Isän poissaolo ei vaikuttanut niin paljon lapsuuteeni ja nuoruuteeni, vaan äidin vahva läsnäolo. Äitini osasi olla rauhassa ympäristönsä kanssa. Kun olin aikamiehenä hänen ovensa takana hangessa paljain jaloin yhden epäonnistuneen naissuhteeni takia, hän ei tuominnut minua. Ei koskaan, eikä mistään.
Kasvuni mieheksi ja ihmiseksi tapahtui lähimpien ystävieni parissa. Juha Virkkunen, Kari Hakli, Jorma Hautala ja minä muodostimme tiiviin porukan. Opin heiltä jopa sen, miten pitää kirjoittaa.
Vaihtuvat naissuhteeni olivat osa 1960-luvun seksuaalisesti vapautuvaa ilmapiiriä. Oli hätä, että jäisin elämästä sivuun, siksi sitä piti ottaa kauhalla, kaikki tehot auki. Ihmisenä olen kasvanut onneksi sen verran, etten kuseta enää läheisiäni. Monien suhteitteni jälkeen tiedän, että edellinen ovi pitää sulkea ennen kuin aukaisee seuraavan. Voi ihastua, voi ihailla, mutta heti ei tarvitse rynnätä kosimaan.
Nuori ja viaton, niin ajattelin, kun näin tulevan vaimoni, rakastettuni Epun ensimmäistä kertaa. Viaton Eppu rojautti kaiken mäsäksi ja uusiksi. Tiesin häneen rakastuessani, että nyt kaikki muuttuu. Saatoin sitoutua häneen niin, että hylkäsin tarpeettomat ominaisuuteni. Olen yrittänyt tehdä Epun onnelliseksi, ettei hänen tarvitsisi olla mistään hädissään.
Ensimmäinen ehjä perhe minulla on ollut Epun kanssa. Hän otti kolmesta lapsestamme täyden vastuun, kun minä huitelin keikoilla. Ennen Eppua olin saanut kaksi poikaa ja olen ottanut myöhemmin takaisin sen vahingon, etten ollut heidän elämässään läsnä.
Luottamus, jota lapset osoittavat vanhempiaan kohtaan, on aukotonta. He luottavat silloinkin, kun ei pitäisi.
Teatteri on sekopäinen työmiljöö. Vastakohta sille on ollut purjehtiminen. Aistit aukeavat merellä, ja kun satamassa irrottaa veneen köydet, on kaikki edessä. Rauha on niin täydellistä, että jo lähtiessään tuntee olevansa perillä. Nyt täytän kaipuuni merelle lomillamme Rügen-saarella. Tunnen palaavani merellä takaisin äidin kohtuun, vaikka olen kohta satavuotias!
Berliinissä meillä on Epun kanssa toisemme, Isla-koiramme ja tähdet, jotka näkyvät suurkaupunginkin taivaalla. Berliini näyttää esimerkkiä, etteivät kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ole paheita. Uusiin ihmisiin voi tutustua, ja heiltä voi oppia myös vieraalla kielellä.
Urani rankin vaihe oli Kuopion kaupunginteatterin johtaminen 1970-luvulla. Siitä kerron elämäkertani kolmannessa osassa Everstiksi epäilty mies. Sain niskaani monenlaista vihapuhetta, ja pahinta oli, että se kohdistui myös lapseeni. Vaikka teatteri ja sen henkilökunta olivat erinomaiset, avomielisyyteni ja innostukseni kääntyivät tuskaksi. Samanlaisia poliitikkojen ja paikallislehtien masinoimia teatterisotia käytiin Turussa Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan sekä Joensuussa Jouko Turkan aikoina.
Joogaamme Epun kanssa monta kertaa viikossa. Se virkistää kaikkia ihmiselämän osa-alueita. Joka päivä kannattaa olla hetki pää alaspäin, se hidastaa ikääntymistä. Koska meillä ei ole autoa, liikumme paljon jalkaisin ja polkupyörillä.
Teksti Liisa Talvitie, kuva Petri Mulari
