Nuoret oikeisiin töihin
Puheenaiheet
Nuoret oikeisiin töihin
Pääkirjoitus: "Emme kai me halua, että syntyy sukupolvi, joka ei ymmärrä työnteosta mitään?"
Julkaistu 21.5.2013
Apu

Ohjaaja Virpi Suutari seurasi syrjäytymisvaaraan joutuneiden itähelsinkiläisnuorten elämää dokumenttielokuvassaan Hilton. Yksi elokuvan päähenkilöistä on Toni, jonka kanssa pääsin juttelemaan elokuvan kutsuvierasnäytöksessä.

Dokumentissa Toni juopottelee, tupakoi, kiroilee, sekoilee ja masentuu eikä jaksa mennä kouluun, vaikka mummokin käy patistamassa. Nuoren miehen elämää kannattelee tarmokas tyttöystävä, joka rakastaa Tonia sellaisena kuin tämä on.

Elokuvan kuvauksista on vierähtänyt tovi, ja nyt Tonilla menee paremmin. Leffassa rehvakas, mutta todellisuudessa ujohko nuorukainen opiskelee kirvesmieheksi eikä malttaisi odottaa pääsyä oikeisiin töihin raksalle. Pirteä tyttöystävä on yhä rinnalla ja opiskelee liiketaloutta.

Elokuvan jälkeen nuoret painottivat, että he tarvitsevat ihan tavallisia asioita. He tarvitsevat töitä tai harrastuksen, jotta arkeen tulee rytmiä ja elämälle tarkoitus. Jotkut tarvitsevat myös hoitoa masennukseen ja apua lomakkeiden täyttämiseen. Nuoret tarvitsevat kodin sekä aikuisen, johon voi luottaa.

Euroopan pahin ongelma on nuorisotyöttömyys. Sitä ei saa päästää räjähtämään käsiin. Emme kai me halua, että syntyy sukupolvi, joka ei ymmärrä työnteosta mitään?

Yskähtelevää nuorisotakuuta vauhditetaan lakimuutoksilla. Norjassa homma toimii ja nuorilla on töitä ja opiskelupaikkoja. Seurataan esimerkkiä!

Kommentoi »