Puheenaiheet
Image

Nyt se laite hetkeksi pois

Nyt se laite hetkeksi pois

Suomen myydyimpien tietokirjojen lista elokuulta kuulostaa ensin vitsiltä. Seitsemän kymmenestä myydyimmästä tietokirjasta on aikuisten värityskirjoja. Lista löytyy myös tämän lehden kirjallisuusjutusta sivulta 49.
Teksti Heikki Valkama
Mainos

Suurin ongelma asiassa on tietenkin se, että värityskirjat on ylipäätänsä luokiteltu tietokirjoiksi. Siis värityskirjat, jotka eivät tarjoa tietoa tai uusia eväitä ajatteluun. Eihän niitä pitäisi tietokirjoiksi kutsua.

Mutta mistä tämä aikuisten värityskirjabuumi kertoo?

Värittäminen on helppoa ja mieluisaa tekemistä, johon voi uppoutua mukavaksi toviksi. Näin siitä tulee mindfulnessia, lempeän läsnä-olon harjoitus arjessa, lukee erään kirjan mainostekstissä.

Onko meistä aikuisista tullut niin ankeita, että emme osaa olla läsnä ilman värityskirjan apua?

Värityskirjan todellinen tarkoitus vaikuttaa jopa vastakkaiselta: koska emme halua tai pysty olemaan läsnä, tarvitsemme tyhjiin hetkiin värityskirjaa.

Todellinen läsnäolo vaatii omien ajatustensa kohtaamista ja pysähtymistä niiden äärelle.

Olemme menettäneet kyvyn olla yksin ja kohdata itsemme. Ja olemme menettämässä kykyä olla läsnä myös keskustelussa toisten kanssa. Näin väittää MIT:n tutkija, professori Sherry Turkle The New York Timesiin kirjoittamassaan artikkelissa. 30 vuotta ihmisen ja päätteen välistä yhteyttä tutkineen Turklen mukaan pääsyyllinen on älypuhelin.

Tilanne on nykyisin tuttu kaikille: kesken keskustelun toinen osapuoli vilkuilee kännykkää – tai on olevinaan läsnä, mutta näpyttelee samalla älypuhelintaan. Samaa tapahtuu luennoilla, palavereissa ja perheillallisilla. Ihmiset tarjoavat toisilleen puolittaista huomiota, koska kokevat tarvetta olla jatkuvasti online. Ainakin minä tunnistan tästä itseni. Myönnän, että olen käynyt kesken hyvienkin juhlien salaa vessassa twiittaamassa.

Turkle siteeraa NYT:ssa Virginian yliopistossa tehtyä tutkimusta, jossa ihmisiä pyydettiin istumaan viisitoista minuuttia yksin ajatustensa kanssa, tekemättä mitään. Suurin osa halusi tehdä mieluummin jotain, vaikka mitä tahansa ikävää touhua, kuin vain olla ajatustensa kanssa.

Osa valitsi mieluummin pienen sähköiskun kuin sen, että joutui istumaan hetken ilman tekemistä.

Älypuhelin, jatkuvat virikkeet, mahdollisuus siitä, että jossain muualla verkossa tapahtuu juuri nyt jotain kiinnostavampaa, on vienyt keskittymiskyvyn.

Entä sitten? Miksi pitäisi olla läsnä, jos verkossa on kivempaa?

Jos itseään ja ajatuksiaan ei pysty kohtaamaan, ei voi ymmärtää itseään. Tämä on yksinkertaisin vastaus.

Turkle tarjoaa vastaukseksi tutkimustietoa. Kun ihmisten läsnä-olo ja kommunikointi muuttuvat pinnallisemmiksi, myös kyky asettua toisen asemaan vähenee. Tämän osoittavat amerikkalaistutkimukset, joiden mukaan nuorten kyky empatiaan on vähentynyt hälyttävästi.

Syynä on se, että älypuhelinten myötä ihmiset välttävät oikeita keskusteluita, joissa toinen kohdataan. Tämän kaltaisissa keskusteluissa – joissa opimme katsomaan silmiin, tulemaan tietoisiksi toisen eleistä ja sävyistä, lohduttamaan toisiamme ja haastamaan toisemme kunnioittavasti – kukoistaa empatia. Näissä keskusteluissa opimme, keitä olemme, Turkle kirjoittaa.

Oikeastaan kyse ei ole monimutkaisesta asiasta.

Kenenkään ei tarvitse ryhtyä teknologiavihamieliseksi tai luopua älypuhelinten käytöstä. Nehän ovat mahtavia ja hyödyllisiä välineitä. Jos omaa älyä ei ole, voimme hakea sitä älypuhelimesta. Tai katsoa kissavideoita.

Ongelma on, jos väline pääsee hallitsemaan. Tuleen liittyvää sanontaa mukaillen, älypuhelin on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Keinoja on monia. Jotkut panevat baaripöydässä puhelimet keskelle pöytää. Joka ensimmäisenä tarttuu omaansa, maksaa kierroksen. Meillä kotona taas vietetään laitteetonta viikonloppua.

Ohje on siis tämä: pane se laite hetkeksi pois. ■

Julkaistu: 22.10.2015