Apu

Oliver Stone vuonna 1992 Avulle: "Usko näkijöitä, älä hallituksia”



Oliver Stone vuonna 1992 Avulle: "Usko näkijöitä, älä hallituksia”

Ollaan Tukholmassa, Oliver Stonen elokuvan JFK – avoin tapaus Pohjoismaiden ensi-illan alla vuonna 1992. Tältä näytti totuus – tai ainakin Oliver Stonen totuus – 28 vuotta John F. Kennedyn murhan jälkeen.
Teksti Apu-toimitus

Joku saattaa tarkastella Oliver Stonen, 45, pakenevaa hiusrajaa nähdäkseen joko sarvenmuhkurat erottuvat. Toinen haluaa tutkia lapaluut, joko ne lykkivät siiventynkää.

Tämä mies on piru ja enkeli, peloton prinssi rohkea, katkera kostaja, totuudentorvi, mokkasiinijalkainen ja pehmeä-ääninen iso Mefisto, ikääntyvä kapinallinen tai Amerikan omatunto ja pelastaja.

Joka tapauksessa hän morsettaa vaaraa ja voimaa. Hän huokuu väkevää maskuliinista energiaa ja veitsenterävää, enemmänkin pilkallista kuin lempeää älyä. Hän on herkkä raakalainen, demoniensa riivaama työnarkomaani, kunnianhimoinen, omistautunut ja äärettömän ammattilainen elokuvantekijä.

Tukholman käynnillään hän on myös aivan toinen mies kuin vielä viime keväänä The Doors -elokuvaansa esitellessään. Silloin hän oli suorastaan aurinkoinen, helpottunut, ylpeä ja peräti kepeästi vitsailevakin.

Tämänkertainen tuominen, JFK-elokuva on niin rajua tavaraa, että myös sen tekijä on ahdistunut. Hän on väsynyt, aggressiivisesti puolustuskannalla ja kynnet esillä kuin nurkkaan ajettu suuri musta pantteri. Entistä pelottavampi, kireällä, piinattu mies.

Piinaavia ovat hänen elokuvansakin.

******

Kysymyksiä Oliver Stonelle:

Miten oma käsityksesi maailmasta muuttui tämän elokuvan tekemisen aikana?

– Tämä teki minusta entistä vainoharhaisemman, sai minut luottamaan yhä vähemmän siihen mitä hallitus sanoo ja epäilemään myös lehdistöä. Lehdistö ei esittänyt yhtään hankalaa kysymystä, ei tutkinut vaan puolusteli.

New York Times ja Washington Post olivat Warrenin komission raportin kiihkeimpiä tukijoita, hyväksyivät sen totuutena ensihetkestä asti, ihmettelee Stone.

– New York Times julisti sinä päivänä, kun Jack Ruby oli tappanut Lee Harvey Oswaldin, että presidentin salamurhaaja ammuttiin. Jutussa ei kertaakaan sanottu, että presidentin murhasta epäilty ammuttiin.

– Tiedotusvälineet olivat valinneet puolen, päättäneet miten asia oli ennen kuin Oswaldia edes oli syytetty murhasta.

– Oswaldin tarkat henkilötiedot ja oletettu kommunistinen tausta julkaistiin kaikissa lehdissä vain muutama tunti John F. Kennedyn murhan jälkeen. Hänet esiteltiin amerikkalaisille kuubalaismielisenä marxilaisena, kommunistina ja murhaajana. Parissa tunnissa täydellinen muistio Oswaldista oli levitetty joka ikiseen maanosan merkittävään lehteen, ikään kuin AP:llä olisi ollut se valmiina esillä...

JFK-elokuvan kohtelu ei ole ollut paljoa kummempi 28 vuotta myöhemmin. Osasitko varautua sen jo ennen valmistumistaan osakseen saamiin hyökkäyksiin?

– En, sillä se oli niin pahantahtoista ja tökeröä. Yhtäkään elokuvaa ei ole samalla tavalla tuomittu ja vainottu jo ennen sen valmistumista.

– Keskeneräinen käsikirjoitus varastettiin kopiohuoneesta ja sitä kierrätettiin, analysoitiin, loppuratkaisu paljastettiin ja siitä pyrittiin vimmatusti tekemään naurettava.

– Aivan niin vainoharhainen en ole, että väittäisin CIA:n murtautuneen toimistooni. Media hoiteli loisteliaasti CIA:n hommaa ja pyrki tuhoamaan elokuvan jo ennakkoon.

– Niinpä siis useimmat tämäntapaiset haastattelutkin alkavat kysymyksillä, jotka sisältävät itsestäänselvyyksinä virallisen historiankirjoituksen – tai kirjoittamattomuuden – ennakkoluuloja ja vääristymiä. Että jokainenhan tietää, että Kennedy oli heikko ja epäpätevä, Oswald on murhaaja ja niin edelleen. Näitä kampanjoitahan on jo pyöritetty yhden sukupolven verran.

Miksi media sitten kulkee hallituksen talutushihnassa?

– En usko, että CIA mitenkään kontrolloi lehdistöä. Tiedämme, että CIA:lla on – ja ennen kaikkea oli – omat miehensä lehdistössä 1950- ja 1960 -luvuilla. Pitää muistaa, että CIA oli hyvin suosittu vielä 60-luvulla, ennen näitä lukuisia skandaaleja. Monet olivat suorastaan ylpeitä yhteistyöstään sen kanssa.

– Lehdistö makaa vallanpitäjien kanssa. Se ei tarkoita, että sille maksettaisiin, se on rakastajatar todennäköisemmin kuin prostituoitu. Mistä poliittisen osaston päällikkö saa 20-30 vuotta alalla oltuaan tietonsa, mitkä ovat hänen lähteensä? Hänen on pelattava järjestelmän kanssa saadakseen tarvitsemansa tiedot, ja käytettävä niistä vain ne, jotka takaavat tietovirran ehtymättömyyden.

– Vähin erin media alkaa ajatella niin kuin establishment, se katselee maailmaan samojen rillien takaa. Ja kumpaisellakin, medialla ja vallanpitäjillä saattaa olla yhtä paljon menetettävää.

JFK-filmistä on helppo löytää kohtia, joille ei löydy vastinetta sen keskushenkilön, piirisyyttäjä Jim Garrisonin kirjoittamista kirjoista. Miksi?

– Esimerkiksi Donald Sutherlandin loistokkaasti esittämää eversti X:ää, jonka pitkästä monologista pitäen filmi siirtyy mikrotasolta makroyhteyksiin ja toiselle tunnilleen, ei Garrisonin kirjasta löydä, hän ei koskaan tavannut Garrisonia. Mutta hän tapasi minut, otti yhteyttä ja kertoi tarinansa.

– Hän on eversti Fletcher Broudy, Pentagonin erikoisoperaatioiden päällikkö, joka kertoo elokuvassa juuri sen saman kuin minullekin. Minä käytin draaman rakentajan vapautta ja otin hänet mukaan Garrisonin tarinaan.

– Itse asiassa elokuvassa on aika paljon tällaista poikkeavuutta Garrisonin kirjasta. Olen lisännyt mukaan merkittävän määrän faktoja, jotka selvisivät vasta 1970- ja 1980 -luvulla, liittänyt joukkoon monen muunkin riippumattoman tutkijan selvitysten tuloksia.

– Seison jokaisen ottamani taiteellisen vapauden takana. Jossain vaiheessa on faktoista ja kaikesta kerätystä tiedosta sulatettava hypoteeseja, otaksumia, väittämiä ja päätelmiä.

– Toinen vaihtoehto tämän tapaisen materiaalin käsittelyssä on puhdas dokumentti ja sitä en ole koskaan väittänyt olleeni tekemässä. Heti kun astutaan dokumentin ulkopuolelle, siirrytään spekulointiin.

– Samalla tavalla toimi Warrenin komissiokin, sillä oli tietty määrä faktoja, joiden pohjalta se spekuloi omalla tavallaan, muun muassa että Oswald oli yksin murhan takana, että taikaluoti risteili heidän spekuloimallaan tavalla.

– Itse nimitän elokuvaani vaihtoehdoksi myytille, Warrenin raportin myytin vastapariksi. Ja niin kauan kuin meillä ei ole pääsyä kaiken todistusaineiston kimppuun, on kaikki mitä Kennedyn murhasta esitetään vain spekulointia.

Ainakin osaa Dallasissa säilytetyistä arkistoista puuhataan nyt avattaviksi. Mitä voi selvitä?

– Suurenmoista jos arkistot avautuvat ja luulen, että elokuvalla on tähän ilmastonmuutokseen osuutensa. Mutta en usko, että tämän osasen vapauttaminen paljoa vaikuttaa totuuden julkitulemiseen.

– Kaiken kertomisesta kansalle voidaan puhua vasta sitten, kun kaikki arkistot on avattu, ja tällä tarkoitan CIA:n ja FBI:n arkistoja, armeijan tiedotusosaston Oswald-muistioita, Jack Ruby-materiaalia, John F. Kennedyn kansioita.

Oliko JFK kyyhkynen vai haukka? Kennedyn väitetään vetäneen juuri ennen kuolemaansa amerikkalaisjoukkoja pois Vietnamista, ei siksi, että hän suunnitteli sodan lopettamista, vaan siksi, että hän kuvitteli sodan jo olevan voiton puolella.

– Tuo ei pidä paikkaansa. USA:ssa ilmestyy pian John Newmanin kirja JFK ja Vietnam, joka antaa hyvin paljon uutta tietoa tästä.

– Newman on tutkinut asiaa 15 vuotta ja pääsi lopulta käsiksi myös salaisiksi luokiteltuihin tietoihin. Kennedy oli vuodesta -61 vuoteen -63, lähes kolme vuotta, pahasti napit vastakkain Pentagonin ja sodanjohdon kanssa. Senkin jo tiedämme, etteivät hänen odotuksensa sodan lopputuloksesta olleet lainkaan optimistisia.

– Kun Kennedy määräsi ensimmäiset joukot vetäytymään Vietnamista lokakuussa 1963 ja kun hän suunnitteli kaikkien joukkojen vetäyttämistä vuoteen 1965 mennessä, hän tiesi, että sota sujuu hyvin huonosti.

– Ne ihmiset, jotka haluavat muiden merkittävämpien aikeidensa ohella vetää maton tämän elokuvan alta, sanovat että presidentti Lyndon B. Johnson vain jatkoi Kennedyn Vietnam-politiikkaa. Mutta jos vähänkin tutkii Kennedyn politiikkaa kolmen vuoden ajalta, siinä näkyy selvä sotilaallisista hyökkäyksistä pidättäytymisen linja, selittää Stone.

– Häntä yritettiin rankasti painostaa lähettämään maihinnousujoukkoja Kuubaan kahdesti, Sikojenlahden kriisin aikaan ja vuotta myöhemmin ohjusvälikohtauksen yhteydessä.

– Laosia haluttiin miehitettäväksi vuonna 1961, mutta Kennedy kieltäytyi. Maihinnousujoukkojen lähettämiselle Vietnamiin hän sanoi jyrkän ein myös vuonna 1961.

– Poliittisena kompromissina hän lähetti Vietnamiin 16 000 neuvonantajaa, mutta maihinnousun kieltämällä hän hankki paljon vihollisia.

Annoit kuitenkin Vietnam-filmissäsi Syntynyt 4. heinäkuuta aika toisenlaisen kuvan Kennedystä?

– Kyllä, olet tarkka tyttö, ja tässä onkin ristiriitaisuutta, innostuu Stone.

– Käsittääkseni ei ole mitään epäilystä siitä, että Kennedy astui virkaansa kylmän sodan miehenä. Sillä perusteella hänet virkaansa valittiinkin. Hän oli taantumuksellinen, kylmän sodan puolustaja ja antikommunisti. Mutta hän muuttui vallassa ollessaan, aivan kuten Mihail Gorbatshovkin.

– Kennedy joutui heti testiin Sikojenlahden selkkauksessa. Ja sen jälkeen hän ilmoitti murskaavansa CIA:n tuhanneksi pieneksi palaksi, mitä päämäärä kohti hän sitten toimikin. Erotti Allen Dullesin, Charles Cabellin ja Richard Bissellin, mikä oli sen ajan suurimpia poliittisia skandaaleja. Hän antoi julkiset potkut kolmelle yhteiskunnan tukipilareiksi mielletylle miehelle, jotka olivat olleet viroissaan toisesta maailmansodasta asti.

– Hän vuodatti julki dokumentteja CIA:n ja armeijan toimista vuosilta 1954 -1956, otti kaikki puolisotilaalliset toimet pois CIA:lta ja palautti ne armeijan päätösvallan piiriin.

– Kennedy neuvotteli ensimmäisen kerran Nikita Hrutshovin kanssa vuoden 1962 ohjuskriisin aikana, jolloin Neuvostoliitto lupasi olla toimittamatta ohjuksiaan Kuubaan ja USA hyökkäämästä Kuubaan. Seuraavana vuonna syntyi ydinkieltosopimus, joka oli todella merkittävä asia.

– Kannattaa muistaa myös se, ettei Hrutshov pysynyt vallassa kovinkaan kauaa Kennedyn kuoleman jälkeen. Ja että de Gaullekin joutui kolmen murhayrityksen kohteeksi pyrkiessään irrottautumaan Algerian sodasta...

– Kennedyllä oli edessään vuonna 1964 tiukka vaalitaistelu hyvin konservatiivisia vaihtoehtoja vastaan. Käsittääkseni meillä oli tässä presidentti, joka vielä jylisi julkisissa puheissaan, mutta siirtyi vääjäämättä vasemmalle, salaa, varovasti mutta vakavissaan.

Mikä oli 17-vuotiaan Oliver Stonen reaktio kun hän kuuli Kennedyn murhasta?

– Hyvin tyypillinen. Tragedia, menetys, suru. Televisiosta tuli sillä päivämäärällä Amerikan omatunto, juutuimme kaikki sen eteen ja uskoimme mitä se meille kertoi.

– Se oli kuin John Wayne -leffaa, konna ampuu hyvän miehen, kostaja ampuu konnan, Jackie itkee, Earl Warren tutkii ja sanoo että kaikki on kunnossa ja selvitettynä, Lyndon B. Johnson jatkaa sinnikkäästi nuoren presidentin keskenjäänyttä työtä...

– Oswald on kahjo ja Ruby isänmaallinen hurahtaja, joka puolustaa Jackie Kennedyn kunniaa ja haluaa säästää surevan lesken oikeudenkäynnin kammottavuuksilta. Sellaisena se tarina meihin upposi, ja seuraavan kerran ajattelin sitä tosissani vasta Garrisonin kirjat luettuani!

Onko sinusta ihmeellistä, että Jim Garrison on yhä hengissä?

– Garrison on nyt kuolemaisillaan, mutta luonnollisista syistä. Hän oli liian julkinen, liian näkyvä silloin, kun viranomaiset tajusivat miten vaarallinen hän heille on. Hän oli virallinen syyttäjä, jonka kuolema olisi herättänyt kysymyksiä. Oli helpompaa viedä hänen uskottavuutensa yleisön silmissä.

– Garrisonista tehtiin taitavalla kampanjalla täydellinen pelle.

Kevin Costnerin valinta Garrisonin rooliin oli hyvin viisas teko, sillä hänen suoraselkäinen ja kiihkoton esityksensä auttaa kestämään Stonen välillä puhtaaksi patetiaksi riistäytyvät osoittelut.

– Puhuin osasta sekä Kevinille että Harrison Fordille, Kevin halusi tehdä sen, Harrison ei.

– Kevinin mukana rooliin tulee rehellisyyttä ja suoruutta, häntä on helppo katsella, mikä on erittäin tärkeätä kolmen tunnin elokuvassa. Hän ei loukkaa ketään, mutta on silti riittävän verevä pitääkseen otteessaan.

Jack Lemmon, Walter Matthau ja Sutherland tuovat mukaan eri sukupolven panoksen ja pelkällä mukanaolollaan he tavallaan ilmoittavat uskovansa käsikirjoitukseen ja jakavansa spekulaationi.

Presidentti George (H.W.) Bush on asettunut julkisesti tukemaan Warrenin komission päätelmiä.

– Bush on puhtaaksiviljelty oire maatani kalvavasta taudista. Hän edustaa vanhaa, kovaa ja epädemokraattista linjaa, jonka mukaan kansalta pitää salata niin paljon kuin mahdollista.

– Tiedämme myös että hän on valehtelija. Hän sanoi, ettei ollut omana CIA:n johtajakautenaan tapauksesta kiinnostunut. Mutta meillä on hänen allekirjoittamiaan kuitteja, joita vastaan hän on lainannut aiheeseen liittyviä muistioita. Hän on entinen CIA-pomo ja jatkaa presidenttinä saman kaavan mukaan, kannattamalla salailua.

Entäs nyt?

– Minun elämäni on yhtä helvettiä, purskahtaa Stone niin, että vieressä istuja tulee melkein rynnänneeksi Mefistoa halaamaan.

– Yritän nyt taistella niitä paskiaisia vastaan kaikin mahdollisin keinoin, palaan kotiin ja jatkan ottelua. Vaikka heillä onkin paljon mahtavammat aseet, televisio ja lehdet.

– Mitäpä muuta historia on kuin myyttejä. Mitä me tiedämme Troijan sodasta, paitsi sen mitä Homeros kertoi. Tässä ovat vastakkain minä ja poliitikot, eikä molempia voi uskoa, vaan vain toista.

– Sitten kun tämä on vähän tyyntynyt, saan ehkä tehdä vielä yhden elokuvan. Eikä se ole salamurhaa tai politiikkaa. Ehkä hämmästytän teidät tekemällä lastenleffan tai elokuvan naisista, ja sitten saat tulla saarnaamaan, että sinä et kyllä tiedä naisesta mitään, palaa takaisin poliittisten draamojesi kimppuun!

Olet tehnyt suurelokuvia mielettömällä tahdilla, yksi vuodessa, eivätkä Syntynyt 4. heinäkuuta ja The Doorskaan olleet mitään kivuttomia pikkupätkiä.

– Ne imevät valtavasti energiaa. Mutta minusta ne ovat olleet sen arvoisia ja motivoivat minut hyvin. Kai tämä on koko elämäni. Enkä kai voi sanoa, että mulla on hauskaa!

Mistä rohkeutesi tulee?

– Kaiketi vallanpitäjiä kohtaan tuntemastani syvästä vihasta. Kapinoinnista. Ehkä siitäkin, että kuvittelen olevani oikeassa. Jos minusta tuntuu, että tuolla on valhe oikaisuaan odottamassa, ryntään paikalle.

– Kun ajattelen kaikkea, minkä sain tietooni tätäkin elokuvaa tehdessäni, en pidä itseäni lainkaan hulluna päätellessäni, että kun CIA on ollut osallisena useissa vallankaappauksissa ulkomailla, se voi käyttää samaa metodia myös kotimaassaan!

– Enkä edes ole ensimmäinen, joka näin sanoo. Norman Mailer sanoi sen jo 1960-luvulla.

– Ehkäpä olisi aika ruveta uskomaan taiteilijoita, eikä hallituksia!

Ruotsissa kun ollaan, on kysyttävä vielä Olof Palmesta. Sillä visiosi vallankäytöstä pitää kutinsa, on ruotsalaisten aivan turha jahdata pieniä kurdeja rauhaa ajaneen pääministerinsä murhaajina. Paljon realistisempaa olisi kääntää katse Säpon, armeijan ja Boforsin suuntaan.

– Tiedän asiasta liian vähän, mutta eiköhän se ole mitä ilmeisimmin poliittinen murha. Siltä se ainakin kuulostaa. Yksinäisen sekopään teoriaa ei pidä liian helposti hyväksyä. Kannattaa miettiä, ketkä olivat Palmen vihollisia, sanoo Oliver Stone lopuksi.

Tämä Oliver Stonen haastattelu on julkaistu Avun numerossa 6/1992.

Teksti Raila Kinnunen

Kuva Shutterstock (Kuvassa Oliver Stone tänään)

Julkaistu: 20.11.2013