisiksi. Halusimme raitistua. Rukoilimme usein, ja meidän puolestamme rukoiltiin, pari muistelee.

Mari ja Toni ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta. Ulkopuolisuuden kokemusta ei synny yhdessä ollessa.

Nyt pariskunnan rakkaus on kestänyt yli kymmenen vuotta, joista raittiina on oltu yhdeksän. Mari on 43-vuotias, Toni 54.

Mari kattaa pariskunnan viihtyisässä kaksiossa pöytään kahvia ja leipomaansa marjapiirakkaa. Toni kehuu Marin säpäkkyyttä. Kodin askareet sujuvat ketterästi. Koti on siisti ja kauniisti sisustettu. Tonikin on opetellut kokkaamaan, muun muassa makaronilaatikkoa ja maustekakkua.

Toni työskentelee liikuntapaikkojen hoitajana Raatin liikuntakeskuksessa. Mari opiskelee diakonissasairaanhoitajaksi ja työskentelee samalla kodinhoitajana.

– Elämme ikään kuin ruuhkavuosiamme. On ollut mahtavaa huomata, että minähän opin uusia asioita, Mari nauraa iloisesti.

Elämä on silti päivittäistä taistelua. Etenkin Toni ottaa taloushuolet raskaasti. 

– Toni on minua pessimistisempi, vaikka on hänellä myös omalaatuinen huumorinsa, jota niin rakastan, Mari sanoo.

– Olemme velkasaneerauksessa. Elämme kädestä suuhun. Työsopimukseni jatkuu vuoden 2017 loppuun saakka. Mietin, miten selviämme, jos menetän työni, kun Mari opiskelee. Tulee pimeitä hetkiä, jolloin tuntuu, että olisi sama vaikka juoda, Toni sanoo.

Hän tietää kyllä, ettei juominen ole ratkaisu. Ei hän pulloon tartu, mutta pohtii, miksi juuri heidän elämänsä piti mennä näin.

Katkeruus on hiipinyt mieleen salakavalasti ja hiljaa. Arkea on vaikeaa kestää.  

– Tunnen yhä itseni ulkopuoliseksi. En kuulu muiden joukkoon, koska elämäni on ollut niin erilainen, hän sanoo.

Voimistaakseen itseään painija ottaa esiin joka aamu kirjan, josta hän lukee päivittäisen voimalauseen: Miksi tänäänkin kannattaa olla juomatta. Psykoterapiassa Toni on käynyt yli kuusi vuotta.

Savukoskella syntyneen, Rovaniemellä lapsuutensa viettäneen Toni Hannulan lapsuus oli karu. Vanhemmat kärsivät alkoholismista. 

Toni ajautui varhain jengeihin, joissa puheen sijasta puhuivat puukot. Itse hän ei ollut koskaan väkivaltainen. Hän tietää, miten vastustajan kävisi, sillä Toni on iso mies.

Kiitollinen hän on isänsä oivalluksesta viedä hänet kuusivuotiaana painimatolle. Jo 10-vuotiaana Toni voitti nuorten sarjassa SM-pronssia. 

Koulunkäynti ei kuitenkaan vaikeissa olosuhteissa sujunut. Toni joutui Pohjolan poikakotiin Muhokselle Oulun seudulle. Koulukodissa pojat saivat fyysistä kuritusta ja putkatuomioita. Viha ja epäoikeudenmukainen kohtelu oli vain nieltävä.

Muhoksen Voitto on painiseura, joka nousi 1980-luvulla painivalmentaja Mikko Rannan johdolla Suomen huipulle. 

Painiseurassa kuultiin poikakodin kasvatista, joka oli pärjännyt painikisoissa mallikkaasti. Toni pääsi painiharjoituksiin nimekkäiden painijoiden, kuten Tapio Sipilän ja Kari Väliahon kanssa. 

Toni oli lahjakkuus, mutta hän hämmensi muita käytöksellään. Nuori mies ei puhunut, ei pukahtanut. Hän teki vain, mitä käskettiin. Tonin tunteet olivat lukossa. Miljoonalla solmulla. Ne ovat avautuneet vasta aikuisena pitkän psykoterapian ansiosta.

Marin lapsuus ei ollut juuri helpompi. Se oli turvaton, ja hänkin on nähnyt väkivaltaa. Sen enempää hän ei halua kertoa. Pulloon Mari tarttui 12-vuotiaana ja havaitsi heti olevansa humalahakuinen.

– Joimme Carilloa ja omenaviiniä. Minun oli niin tavattoman paha olla, mutta en ymmärtänyt, mistä se johtui. Vasta viime vuosina olen tajunnut, että olin syvästi masentunut, mutta minulla ei ollut yhtäkään aikuista, joka olisi nähnyt hätäni.

Mari tuli ensimmäisen kerran raskaaksi 16-vuotiaana. Lapsen isä oli väkivaltainen, ja he erosivat. Mari koetti opiskella kosmetologiksi ja hoitaa lastaan. Usein lapsi oli milloin missäkin hoidossa, sillä Mari halusi juoda. Toinen lapsi syntyi, kun Mari oli 20-vuotias. 

Marin juominen paheni pojan ristiäisissä, illalla kapakassa kummien kanssa. Sen jälkeen hän joi joka päivä.

– Lapset asuivat yhä kanssani ja itkin usein. Sain paniikkikohtauksia enkä uskaltanut välillä mennä edes kauppaan. Alkoholi toi apua ahdistukseen. Lapsistani tuli terassilapsia. Minä, maailman suloisimpien lasten äiti raahasin heitä patioille tai join ystävieni kanssa uimarannoilla lapset mukanani. Kotonamme kävi juoppoporukkaa, ja lapseni saivat nähdä kauheita asioita.

Kun lapset olivat 3- ja 8-vuotiaita, joku teki ilmoituksen sosiaalitoimeen, ja lastensuojelu puuttui tilanteeseen. 

– Sain kaksi kertaa kolmen kuukauden koeajan parantaa tapani, mutta se ei onnistunut. Sitten tuli päivä, kun lapseni haettiin. Muistan aina, kun nuorimmaiseni jäi itkemään talvipakkasessa lastenkodin pihalle ja huusi perääni.

Se oli Marin elämän kamalin päivä. Sen jälkeen millään ei ollut enää väliä. Marista tuli sekakäyttäjä.

Välillä hän haki apua AA-ryhmistä, A-klinikalta ja seurakunnasta.

Marin ja Tonin vuoden juomaputken lopussa Toni syyllistyi rikokseen. Kakkua tuli kolme vuotta. Vankilassa mies kärsi elämänsä hirveimmät vieroitusoireet, kroppa ei toiminut, tuli ihottumaa ja järisyttävät kivut. Hän uskoi kuolevansa, kunnes eräänä aamuna vuoden kiirastulen jälkeen kaikki kipu oli poissa. Päässä oli kirkkaana vain yksi ajatus: päihteiden käyttö loppuu tähän.

Sillä aikaa Mari oli hakeutunut Myllyhoitoon, josta hän vihdoin sai apua. Hän oli luvannut odottaa Tonia ja hyppi ilosta, kun sai pitkän odotuksen jälkeen Tonilta ihanan kirjeen. Alkoi kiihkeä kirjeenvaihto, ja kaiken aikaa Toni kannusti Maria pysymään alkoholista erossa.

– Minulla on kaikki kirjeemme tallessa. On uskomatonta, miten kauniita kirjeitä Toni osaa kirjoittaa.

Lopulta he saivat tavata toisensa vankilan vierailutunneilla, lasiseinä välissään. Sitten tuli perhetapaamisten aika, ja Toni pääsi lomille.

– Ujostelimme toisiamme, sillä tutustuimme ensimmäistä kertaa toisiimme selvin päin. Nyt tutustumisemme eteni kuten pitääkin: pikkuhiljaa. Juomisen aikana suhteemme oli enemmänkin läheisriippuvuutta, Mari ja Toni kertovat.

Tonilla on kolme aikuista ja kaksi teini-ikäistä tytärtä. Lastenlapsia parilla on jo viisi. Välejä jälkipolviin koe-tetaan korjata osallistumalla heidän elämäänsä ja auttamalla heidän arkeaan. 

– Nyt voimme nauttia ja iloita lapsistamme uudella tavalla. Rakastamme heitä niin paljon. Haluamme paikata sen, mitä he takiamme menettivät. 

Huoltakin on, sillä yhdellä lapsella on päihdeongelma, toisella peliriippuvuus.

Toni aloitti painimisen vankilan jälkeen uudelleen. Hän voitti MM-kultaa veteraanisarjassa vuosina 2015 ja 2016. Nyt hän treenaa ensi syksynä Bulgarian Sofiassa pidettäviä MM-kisoja varten. Lisäksi hän juoksee ja käy kuntosalilla lähes päivittäin. Urheilu on ollut kovan koulun käyneen miehen pelastus.

– Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Marille. Ilman häntä olisin tuskin hengissäkään. Kun minulla on huono päivä, hän skarppaa elämänmyönteisyydellään. Marin ansiosta hakeuduimme velkasaneeraukseen. Hän huolehtii, että laskut tulevat hoidetuiksi, ja tukee urheiluharrastustani. 

Avovaimollakin riittää kauniita sanoja puolisostaan.

– Toni skarppasi minua, kun odotin häntä vankilasta. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. Voimme keskustella ihan kaikesta. Toni on ihana, komea ja rauhallinen mies. Häntä ei saa edes suuttumaan, ei sitten millään, Mari kehuu.

Tonin tarina ei pääty raitistumiseen, vaan se jatkuu. Eniten maailmassa pariskunta haluaa nyt oppia olemaan hyviä vanhempia sekä isovanhempia. ●

Teksti Jaana Skyttä, kuvat Vesa Ranta 

Julkaistu: 16.1.2017