Eeva

Okko ja Katriina Kamu: "Avioliitto oli hyvä muutos"

Okko ja Katriina Kamu: "Avioliitto oli hyvä muutos"
Katriina Kamu ehti elää kaksikymmentä vuotta kahden pojan yksinhuoltajana, ennen kuin hän kohtasi nykyisen aviomiehensä Okko Kamun. Tuolloin kumpikin eli tilanteessa, jossa toiseen ihmiseen sitoutuminen tuntui erityisen arvokkaalta. Päätös avioliitosta oli molemmille itsestään selvä.

Helmikuisena torstai-iltana kaksi vuotta sitten silloinen Katriina Koivisto tapasi ystävättärensä helsinkiläisessä ravintolassa. He halusivat syödä hyvin ja jatkaa sitten näyttelyn avajaisiin läheiseen taidegalleriaan.

Kun Katriina astui ravintolaan, hän näki sisällä illastavan Okko Kamun. Katriina heilautti kättään kapellimestarille, jonka hän oli tavannut jo vuosia sitten Savonlinnan Oopperajuhlilla. Kun mies ei heti tunnistanut Katriinaa, tämä meni esittäytymään.

”Olisi tuntunut niin nololta siinä vain heilutella”, Katriina muistelee.

Okko pyysi Katriinaa seurakseen, ja mukaan liittyi myös ystävä. Myöhemmin kaikki lähtivät yhdessä taidenäyttelyyn.

Siitä se alkoi.

”Sunnuntaina meillä oli treffit. Sitten Okko lähti pariksi viikoksi töihin Singaporeen. Kun hän palasi Suomeen, vaihdoimme jo aika pian avaimia”, Katriina kertoo.

Huhtikuun lopulla Katriina oli Okon luona illastamassa. Pöytään oli katettu kultareunaiset lautaset ja samppanjalasit. Keskellä pöytää oli iso kimppu Katriinan lempikukkia, keltaisia ruusuja. Hänen lautasellaan korurasiassa oli sormus.

”Sitouduin Katriinaan ensi hetkestä lähtien”, Okko, 72, sanoo.

Myös Katriinalle, 54, oli päivänselvää, että hän oli valmis sitoutumaan loppuelämäkseen. Hänen rukouksensa Okon kaltaisesta kumppanista oli kuultu. Hän halusi mennä naimisiin, sitoutua Jumalan silmien edessä.

”Emme miettineet hetkeäkään, etenimmekö liian nopeasti. Yhdessäolomme tuntui heti luonnolliselta ja varmalta”, Katriina sanoo.

Heidät vihittiin saman vuoden lokakuussa. Sitä ennen Okko oli kääntynyt Katriinalle tärkeään ortodoksiseen uskoon. Vihkimisen toimittanut isä Jyrki Penttonen tuli tilaisuuden jälkeen vihkimään myös Katriinan ja Okon yhdessä löytämän uuden kodin.

Ihana arki

Nyt häistä on reilu vuosi. Kääpiövillakoirat Mimi ja Lili tulevat ovelle vierasta vastaan ja ryntäävät kipakasti haukkuen ullakkoasunnosta rappukäytävään Helsingin Ullanlinnassa.

Katriina Kamun työpäivä Ruoholahden ala-asteella on juuri päättynyt. Hänen 13-vuotias Samuel-poikansa tulee kotiin melkein samaan aikaan ja lähtee viemään koiria ulos.

Okko on vielä kaupungilla. Kun aviomies saapuu, hän vaihtaa suukon Katriinan kanssa ja menee keittiöön tyhjentämään ostoskassinsa ennen kuin istuu vaimonsa viereen. Okko on perheen kokki, joka tekee myös ruokaostokset.

”Käyn ruokakaupassa nykyisin todella harvoin”, Katriina tunnustaa.

Ruuasta riittää heti lisää juttua. Kun kaksi varttunutta ihmistä yhdistää elämänsä, on selvää, että kaikki tavat eivät loksahda heti paikoilleen.

”Olimme Samuelin kanssa tottuneet syömään lapsiperheen normiruokaa, kuten vaikkapa kanapastaa. Nyt Okko menee kauppaan ja tuo sieltä munuaisia, broilerin sydämiä, karitsan maksaa tai jättiravunpyrstöjä. Eihän niillä syötetä kasvavaa nuorta”, Katriina parahtaa.

Okolla itsellään on kuusi jo aikuista lasta. Kun he olivat pieniä, Okko ei ehtinyt elää heidän kanssaan perinteistä perhe-elämää. Hän oli tehnyt kansainvälisen läpimurron ja kiersi esiintymässä ympäri maailmaa.

Nyt hän on jäänyt eläkkeelle sekä Singaporen sinfoniaorkesterin kapellimestarin että Sinfonia Lahden ylikapellimestarin tehtävistä. Ajatus perheestä, jossa on kasvava nuori, ei hätkähdyttänyt häntä.

”Katriinan tavattuani olin valmis ottamaan vastaan kaiken, mitä hänen kanssaan tuli”, mies sanoo.

"Uskallamme riidellä"

Kummatkin Kamut ovat nopeita ja nokkelia sanailijoita. Hitaampi on heidän kanssaan ihmeissään.

”Emme kumpikaan alistu jyrättäväksi. Pidämme aika pitkälle kiinni omista näkemyksistämme”, Katriina sanoo.

”Toisaalta olemme hyvin samanlaisia, kuten myös mieltymyksemme. Siksi uskallamme riidellä. Saamme nopeasti riidan aikaiseksi melkein mistä vain, mutta riitamme eivät ole vakavia”, hän jatkaa.

Ilmassa on hieman jopa leikkisää draamaa, kun Kamut kertovat suhteestaan.

”Olen palveleva ihminen. Veisin mielelläni vaimolleni joka aamu kahvin sänkyyn, mutta en saa tehdä sitä”, Okko sanoo.

”Kokisin itseni avuttomaksi. Kyllä minä oman kahvini saan haettua”, Katriina vastaa napakasti.

Mutta hän ei peittele onneaan.

”En ole kokenut tällaista suhdetta koskaan aiemmin”, hän sanoo vakavoituen.

Katriina ehti elää kaksikymmentä vuotta yksinhuoltajana. Esikoinen Jaakko on nyt 26-vuotias ja opiskelee oikeustiedettä Turun yliopistossa.

Kun Katriina kasvatti poikiaan, hän huomasi miettivänsä usein, että hänen elämäntilanteessaan ei olisi kovin helppoa löytää rinnalle vakituista elämänkumppania.

”Mietin, millainen pitäisi olla ihmisen, jonka kanssa voisin jakaa elämäni. Pyysin enkeleiltä, että antakaa minulle hyvä mies. Okko on vastaus rukouksiini.”

Okossa ovat juuri ne piirteet ja ominaisuudet, joita Katriina enkeleiltä pyysi.

”Okko on monipuolinen ja mielenkiintoinen ihminen. Tunsin heti, että hänen rinnallaan pääsen tutkimusmatkalle ja näen, mihin oma polkuni voi vielä johtaa”, Katriina sanoo.

Musiikki yhdistää

Musiikki on yksi Katriinaa ja Okkoa yhdistävä tekijä. Savonlinnassa lapsuutensa viettänyt Katriina kävi taidelukion musiikkilinjan, soitti pianoa ja lauloi Oopperajuhlien lapsikuorossa. Myöhemmin hän opiskeli kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi erikoistumisaineinaan musiikki ja äidinkieli.

Oopperajuhlien ainutlaatuinen ilmapiiri houkutteli hänet usein kesäisin takaisin Savonlinnaan ja töihin. Vuosituhannen alussa hän työskenteli oopperaproduktioissa musiikkijärjestäjänä.

”Vastasin esityksen kulusta, siitä että kaikki tapahtuu täsmälleen oikealla hetkellä. Tehtävässä on oltava musiikkitausta ja osattava lukea pianopartituuria”, Katriina selittää vastuullista ja stressaavaakin, yleisölle näkymätöntä tehtävää.

Vuodesta 2007 Katriina on vetänyt Oopperajuhlien PR- ja lehdistötoimistoa. Se hoitaa muun muassa taiteilijoiden ja median välisiä yhteyksiä ja erilaisia juhlien oheistapahtumia. Vain kesän, jolloin Samuel oli vauva, Katriina piti taukoa Savonlinnasta.

”Aikamoinen taival minun piti kulkea oppiakseni, että elämä on yllätyksellistä. Ehkä suhtauduin elämään jossain vaiheessa vähän ylimielisesti. En ymmärtänyt, miten suuria myrskyjä voi tulla vastaan”, Katriina sanoo.

Katriinan ensimmäinen avioliitto päättyi eroon, mutta välit entiseen puolisoon olivat hyvät ja jaettu vanhemmuus sujui.

”Olin neljänkymmenen, kun päätin, että haluan vielä toisen lapsen. Seurustelin Samuelin isän kanssa, mutta suhteemme ei ollut kovin vakaa. Toiveeni mukaisesti tulin kuitenkin raskaaksi.”

Elokuun lopussa, kun oopperajuhlat päättyivät, raskaus oli viidennellä kuulla. Jaakko oli lähtenyt isänsä kanssa lomalle Lappiin.

”Matkalla Jaakon isä sai massiivisen sydäninfarktin. Hän kuoli heti. Jaakko oli Lapissa yksin vieraiden ihmisten kanssa.”

Viestin saatuaan Katriina istui autoonsa ja lähti ajamaan poikansa luo pohjoiseen.

Jaakko harrasti tuolloin nyrkkeilyä.

”Pojalla oli hyvä ja läheinen valmentaja. Kun hän kuuli Jaakon menetyksestä, hän pyysi, etten huolehtisi, hänen hoivissaan Jaakko olisi oikeassa paikassa.”

Muutaman päivän päästä myös valmentaja yllättäen kuoli.

”Kahden menetyksen jälkeen Jaakko meni kiinni kuin simpukka”, Katriina muistaa.

Samulin synnytys oli vaikea, ja Katriina oli sen jälkeen pitkään hyvin huonossa kunnossa.

Eniten äiti kärsi kuitenkin esikoisensa puolesta.

”Miksi pieni poika pantiin käymään läpi tämä kaikki?” Katriina kysyy yhä.

"Enkelit pehmentävät polkuamme"

Jaakko otti pienen veljensä hyvin vastaan. Alusta lähtien veli oli hänelle rakas ja hellyyden kohde. Pojat, joilla on kolmetoista vuotta ikäeroa, ovat yhä toisilleen rakkaat.

Vaikka Katriina tuntee itsensä vahvaksi ihmiseksi, joka ei anna nujertaa itseään, hän meni pitkään terapiaan.

”Jokaisella pitäisi tarpeen tullen olla mahdollisuus päästä paneutumaan itseensä sekä oman toimintansa syihin ja seurauksiin”, hän sanoo.

Voimaa Katriina saa myös ortodoksisesta uskostaan.

”En halua käännyttää ketään, mutta itselleni uskonto on elämäntapa. Uskon suojelukseen ja siihen, että niin pitää tapahtua kuin tapahtuu. Enkelit pitävät meistä huolen. Ne pehmentävät polkuamme.”

Okko oli eronnut evankelis-luterilaisesta kirkosta. Katriinan toive kirkkohäistä edellytti, että mies liittyi ortodoksiseen kirkkoon ja otti sitä ennen vastaan kirkon kasteen. Se ei tuntunut Okosta mahdottomalta.

”Olen aina liikkunut sujuvasti erilaisissa kirkollisissa piireissä ja idässä tutustunut moneen eri uskontoon”, Okko Kamu sanoo.

Evankelis-luterilaisessa kirkossa hänelle oli ollut vaikeaa kohdata ilottomuus ja korostunut askeesi.

”Ortodoksisessa kirkossa koen kohtaavani toisen ihmisen enkä vain instituutiota”, Okko sanoo.

Ennen kirkkoon liittymistä Okko kävi keskusteluja ortodoksipapin kanssa, joka vakuuttui hänen vilpittömyydestään. Kasteessa kummina oli vanha ystävä, sellisti Seppo Kimanen.

Parin vihkiminen tapahtui perinteisen kaavan mukaan, jolloin heidän päänsä yläpuolella kannateltiin painavia kruunuja.

Tilaisuus palvella

Valokuvaaja häärii Kamujen kotona ja etsii kuvakulmia. Katriina pohtii, mitä pukisi kuviin ylleen eikä löydä mitään mieleistä. Okko saa hetkellisesti tilaisuuden palvella vaimoaan, kun hän pystyttää käden käänteessä silityslaudan ja silittää valkoisen pellavapuseron. Se käy taitavasti samalla jutellen.

”Avioliitto on ollut hyvä muutos meidän molempien elämässä”, hän sanoo.

Kun he avioituivat, Okko oli elänyt jo jonkin aikaa yksin ja valmistautui eläkkeelle siirtymiseen. Hän oli asunut Singaporessa yhdeksäntoista vuotta, ja hänellä oli talo Thaimaan Phuketissa. Sinne hänellä oli tapana pysähtyä totuttelemaan lämpöön ja aikaeroon ennen työrupeamaa Singaporessa.

Okko oli tottunut täyteen kalenteriin, jatkuvaan matkustamiseen, hotelleihin ja minuuttiaikatauluun.

Vuosien matkustamisen jälkeen mies tunsi itsensä juurettomaksi.

”Eläkkeelle jääminen oli kuin hyppy tyhjän päälle. Tyhjän täyttäminen on ollut välillä hankalaa”, Okko sanoo.

”Meillä molemmilla on ollut kuitenkin vahva motivaatio sitoutua ja rakentaa yhteistä elämää”, Katriina toteaa.

Uusi pakopaikka

Reilussa vuodessa on tapahtunut paljon. Tehtyään pari lomamatkaa Phuketiin pariskunta päätti luopua talosta. Uuden, lämpöisen pakopaikan he löysivät Benalmádenasta, Espanjasta.

”Sinne voi lennähtää lyhyemmäksikin ajaksi, ja Okon kuopus asuu Espanjassa”, Katriina sanoo.

Myös yhdessä hankitusta Porkkalan-talosta on tullut pariskunnalle tärkeä, todellinen koti kaupunkiasunnon rinnalla. Talon nimeksi he ovat antaneet monimerkityksellisesti Kamuko.

”Kamukossa on täydellinen rauha ja hiljaisuus, jota Okko tarvitsee, kun hän keskittyy”, Katriina sanoo.

Okko on saattanut ajaa Kamukoon arkiaamuisinkin, kun Katriina on aloittanut työpäivän. Kamukossa Okko lukee musiikkia, jota hän siis usein mieluummin lukee kuin kuuntelee.

”Soivasta kudoksesta saa vääränlaisia ajatuksia”, Okko selittää.

Soitettuna musiikki on hänelle aina jonkun toisen taiteilijan tulkinta. Nuotteja lukiessaan hän sen sijaan kuulee ne päässään juuri niin kuin itse ne ajattelee.

”Okko väittää, että hän luopuisi mieluummin kuulostaan kuin näöstään.”

Säännöllinen työ opettajana on määritellyt Katriinan elämänrytmin. Hiljalleen hänkin on ryhtynyt miettimään vaihtoehtoja. Kevään ajan Katriina on vuorotteluvapaalla.

”Vapaan eläkeläisen ja työssä kiinni olevan aikataulut eivät sovi yhteen”, Okko sanoo.

Katriina on jo kouluttautunut äänimaljahierojaksi. Hoitomuodossa pyritään purkamaan mielen ja ruumiin jännitystiloja äänimaljoista kumpuavin, lihaksiin ja kudoksiin kulkeutuvin kaiuin. Rentouttavat äänet viittaavat sikiöaikaan, jolloin olimme kohdussa rauhoittavan veden ympäröiminä.

”Olen myös aina ollut kiinnostunut koruista ja kivistä. Aloitin syksyllä gemmologian opinnot. Ehkä löydän työn, jonka voin yhdistää matkustamiseen ja tehdä sitä kaikkialla oman aikatauluni mukaisesti.”

Kaiken uuden keskellä Katriina ja Okko ovat levollisia. Vaikka elämänmuutos on ollut kummallekin iso, se ei ollut yllätys.

”Olin toivonut ja rukoillut tätä. Miksi siis olisin yllättynyt. Luotin enkeleihini”, Katriina sanoo.

Vielä hän ei kuitenkaan ole tottunut siihen, miten ihanaa on herätä rakkaan ihmisen vierestä.

”Havahdun aamuisin usein siihen, että Okko on katsellut minua nukkuessani.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 1/2019.

Julkaistu: 20.6.2019
1 kommentti