Apu

Olavi Uusivirta: ”Ennen oli paremmin, kun ihmiset eivät silitelleet kosketusnäyttöjä viisi tuntia päivässä vaan lukivat vaikka kirjoja”

Olavi Uusivirta: ”Ennen oli paremmin, kun ihmiset eivät silitelleet kosketusnäyttöjä viisi tuntia päivässä vaan lukivat vaikka kirjoja”
Muusikko Olavi Uusivirran mukaan Suomen olisi jo aika luopua ydinvoimasta. – Vaihto­ehtoisia energiamuotoja on vaikka kuinka paljon, kyse on vain rahasta. Koetaan, että vanhaa savupiippu­teollisuutta pitää suojella loppuun asti.
Julkaistu: 4.10.2021

Jatka lausetta Olavi Uusivirta: Minun olisi pitänyt syntyä... vuonna 1909 Viipurissa, kuten isoisäni. Olen monta kertaa fiilistellyt, millaista siellä oli ennen sotia. Sehän oli yksi Pohjois-Euroopan kansainvälisimmistä kaupungeista. Sitä poreilua olisi ollut mahtava päästä kokemaan. Olen käynyt siellä kerran ja oli surullista nähdä rakennusten rappio. Karjala takaisin!

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla sarjakuvapiirtäjäksi. Olin innostunut piirtämisestä ja maalaamisesta, lähettelin tekeleitäni jopa kilpailuihin. Keräilin muun muassa Tinttejä, Asterixeja ja Lucky Lukeja. Ehkä eläkepäivillä ostan maalaustelineen.

Teini-iässä ihailin erityisesti Kurt Cobainia. Nirvana oli bändi joka kolahti kovaa, ja heidän levynsä ovat ­edelleen tosi vahvoja. Olen riidellyt hyvän ystäväni Heikki Paasosen kanssa koko yön, kumpi on parempi levy, Radioheadin OK Computer vai Nevermind.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun näin Tukholmassa noin kymmenen vuotta sitten Rufus Wainwrightin yhtyeensä kera. Se oli uskomaton keikka, bändi soi täyteläisesti ja Rufuksen ääni oli ylimaallinen.

Viimeksi nauroin makeasti, kun olimme HP Björk­manin kanssa Nyrkin setissä. Aina kun hän on ­paikalla, nauramme vedet silmissä, kun kamerat eivät käy. Joskus on vaikea lopettaa nauramista.

Liikutun yleensä kyyneliin taiteen äärellä. Mutta ­liikutuin kyyneliin myös, kun tytär aloitti koulutaipaleensa elokuussa. Se loittoneva selkäreppu tuntui kauhealta ja ­ihanalta yhtäaikaa.

Kateellisena katson Samuli Putroa: hänen nerokkuuttaan, rehellisyyttään ja herkkyyttään, sekä mahdollisuutta kirjoittaa joka päivä lauluja.

Pelkään kuollakseni läheisten ihmisten menettämistä, vaikka se onkin väistämätöntä. Elämä on sarja luopumisia ja sitä pitää vain evästää itseään kohtaamaan ne kaikki tulevat menetykset.

Juuri nyt ottaa päähän saatananmoinen sekoilu AVI:en ja hallituksen välillä. Miten voi olla niin vaikeaa päästä yhteiseen ymmärrykseen? Virus säilyy kymmeniä ­vuosia, emme voi pitää yhteiskuntaa säpissä 20 vuotta.

Ennen oli paremmin kun ihmiset eivät silitelleet kosketusnäyttöjä viisi tuntia päivässä vaan lukivat vaikka kirjoja. Olen täysin riippuvainen tästä helvetinkoneesta.

Suomen olisi jo aika luopua ydinvoimasta. Vaihto­ehtoisia energiamuotoja on vaikka kuinka paljon, kyse on vain rahasta. Koetaan, että vanhaa savupiippu­teollisuutta pitää suojella loppuun asti.

Seuraavan rauhan-Nobelin antaisin Outi Airolalle. Hän on puhaltanut henkiin Kokkolan Ykspihlajaan kokonaisen kyläyhteisön, joka olisi muuten perikadossa.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, perustaisin elokuvatuotanto­yhtiön ja ­kirjakustantamon.

Antakaa minun edes ­kerran lausua julkisesti suurelle yleisölle Pulp Fictionista tuttu monologi Ezekiel 25:17.

Sen päivän haluan nähdä, kun Helsingistä pääsee junalla Tallinnaan. Kannatan tunnelihanketta.

4 kommenttia