Hyvästi, talviurheilulajit – Nykyään talvi saapuu yhtä varmasti kuin tuurijuoppo sukulaismies juhliin
Kommentti
Hyvästi, talviurheilulajit – Nykyään talvi saapuu yhtä varmasti kuin tuurijuoppo sukulaismies juhliin
Kun talvi on leuto tai jättää lähes kokonaan tulematta, talvesta pitävä huomaa odottaneensa vuoden ajan turhaan, kirjoittaa Imagen päätoimittaja Niklas Thesslund.
1Kommenttia
Julkaistu 19.1.2023
Apu

Avun uusi kestävyydestä kirjoittava kirjeenvaihtaja Mikko Pelttari kirjoitti viime viikolla, miten kaamosmasennuksen kaltaisia oireita on jatkossa luvassa nykyistä enemmän, kun ilmastonmuutos etenee. Lämpimät talvet ovat pilvisiä ja sateisia ja siksi mielialaa ylhäällä pitävää valoa on tarjolla aiempaa vähemmän varsinkin maan eteläosissa.

Kyseessä ei tietenkään ole pelkkä tulevaisuusskenaario, vaan lauhempi talvi-ilmasto on jo täällä. Tälläkin hetkellä sadepisarat lyövät viereiseen ikkunaruutuun, jo kuudetta päivää peräkkäin. Tammikuun alussa sataneesta lumesta on jäljellä enää yksittäisiä laikkuja harmaassa maassa. Näin ainakin Helsingissä.

Kuntosalitreeni ei ole edes halpa kopio hiihtolenkistä.

Arkikokemus todistaa kaamosmasennuksen kaltaisesta pidempiaikaisesta alavireisyydestä, mutta leutojen talvien inhottavin puoli on se, että vetämättömyys on vain yksi oireista ja seurauksista. Ainakin ihmisen, joka pitää talvesta kesää enemmän on vielä tympeämpää havahtua siihen, että odotettu talvi pettää lupaukset tai jää saapumatta kokonaan. Laskettelusta innostuneen lapsen ei tarvitse kuin katsoa ikkunasta huomatakseen, että ei onnistu tänäänkään, vettä tulee. Samalla tavalla ajattelee hiihtäjä ja ulkojäillä jääkiekkoa pelaava. Kaikki he ovat odottaneet vuoden, että pääsisivät lajiensa pariin ja tietävät, että mikään muu ei oikein tunnu samalta. Kuntosalitreeni ei ole edes halpa kopio hiihtolenkistä eikä juoksulenkki kunnon lätkäpeleistä.

Viime vuonna oli hyvä pakkastalvi. Muistan, miten yhden luistelureissun jälkeen selitin pojalle, että juuri tämä on hienoa: meillä on täällä Pohjolassa tällainen homma, että kun on kaunis pakkaspäivä, sidotaan luistimennauhat ja mennään lähikentälle pelaamaan yhdessä muiden kanssa. Että tämä on ainutlaatuista ja erottaa meidät kaikista niistä maista, joissa on aina kesä, tästä kannattaa olla onnellinen. Tänä talvena moisia keskusteluja ei ole voinut käydä.

Vaikka purnaus kylmästä ja sateisesta kesästä on läheistä sukua harmille leudoista talvista, ongelma ei ole aivan sama. Sateinen kesä ottaa kaaliin yleensä siksi, että lomasuunnitelmat menevät myttyyn, mutta aurinkoisempaa lomasäätähän löytää aina muualta, sen kuin lähtee autolla, junalla tai äkkilähdöllä. Jos talvi taas jättää tulematta, kyse ei ole lomasta vaan siitä, että talvinen arki ei toteudu, elämä on kuukausien ajan erilaista kuin sen toivoi olevan. Vuodenkierto jää vaillinaiseksi.

Talvesta on tullut se sukulaismies, josta saa pelätä, tuleeko se juhliin vai ei ja jos tulee, missä kunnossa.

Samaan aikaan kun sateiset talvet pitävät luistinradat autioina, ne aiheuttavat ruuhkia toisaalle. Keväästä syksyyn säät ovat yleensä niin siedettäviä, että pienten lasten kanssa kärsii ulkoilla, mutta viimaisessa ja sateisessa nollakelissä ei oikein enää. Kun talvilajit ja -touhut ovat poissa pelistä, sisätilat ruuhkautuvat. Tammikuun puoliväliviikonlopun lauantaina tuntui kuin puolet kaupungista olisi ollut samassa uimahallin altaassa. Toinen puoli oli luultavasti sisäleikkipuistoissa, mikä on näin viruskauden keskellä tavallistakin kauhistuttavampi ajatus.

Silti lienee niin, että luonnonjääkenttien kaltaisten pinta-alaltaan laajojen talviliikuntapaikkojen tulevaisuus näyttää erilaiselta kuin se mihin olemme tottuneet. Ehkä kenttien paikoilla olisi uimahalleja jo nyt, ellei niillä voisi pelata jalkapalloa lähes vuoden ympäri.

Kirjoittaja on aikakauslehti Imagen päätoimittaja.

1 kommentti