Puheenaiheet
Image

"Nykyinen tiedepolitiikka on tuhoisaa"

"Nykyinen tiedepolitiikka on tuhoisaa"

“Väitämme että vallitseva tiedepolitiikka ei ota huomioon tieteellisen työn ominaislaatua, ja on siksi kansakunnalle tuhoisa. Se tulee aiheuttamaan pitkäaikaisia ja ennakoimattomia sosiaalisia haittavaikutuksia ja taloudellisia menetyksiä.”
Teksti Jukka Relander, Pauliina Remes, Sara Heinämää
Mainos

Professori Sara Heinämaa, yliopistolehtori Pauliina Remes sekä toiminnanjohtaja Jukka Relander jatkavat keskustelua yliopistopolitiikasta Image.fi:n vierailevana kirjoittajana.

Suomella ei ole mittavia luonnonvarojen eikä sellaisten pikaisesta ilmenemisestä ole merkkejä. Kotoperäistä energiaa ja perittyä pääomaa meillä on niukasti verrattuna muihin länsimaisiin demokratioihin. Kansakunnan kehittäjät tajusivat jo varhain, että monipuolinen koulutus on ainoa tapa synnyttää kasvua ja parantaa niin yksilöiden kuin koko kansan elin-­‐ ja elämisen tasoa.

Tästä käsityksestä on luovuttu viimeisten vuosikymmenten aikana maan johtavan eliitin piirissä. Vaikka ”tutkimus” ja ”kehitys” toistuvat poliittisten puolueiden hallitusohjelmissa ja yritysten iskulauseissa, ovat vapaan tieteellisen tutkimuksen ja monipuolisen korkeakoulutuksen edellytykset jatkuvasti heikentyneet.

Käynnissä on jo pitkään ollut kolme tuhoisaa prosessia: ensinnä yliopistojen kokonaisvaltainen alistaminen poliittiselle ja hallinnolliselle määräysvallalle keinotekoisen kilpailuttamisen tekniikoin ja mekanismein; toiseksi jatkuvat rakennemuutokset, joissa kasvatuksen, opetuksen ja tutkimuksen aloille sovelletaan kaupallisen sektorin toimintatapoja ja ihmiskäsitystä; ja kolmanneksi valtava paine yksipuolisen erikoistumisen kautta luvattuihin säästöihin. Viime syksynä käynnistetyt ministeriöiden strategiset ohjelmat tulevat heikentämään tieteellistä opetusta maassamme aivan uudessa, ennennäkemättömässä mittakaavassa.

Väitämme että vallitseva tiedepolitiikka ei ota huomioon tieteellisen työn ominaislaatua, ja on siksi kansakunnalle tuhoisa. Se tulee aiheuttamaan pitkäaikaisia ja ennakoimattomia sosiaalisia haittavaikutuksia ja taloudellisia menetyksiä.

Yliopistot ovat Suomessa ainoita laitoksia, jotka harjoittavat vapaata tutkimusta ja tarjoavat tutkimukseen perustuvaa koeteltua tietoa ja korkeinta opetusta. Lisäksi yliopistomme ovat maksuttomia ja siksi kenen tahansa lahjakkaan ja motivoituneen nuoren ihmisen saavutettavissa. Myös työikäiset ja jopa eläkeläiset voivat syventää tietojaan ja tiedollisia taitojaan yliopistojen koulutusohjelmissa.

Monet muutkin laitokset tuottavat toki erilaisia tutkimustuloksia ja julkaisevat monenlaisia raportteja ja katsauksia. Nämä palvelevat kuitenkin aina tiettyjä ennalta asetettuja tavoitteita.

Ainoastaan yliopistojärjestelmän puitteissa tutkija voi asettaa kysymyksensä itsenäisesti, riippumattomana välittömän hyödyn ja käytännöllisten päämäärien tavoittelusta. Tämän vapauden ansiosta yliopistot kykenevät tuottamaan aivan erityislaatuista tietoa, sellaista, joka pätee tämänhetkisistä intresseistämme ja uskomuksistamme riippumatta – myös silloin, kun olosuhteet muuttuvat rajusti ja kun tilanteet kriisiytyvät odottamatta.

Ennen syyskuun 9. päivää 2001 kukaan Suomessa ei pitänyt islamin tutkimusta tieteen kärkialana eikä edes humanistisen tutkimuksen painopisteenä. Yhdessä päivässä – tai itse asiassa muutamassa tunnissa – väheksytty kulttuuritutkimuksen ala nousi päivälehtien etusivuille ja tv-­‐uutisten otsikoihin. Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professoreja ja dosentteja haastateltiin päivittäin. Yhä tänä päivänä heitä konsultoidaan ministeriöissä.

Vastaavia tapauksia löytyy loputtomasti kaikilta tieteenaloilta. Kaikki nykyiset ohjelmointikielet esimerkiksi kuten myös niillä rakennetut tietokonepelit ovat logiikan, matematiikan ja teoreettisen kielitieteen käytännöllisiä sovelluksia; peilisolututkimuksen perusajatukset pohjautuvat fenomenologiseen teoriaan kehollisesta tunnistamisesta; ja uusia lääkeaineita tuottava teknologia tukeutuu eläintieteelliseen tutkimukseen sammakkoeläimien ja matelijoiden käyttäytymisestä.

Esimerkit paljastavat tieteellisen työn olemuksellisen piirteen: tieteellinen tutkimus selvittää luonnon, kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteita ja prosesseja riippumatta tämänhetkisistä intresseistämme ja kykenee siksi kertomaan meille todellisuudesta myös silloin, kun päämäärämme osoittautuvat lyhytnäköisiksi ja intressimme rajoittuneiksi.

Yliopistojen tuottama tieto hyödyttää yhteiskuntaa myös lukemattomilla muilla tavoilla, ja myös huomaamattomilla ja arvaamattomilla elämänaloilla. Ilman yliopistoja ei olisi virkamieskuntaa, tehtäviinsä erikoistuneita lakimiehiä ja lääkäreitä ja korkeisiin PISA-­‐tuloksiin yltävää opettajakuntaa, ei riippumatonta lehdistöä eikä innovatiivista kulttuurikenttää uudistuvine festivaaleineen ja gallerioineen.

Epäsuorat vaikutukset ovat mittaamattomat, eivätkä ne eivät koske vain hyvinvointia tai korkeakulttuuria vaan myös viihdettä. Kiinnostavat dokumentit, nasevasti käännetyt sarjakuvat ja kekseliäät uudet elokuvat ja viihdesarjat ammentavat yleensä yliopisto-­‐opinnoista ja yliopistossa tuotetusta tiedosta. Salatut elämät, Rillit huurussa ja Monty Pyton -­‐tv-­‐sarjojen käsikirjoittajat ovat filosofian kandidaatteja ja maistereita.

Side tuotantoelämään voi tosin olla paljon tiiviimpi ja syvempi kuin Suomessa osataan kuvitella: Englannissa ja Yhdysvalloissa yritykset suhtautuvat korkeakouluopintoja suorittaneisiin systemaattisesti positiivisemmin kuin Pohjoismaissa. Tohtoriopinnot klassillisessa filologiassa tai vaikkapa tähtitieteessä kelpaavat Lontoossa meriitiksi myös yksityisellä sektorilla.

Yhdysvalloissa monet menestyvät suuryritykset palkkaavat mielellään nimenomaan filosofiasta valmistuneita. Tämä perustuu kokemukseen siitä, että filosofian ja muiden kulttuuriaineiden opiskelijat eivät ole vain kapean alan teoreettisia asiantuntijoita vaan suunnitelmallisia ja ennakkoluulottomia ajattelijoita, jotka kykenevät omaksumaan ja jäsentämään uutta tietoa muita nopeammin ja soveltamaan ja uudistamaan omaksumiaan ideoita ennakoimattomissa uusissa kilpailutilanteissa.

Koulutus, korkeakoulutus ja tieteellinen opetus eivät ole välttämättömiä vain tiedolliselle ja tuotannolliselle elämällemme. Kehittyvien valtioiden ongelmia tutkinut filosofi Martha Nussbaum on argumentoinut vakuuttavasti, että ainoastaan koulutus voi globaalissa taloudessa taata ne kansalaiskyvyt, jotka ovat

välttämättömät demokraattisen ja moniarvoisen yhteiselämän kehittymiseksi ja vakiintumiseksi.

Demokratia ei toimi ilman laajakatseisia ja itsekriittisiä kansalaisia, jotka kykenevät argumentoimaan rationaalisesti, ajattelemaan itsenäisesti ja keskustelemaan harkiten ja provosoitumatta. Juuri näiden kykyjen kehittäminen on perinteisen yliopisto-­‐opetuksen ytimessä, sillä yliopisto-­‐opiskelu on ennen muuta harjaantumista itsenäiseen ja itse-­‐kriittiseen ajatteluun ja rakentavaan argumentaatioon ja väittelyyn. Lisäksi toisten ihmisten tilanteeseen eläytyminen ja vieraiden käsitystensä ja arvojen ymmärtäminen edellyttää rikasta ja avaraa mielikuvitusta, jota kehittävät ennen muuta kulttuuri-­‐ ja taideaineet.

Järjen, keskustelun ja kuvittelun taidoille ei löydy markkinarakoa eikä niitä voi delegoida minkäänlaiselle asiantuntijaryhmälle, konsulttitoimistolle tai ajatushautomolle. Nämä taidot ovat nimittäin vaihtamattomia mutta eivät minkään sisäisen puutteen tai heikkouden vuoksi vaan siksi, että ne kuuluvat meille kaikille. Niiden oppiminen on jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus moniarvoisessa demokratiassa.

Kaikkien ei toki tarvitse kouluttautua tohtoreiksi tai edes maistereiksi, mutta kun tieteelliseen tutkimukseen perustuva korkein opetus rajataan poliittisen tai taloudellisen eliitin tai sen jälkeläisten etuoikeudeksi, tingitään niin demokraattisen yhteiselämän kuin innovatiivisen tuottavuuden ehdoista.

Julkaistu: 6.3.2015