Etelä-Korea on pinta-alaltaan vain kolmannes Suomesta, mutta väkeä on 50 miljoonaa. 60 vuodessa se on noussut köyhyydestä yhdeksi Aasian taloustiikereistä, maailman listalla sijaluvulle 13.
Samsungin, Hyundain ja Gangnam Stylen kotimaa on pussin perällä Korean niemimaan kärjessä. Maateitse sinne ei pääse: Kiinan suuntaan tien tukkii tiukasti vartioitu Pohjois-Korea, ja itänaapuri Japani on meren takana.
Finnairin suoralla lennolla sinne lentää yhdeksässä tunnissa.
Bukchonissa, ”pohjoisessa kylässä” keskellä Soulin temppelialuetta, on satoja perinteisiä hanok-taloja
Joseon-dynastian ajoilta.
Soul, kymmenen miljoonan asukkaan metropoli maan pohjoisosassa, säihkyy ja sähisee aasialaista vaurautta. Perinteiset temppelit ja palatsit elävät rauhanomaisesti pilvenpiirtäjien lomassa, ja vehreät puistot tasoittavat megalomaanisen kaupungin ripeää sykettä.
Soul saa kiittää modernia ilmettään vuoden 1988 olympiakisoista. Ne muuttivat maaseutumaisen kaupungin kansainväliseksi kuhinapesäksi ja näyttivät, miten kauas maa oli tullut Korean sodan raunioilta 1950-luvulla – sodan, jonka rauhaa ei käytännössä ole vieläkään solmittu.
Soul on sekava, mutta siisti 600-vuotias suurkaupunki, joka avautuu Namsan-vuoren laelta lähes rannattomana talomerenä. Etelä-Koreassa asuu keskimäärin yksi ihminen neliökilometrillä, mutta Soulissa 500.
Soul on tuhottu niin monta kertaa ajan saatossa, että siitä on tullut hallitsematon kasvukeskus. Kadut haarautuvat milloin minkäkin kokoisille kujille, ja katujen yllä risteilee erilaisia sähkövirityksiä.
Pieniltä kapeilta kujiltakin voi silti tavoittaa yhtä lailla vihannestoreja, sähkötarvikeliikkeitä kuin vaikkapa vanhan balettitanssijan Kang Yunseokin tunnelmallisen kahvilan, jonka hän muutama vuosi sitten perusti isänsä tehdasnurkkaukseen.
1400-luvun kuningas Sejong tervehtii sotamiehiä valtaistuimeltaan Gwanghwamunin aukiolla.
Talviolympialaisten lähestyessä Etelä-Korea on ylätasoille saakka ulottuvan lahjusskandaalin kurimuksessa. Presidentti Park Geun-hye pidätettiin virastaan viime keväänä.
Muuten maa on nousukiidossa. Tehokas matkailurakentaminen alkoi kymmenisen vuotta sitten. Erinäiset World Cupit ja tulevat olympiakisat buustaavat pyrkimyksiä lujasti.
Koreassa kävi viime vuonna yli 17 miljoonaa matkailijaa, ja Soul oli jo maailman kymmenenneksi suosituin kaupunkikohde. Virta on vahvasti aasialaista, mutta yhä useammin tullaan myös Euroopasta.
Suomalaisia maassa käy vielä maltillisesti, tuhatkunta parhaina kuukausina. Suunta on lievässä nousussa suorien lentoyhteyksien ja pikkuhiljaa leviävän maineen – ja olympialaisten – takia.
Etelä-Korean ei tarvitse kyyristellä. Sillä on luonnollista kauneutta, vahvoja perinteitä ja näyttävää rakennuskantaa esiteltäväksi asti. Etenkin Soul on kokenut 2000-luvulla kelpo kasvojenkohotuksen.
Entinen balettitanssija Kang Yunseok lorottaa kupposet isänsä kanssa perustamassaan kahvilassa.
2 500 neliömetrin Cheonggye Plazan suunnittelun avainsanoja ovat perinteinen, värikäs kietaisuliina bojagi ja hienostunut kivityö. Suihkukaivot ja vesiputoukset kohisevat, ja loma-aikaan ajoneuvot heivataan alueelta pois.
Torilta pohjoiseen, kohti Gyeongbokgungin palatsia, leviää 20 000 neliömetrin Gwanghwamunin aukio. Sen keskellä istuu jalustallaan 1400-luvun kuningas Sejong, korealaisaakkosten isä, ja reunoilla levittäytyy – taas kerran – joku mielenosoittajien telttaleiri Bugaksan-vuoren katveessa. Korealaiset ovat innokkaita osoittamaan mieltä.
Cheonggyen aukiolta itään lähtevä Chenggyecheonin kanava kuvastaa uudistuvaa Soulia. Vuosia betonikansien alla piiloteltu joki on kunnostettu näyttäväksi kahdeksan kilometrin vesiväyläksi, jonka yli kaartuu 22 siltaa.
Kanavan varressa tuore kulttuurielämyskeskus, nelikerroksinen K-Style Hub, on oiva johdanto Koreaan. Se tarjoaa matkailuinfoa, näyttelyhalleja, virtuaalitodellisuutta ja vaikkapa tilaisuuden seurata avoimessa keittiössä, miten kiinankaalista hapatettu kansallisruoka kimchi valmistuu.
Jos aikaa on vähän, mutta paljon pitäisi nähdä, K-Stylessa on ratkaisu: 360 asteen panoraamasali, jossa voi kokea virtuaalisesti noin 40 matkailukohdetta ympäri Etelä-Koreaa, jopa hypätä ensi vuoden olympiamäestä! Kaikesta huomaa, että Samsungin kotimaassa ollaan.
Gwangjangin sisätorilla sauhuavat ruokapadat ovat osa perisoulilaista yhteisöllistä elämänmuotoa.
Gwangjangin sisätorilla padat sauhuavat. Vanhat rouvat laittavat katuruokaa, terveellisiä pannareita, nyyttejä ja mustaa makkaraa. Tänne korealaisetkin kokoontuvat lounastamaan. Soulin suurimmalla ruokakujalla on tunnelmaa, yli 200 myyntipöytää ja kaikkea muutakin ostettavaa silkistä samettiin.
Idempänä kanavan varressa on toinen ostosparatiisi, Dongdaemun, kojuineen ja katuruokineen: 86 000 neliömetriä, kolme kerrosta maan alla, neljä maan päällä.
Dongdaemunin kulttuuripuiston reunalle kolme vuotta sitten noussut monikulttuurikeskus DDP on silkkaa WAU-taidetta, kuin ufo keskellä villinä vellovaa suurkaupunkia. Se on maailman suurin epäsäännöllinen 3D-rakennus, johon on käytetty 45 000 alumiinipaneelia. Suoria linjoja tästä tekniikan – tai viiden eri rakennustekniikan – riemuvoitosta on turha etsiä.
On helppo ymmärtää, miksi design-aukiosta on tullut Etelä-Korean suosituin tägäys Instagramissa.
Kulttuurielämyskeskus K-Stylessa voi opetella korealaisruoan valmistusta ammattilaisen johdolla.
Vanhoilla palatsialueilla näkee paljon Joseon-aikakauden perinteisissä hanbok-puvuissa liikkuvia ihmisiä
– kunnes tajuaa, että hehän ovatkin me!
Näet, Soulin erikoisuuksiin kuuluvat pukuvuokraamot, joista voi käydä valikoimassa värikkäitä kietaisupukuja ja hattuja. Niihin sonnustautuneena kelpaa lähteä kuninkaallisena, tiedemiehenä tai taiteilijana Bukchonin tai Seochonin kujille katsastamaan perinteisiä, tiilikattoisia hanok-taloja.
Soulissa on viisi suurta Joseon-dynastian palatsia. Itäisin Changdeokgung, jonka nykymuoto on 1600-luvulta, on Unescon maailmanperintökohde. Kuninkaalliset asuttivat sitä vielä 1900-luvulla, ja sen salainen puutarha on kukkiessaan Korean kauneimpia.
Insadongin ”antiikkikadun” varrella myydään 40 prosenttia korealaiskäsityöstä. Vanhimpien juuret juontavat aina ajanlaskun alkuun, Kolmen Kuningaskunnan aikakaudelle.
1400-luvulla tämä 700 metrin katupätkä oli maalareiden ja byrokraattien. Taiteilijoiden ja käsityöläisten katu se on yhä, kujat täynnä perinteisiä hanbok-pukuja, teetä, keramiikkaa, kalligrafiaa, antiikkihuonekaluja ja kansantaidetta.
Design Plazalla kohoava monikulttuurikeskus DDP on Soulin ylpeys, jota ei ole suorilla pinnoilla pilattu.
Jos haluaa saada laajemman kuvan kaupungista, on syytä kiivetä – tai nousta köysiradalla – 235-metrisen Namsan-vuoren huipulle. Vuotuiset yli kahdeksan miljoonaa kiipijää eivät ole väärässä.
Huipulla oleva ”näsinneula” on kaupungin näyttävin illallispaikka. Kun siellä vetää nuudelia, siankylkeä ja Soulin mustaa makkaraa, ja katsoo, miten yö ympärillä muuttuu kymmeneksi miljoonaksi valopisteeksi, tietää olevansa itse Aasiassa.
Jos kaipaat vaihtelua, siirry Gangnamin kaupunginosaan Han-joen eteläpuolelle. Istahda Valkoisen Karhun panimoravintolan ikkunapöytään, valitse vitriinin 180 erilaisesta riisijuomaputelista palanpainikkeeksi vaikkapa samea kuusiprosenttinen riisikalja makgeolli tai votkatyyppinen soju – ja ala katsella ikkunasta risteykseen.
Liikennevaloissa ajaa katkeamattomana virtana kalliita autoja. Tämä on Soulin Beverly Hills, jossa turhamaisuus saa eeppiset mittasuhteet. Täällä on maailman tihein keskittymä plastiikkakirurgiaa – viitisensataa klinikkaa ja sairaalaa puolen kilometrin säteellä! Vuosittain tehdään lähes miljoona kauneusleikkausta, ja eteläkorealaiset miehet kuluttavat neljänneksen miesten kosmetiikasta koko maailmassa.
Soulia pidetään maailman ulkonäkökeskeisimpänä kaupunkina, ja riittää, kun katsoo Soulin leikittelevää katukuvaa tai korealaisen popmusiikin, K-popin, idoleita.
Oppa Gangnam Style!
Miljoonakaupungissa on jokaiselle jotakin kaikkina vuorokauden aikoina.
Irtiottona urbaanin Soulin sykkeestä voi pistäytyä vaikkapa Ojukheonissa katsomassa, miten elivät ”Äiti Korea” ja hänen konfutselainen tutkijapoikansa Yulgok, joiden kasvot löytyvät 50 000 ja 5 000 wonin seteleistä. Heidän pihallaan on yksi maan vanhimpia puutaloja Joseon-dynastian ajoilta, vaikka rakennuskannasta harva onkin säilynyt ajan myrskyistä.
Hiljaisuutta kaipaava löytää omansa Woljeongsan temppelikompleksista metsäisessä laaksossa. 600-luvulla syntynyt pyhäkköalue koostuu 60 temppelistä ja kahdeksasta luostarista, joista tulee kuin yksi valtaisa temppeli.
Intialainen buddhalaismunkki To Eom ottaa vieraat vastaan vuorilla. Vanhemmat laittoivat hänet 16-vuotiaana luostariin buddhalaisuutta opiskelemaan. Hän lähti Etelä-Koreaan oppimaan uskon täkäläistä muotoa, ja opettaa mielellään kolminkertaisen kumarrussarjan mielen keskittämiseksi.
Korealaisista 22 prosenttia on buddhalaisia ja 28 prosenttia kristittyjä, loput uskovat kuka mihinkin. Uskoa vaihtaessa moni asia muuttuu: lohikäärmekin, joka korealaisessa perinteessä on ylväs vallan ja kunnian eläin, kääntyy kristinuskossa tulta syökseväksi pahalaiseksi.
Metsäisessä laaksossa sijaitseva Woljeongsan temppelialue on oiva rauhoittumispaikka olympiapaikkojen puolivälissä.
Sitten ovat tietysti ensi helmikuun olympiamaisemat – jääkentät Gangneungin kaupungissa ja hiihtopaikat vuorilla Pyengchangissa, 180 kilometriä Soulista itään. Bussilla sinne pääsee kolmessa tunnissa, mutta vuoden lopussa aloittava luotijuna lyhentää matkan lentokentältä reiluun tuntiin.
Vuorilla on kaksi olympiarinnettä, kolme golfväylää, Korean modernein sisävesipuisto Ocean 700 ja mäkihyppytorni, jonka kahvion seinällä hyppää Janne Ahonen. Tunnin säteellä on 55 000 petipaikkaa, mutta ruuhkaa kisaviikoilla tulee varmasti.
Täällä ymmärtää, miksi Etelä-Korea ei tyydy olemaan vain idän muotikeskus, vaan haluaa nousta myös Kaakkois-Aasian johtavaksi tv-sarjojen kuvauspaikaksi ja urheiluharjoittelukeskukseksi.
Kaikkeen on potentiaalia.
Teksti ja kuvat Jorma Lehtola
