Tuulilasi

Nissanin viesti maailmalle: bensamoottorit eivät ole vielä kuolleet

1


Nissanin viesti maailmalle: bensamoottorit eivät ole vielä kuolleet

Nissan lähti jo hyvin aikaisessa vaiheessa sähköautomarkkinoille. Silti se haluaa ensi viikolla Los Angelesin autonäyttelyssä kertoa yhden tärkeän viestin; bensiinimoottorir eivät ole vielä kuolleet.
Kuvat Nissan

Nissan kehittää koko ajan uusia polttomoottoreita tehdäkseen niistä tehosuhteeltaan parempia. Nissan haluaa oosoittaa, että polttomoottoreilla on paikkansa vielä vuosikymmenien ajan.

Nissan/Infinitin kehittämä VC Turbo pyrkii havannoillistamaan päinvastaista kuin lainlaatijat, jotka pyrkivät lopettamaan polttomoottoriaikakauden.

”Polttomoottorien teknologian kehittäminen on mielestäni hyvin aliarvostettu trendi autoteollisuudessa tällä hetkellä. Sen mahdolliset edut olisi kyllä syytä selvittää tarkkaan. En ole varma, ovatko sähköautot sittenkään ainoa ratakaisu päästöjen vähentämiseen?, arvelee IHS Markit Automotiven Aasian johtaja James Chao.

Nissanin VC Turbo käyttää aivan uutta elektroniikkaa ja softaa, minkä avulla se pystyy valitsemaan itse optimaalisen puristussuhteen palamisreaktiossa.

2-litraisessa ja nelisylinterisessä VC Turbossa on keskimäärin 30-35 % parempi taloudellisuus kuin esimerkiksi 3,5-litraisessa V6-moottorissa, jonka se tulee nyt monissa Nissanin autoissa korvaamaan. Nissanin mukaan moottorissa on samanlainen vääntö kuin dieselmoottoreissa.

”VC Turbon valmistus maksaa tuhansia euroja vähemmän kuin samalainen hybridimoottori”, sanoo Nissanin polttomoottrien kehitysohjelman johtaja Shinichi Kiga.

Julkaistu: 25.11.2017