Tuulilasi

Nostaako tämä huima innovaatio sähköautot bensiini- ja dieselautojen ohi?



Nostaako tämä huima innovaatio sähköautot bensiini- ja dieselautojen ohi?

Sähköautot ovat kasvattaneet tasaisesti suosiotaan. Nyt on keksitty uusi innovaatio, joka saattaa entisestään kasvattaa niiden suosiota.

Sähköautojen heikkous on ollut se, että niillä ei pysty ajamaan ilman uutta latausta lähellekään yhtä pitkään kuin bensiini- tai dieselautoilla. Expressin mukaan joukko tiedemiehiä on kehittänyt innovaation, joka saattaa muuttaa tilannetta oleellisesti.

 

Kyse on langattomasta akkujen lataamisesta. Se voisi lisätä sähköautojen toimintamatkaa dramaattisesti. Jos teknologia saadaan toimimaan, se tarkoittaisi sitä, että sähköautojen akut eivät kuluisi käytännössä lainkaan loppuun.

Stanfordin yliopiston kehittämä innovaatio on yhä lastenkengissä, sillä sen avulla on toistaiseksi saatu auto liikkumaan vain joitakin metrejä lisää.

Aaemmin tänä vuonna on jo kehitetty Saksassa moottoritien yläpuolelle rakennettava latauslinja. Uusia innovaatioita kehitellään parhaillaan monessa eri yrityksessä kiihtyvällä tahdilla.

Julkaistu: 26.8.2017