Eeva

Nina Honkanen ja Hannu-Pekka Björkman: ”Ei meistä kumpikaan miettinyt, uskallammeko rakastua”

Nina Honkanen ja Hannu-Pekka Björkman: ”Ei meistä kumpikaan miettinyt, uskallammeko rakastua”
Kun kirjailija Nina Honkanen ja näyttelijä Hannu-Pekka Björkman kohtasivat puolitoista vuotta sitten, molempien elämä mullistui. Rakkaus toi uudenlaisen rauhan mutta myös menettämisen pelon. Pakollinen pysähtyminen poiki tärkeän oivalluksen ja yhteisen kirjan.
Julkaistu: 19.12.2020
Ikkunasta avautuva näkymä on kuin maalauksesta. Se pakottaa katseen merelle ja vastarannalle, Helsingin Jätkäsaareen. Taivas hohtaa vielä hetken keltaisena ennen kuin horisontti nielaisee auringon kokonaan. Pian mereltä erottuvat vain satamasta lähtevän risteilylaivan valot.
Nina Honkanen, 52, on nauttinut Lauttasaaren-kotinsa alati vaihtuvasta maisemataulusta pian parikymmentä vuotta, hänen puolisonsa Hannu-Pekka Björkman, 51, viime keväästä saakka.
Tuolloin asuntoon remontoitiin tilaa molempien vielä kotona asuville pojille ja pariskunnan tuhansille kirjoille. Hannu-Pekan Jussi- ja Venla-patsaat löysivät paikan olohuoneen lasivitriinin päältä.
Hannu-Pekan Jussi- ja Venla-palkinnot löysivät paikkansa olohuoneen lasivitriinin päältä.
Yhteisen kodin seinille ilmestyi myös suomalaisten taiteilijoiden teoksia, joita Hannu-Pekka on keräillyt pitkään.
Saman intohimon äärellä mies viihtyy tänäkin iltana: Ina Collianderin puupiirros, Taivaallinen ja maallinen piirileikki, löytyy internetin taidehuutokaupasta. Viime aikoina kotiin on päätynyt taidetta myös Etelä-Pohjanmaalta.
”Olen alkanut ympäröidä itseäni esineillä, jotka liittyvät jotenkin lapsuudenmaisemiini Ilmajoella. Vielä meillä ei sentään ole könninkelloa tai helavyötä”, Hannu-Pekka sanoo ja naurahtaa.
"Tässä iässä juurien merkitys kasvaa omassakin elämässä. Ne selittävät paljon sitä, mitä olemme nyt.”
Hannu-Pekka Björkman
Nina on kokenut vasta Hannu-Pekan myötä lakeuksien äärettömyyden ja peltojen yllä matkustavat pilvet. Porin ja Rauman seudulla lapsuutensa viettäneelle kirjailijalle Pohjanmaan maisemat tuovat mieleen meren.
”Kiurujen lento ja laulu lakeuksilla tatuoituivat kertakokemalla minunkin sielunmaisemaani”, Nina sanoo.
Hannu-Pekka on puolestaan kulkenut viime aikoina vanhan Rauman kapeilla kujilla ja päässyt osalliseksi Ninalle merkityksellisistä paikoista.
”On ollut kiehtovaa kurkistaa Ninan lapsuuteen ja tutustua hänen vanhoihin ystäviinsä. Tässä iässä juurien merkitys kasvaa omassakin elämässä. Ne selittävät paljon sitä, mitä olemme nyt.”
”Elämässä on hetkiä, jolloin uteliaisuuden täytyy voittaa pelko, sillä pelko estää ihmistä antautumasta," Hannu-Pekka sanoo.

Pelko estää antautumasta

Ninan ja Hannu-Pekan tiet olisivat voineet kohdata aiemminkin pääkaupungin kulttuuripiireissä, mutta vasta yhteisen kirjailijaystävän oivallus puolitoista vuotta sitten toi heidät saman pöydän ääreen.
”Hän oli sitä mieltä, että meidän kahden piti tutustua”, Nina muistelee.
Ystävä oli oikeassa. Tapaamista pienessä helsinkiläisravintolassa oli kestänyt tuskin kymmentä minuuttia, kun palaset loksahtivat paikoilleen.
”Hannu-Pekan seurassa minun ei tarvitse pienentää itseäni tai yrittää olla yhtään suurempi kuin olen. Yhdessä on luontevaa ja helppoa olla”, Nina sanoo.
”Meillä on hyvät välit Hannu-Pekan entisen vaimon ja tämän nykyisen puolison kanssa. Kyläilemme toistemme luona, ja jaamme muitakin kuin lasten asioita”, Nina kertoo.
Myös Hannu-Pekka tunsi saman levollisuuden.
”Elämässä on hetkiä, jolloin uteliaisuuden täytyy voittaa pelko, sillä pelko estää ihmistä antautumasta. Ei meistä kumpikaan miettinyt hetkeäkään, uskallammeko rakastua. Sanoja on liian vähän niille tunteille, joita tuona päivänä koin.”
Vaikka kahden lapsiperhearjen ja vanhempien epäsäännöllisten töiden yhteensovittaminen vaati järjestelyä, elämä lutviutui uomiinsa yllättävän vaivattomasti.
Hannu-Pekan kahdesta pojasta, Elielistä, 16, ja Luukaksesta, 12, on tullut läheisiä Ninan 11-vuotiaan Onnin kanssa. Nuorimmat pojat jakavat huoneen Lauttasaaren-kodissa. Ninan vanhimmat pojat Ville, 33, Aku, 31, ja Matti, 22, asuvat jo omillaan.
Pariskunta tietää, ettei uusperheen yhteen hitsautuminen ole itsestäänselvyys.
”Olen kiitollinen, että meillä on hyvät ja mutkattomat välit Hannu-Pekan entisen vaimon ja tämän nykyisen puolison kanssa. Kyläilemme toistemme luona, ja jaamme muitakin kuin lasten asioita”, Nina kertoo.
Nina Honkasen ja Hannu-Pekka Björkmanin ei tarvinnut yhteistä kotia sisustaessaan tehdä kompromisseja. Molemmat ovat keränneet vuosien varrella huonekaluja ja esineitä, jotka mahtuvat nyt sulassa sovussa Lauttasaaren-kerrostaloasuntoon.

Sairaus pakotti pysähtymään

Syksyllä vuosi sitten Kansallisteatterissa näyttelevän Hannu-Pekka Björkmanin työtahti oli kiivas. Hän harjoitteli Willy Lomanin roolia Kauppamatkustajan kuolemassa ja esiintyi Koiramäen Suomen historia -näytelmässä, kun hän sairastui.
Lääkärissä löydettyä vaivaa yritettiin hoitaa tuloksetta. Hannu-Pekka sinnitteli työssään lääkkeiden voimin, vaikka kivut olivat välillä sietämättömät.
”Läheiseni ja työkaverini yrittivät puhua minulle järkeä, jotta hiljentäisin tahtia, mutta torjuin ehdotukset. En ymmärtänyt parastani. Jatkoin vain huhkimista tuskanhiessä.”
Vakavaksi tilanne muuttui, kun yksi Hannu-Pekalle tehdyistä munuaisoperaatioista johti verenmyrkytykseen ja hän joutui sairaalan teho-osastolle. Vuodepotilaana oli aikaa miettiä tapahtunutta.
”Minun piti juosta kunnolla päin seinää, ennen kuin ymmärsin pysähtyä. Usein vasta myrskyn mentyä huomaa, miten lähellä oli hukkua”, Hannu-Pekka myöntää.
Hän tervehtyi, mutta syksyn käänteet muuttivat suhtautumista työhön. Hannu-Pekan elämää ovat rytmittäneet lähes kolmenkymmenen vuoden ajan teatterien harjoitukset ja näytökset sekä televisiosarjojen ja elokuvien kuvaukset.
”Rakastan työtäni, sillä se on ollut valtava ilon ja turvallisuudenkin lähde. Vaikka olen lavalla katseiden alla, minulla on siellä hyvä olla. Näytelmästä tietää, kuinka se menee ja mihin se loppuu. Oikea elämä on paljon oikukkaampaa”, Hannu-Pekka pohtii.
Tunne on tuttu myös hänen puolisolleen. Kirjailijana Ninalla on mahdollisuus kuljettaa juonta haluamaansa suuntaan, kirjoittaa tarinaan yllätyskäänteitä ja lisätä kiinnostavia hahmoja.
Ninalla työ ja vapaa-aika ovat kietoutuneet monin tavoin yhteen koko aikuisiän.
”Minulla ei ole tapana tehdä elämässäni viisivuotissuunnitelmia. Silti mielessäni on sata asiaa, jotka pitäisi hoitaa.”
”Kirjailija Juha Seppälää löyhästi lainatakseni: jos on vuosia elänyt kuin todistajansuojeluohjelmassa, koronan mukanaan tuomat muutokset olivat aika pieniä.”
Nina Honkanen

Kevät toi mukanaan kiireetöntä yhdessäoloa

Niin oli vielä alkuvuodesta, jolloin Nina ja Hannu-Pekka kuvittelivat töiden ja perhearjen lomassa hoitavansa remontin, muuton ja matkan Italiaan Ninan esikoispojan ja miniän luokse.
Maaliskuussa teatterit menivät kiinni, elokuva- ja televisiotuotannot pysäytettiin ja rajat ulkomaille suljettiin. Hannu-Pekan kalenteri tyhjeni yhdessä yössä, Ninan työt jatkuivat niin kuin siihenkin asti.
”Kirjailija Juha Seppälää löyhästi lainatakseni: jos on vuosia elänyt kuin todistajansuojeluohjelmassa, koronan mukanaan tuomat muutokset olivat aika pieniä”, Nina kuvailee.
Hänen arkensa oli myös aiemmin rytmittynyt työpöytänä toimivan ruokapöydän, perhe-elämän ja lenkkipolun välille.
”Kevät toi kuitenkin mukanaan kiireetöntä yhdessäoloa, ja sille osasin antaa arvoa”, Nina sanoo.
”Olen aina odottanut kirjoittamiseen täydellistä hetkeä. Ninan kautta olen oppinut, että voin kirjoittaa missä ja milloin tahansa," Hannu-Pekka sanoo.

Tyhjyys ruokki luovuutta

Loppukeväästä Nina ja Hannu-Pekka päätyivät ystäväperheen mökille Ruovedelle, jossa ajatukset laskeutuivat olennaiseen. Hiekkapohjaisen erämaajärven pinnasta heijastuivat kirkkaina päivinä yhtä aikaa aurinko ja kuu.
”Ruoveden hiljaisuudessa ymmärsin, että olen olemassa, vaikka en heilu näyttämöllä joka ilta. Tuntui hyvältä, ettei tarvinnut lähteä mihinkään”, Hannu-Pekka muistaa.
Hän löysi itsensä pohtimasta vuosikymmeniä lähes lomatta jatkunutta työntekoaan. Mitä jäisi, jos kaikki ammattiin liittyvät tittelit ja määreet riisuttaisiin?
”Huomasin salaa toivovani, ettei minun tarvitsisi palata entiseen. Että maailma hidastaisi vauhtiaan ja saisin näytellä ilman, että terveys menee. Että voisin nousta lauantai-iltaisin välillä näyttämön sijaan saunan lauteille.”
Tyhjyys ruokki luovuutta. Hannu-Pekka innostui uudella tavalla kirjoittamisesta. Sanat ja lauseet löysivät tietokoneen ruudulle pakottamatta.
”Olen aina odottanut kirjoittamiseen täydellistä hetkeä. Ninan kautta olen oppinut, että voin kirjoittaa missä ja milloin tahansa. En usko, että luovun koskaan kokonaan näyttelemisestä, mutta haluaisin jatkossa antaa kirjoittamiselle enemmän aikaa.”
Nina pohtii Pakopiste-kokoelmassa suhdetta äitiinsä ja ihmiselämän matkaa lapsuudesta vanhuuteen. ”Vastuun kantaa se, joka pysähtyy, ei se, joka juoksee pakoon muita tai itseään."

Idea esseekokoelmasta

Viime keväänä Nina ja Hannu-Pekka saivat idean esseekokoelmasta. Syntyi Pakopiste, johon ovat kirjoittaneet heidän lisäkseen Juha Seppälä, Annina Holmberg, Juha Hurme, Jenni Kirves, Tommi Melender, Antti Nylén, Hannu Raittila ja Helena Sinervo.
”Olemme onnellisia, että juuri nämä kirjailijat vastasivat kutsuun kirjoittaa essee pysähtymisen välttämättömyydestä. Kirjassa on kymmenen kertomusta, joista jokaisella on oma motiivinsa olla näiden kansien välissä”, kirjan toimittaneet Nina ja Hannu-Pekka sanovat.
Vaikka joulukuussa ilmestyvää Pakopistettä ei heidän mukaansa voi kutsua koronakirjaksi, kulunut vuosi on näyttänyt konkreettisesti ihmisen paikan maapallolla.
”Onhan se liikuttavaa, että pieni karvapallon näköinen virus on saanut yhteiskunnat toimimaan tavalla, josta maailmanlaajuinen ympäristöliike on voinut vain haaveilla–kuten vähentänyt lentämistä tässä mittakaavassa”, pohtii Nina.
Hannu-Pekka arvelee, että kulunut vuosi on saanut monen suomalaisen pohtimaan peruskysymyksiä. Minkälaiset asiat tekevät meidät aidosti onnelliseksi? Mikä on tavoittelemisen arvoista?
”Uskon, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen onnen perustaso, johon hän palaa suuren onnettomuuden tai onnen jälkeen. Toki kaikkien onni ei koostu samoista asioista, sillä lähtökohtamme ovat erilaiset.”
"Elämä on aika ajoin koetellut, mutta olen silti saajapuolella. Uskon, että ihminen on täällä muita, ei itseään varten.”
Nina Honkanen

Rintamamiestalojen lapset

Nina kasvoi Satakunnassa ja Hannu-Pekka Etelä-Pohjanmaalla. Molempien lapsuudenkodit olivat isovanhempien rakentamia rintamamiestaloja: Sisävessat tehtiin vasta 1970-luvulla, pihapiiristä saatiin vadelmat ja viinimarjat. Ulkosaunaa lämmitettiin lauantaisin, muina päivinä peseydyttiin padasta otetulla vedellä.
Erojakin oli.
”Nina on kasvanut yrittäjäperheessä. Omat vanhempani olivat sen ajan työväenluokkaa, ja rahaa oli niukasti. Muistan, että joskus pyysin merkkifarkkuja, mutta äiti sanoi, ettei meillä ole sellaisiin varaa”, Hannu-Pekka kertoo.
Ninan lapsuudenperhe ehti kokea vaurastumisen: autot vaihtuivat vuosittain ja uusi omakotitalo sisustettiin Skannon ja Artekin huonekaluilla. 1990-luvun lamassa perhe menetti kuitenkin kaiken. Nina takasi vanhempiensa velat ja joutui niiden maksajaksi.
”Taustani vuoksi olen suhtautunut kriittisesti materian haalimiseen ja menestyksen tavoitteluun. Olen nähnyt, kuinka kaikki voi romahtaa hetkessä. Hannu-Pekan kodissa koen olleen minun kotiani enemmän jatkuvuutta ja yhteisöllisyyttä. Niiden arvoa ei voi mitata rahassa.”
Hannu-Pekan Ilmajoella asuva, 91-vuotias äiti on ottanut Ninan vastaan avosylin.
”En ole eläissäni saanut niin koskettavaa palautetta kuin Hannu-Pekan äidiltä. Hänessä on lempeän suorasukaista lämpöä ja huumorintajua.”
Kroonisesti sairasta omaa äitiään Nina käy säännöllisesti katsomassa vuoroin tämän kotona, vuoroin sairaalassa. Vaikka äidin ja tyttären suhde on ollut välillä haastava, Nina on kiitollinen, että yhteys on kaikesta huolimatta olemassa.
Nina pohtii Pakopiste-kokoelmassa suhdetta äitiinsä ja ihmiselämän matkaa lapsuudesta vanhuuteen.
”Vastuun kantaa se, joka pysähtyy, ei se, joka juoksee pakoon muita tai itseään. Elämä on aika ajoin koetellut, mutta olen silti saajapuolella. Uskon, että ihminen on täällä muita, ei itseään varten.”

Hannu-Pekasta tuli bonusvaari

Yksi iloisimmista perhetapahtumista kosketti perhettä alkuvuodesta, kun Ninan 31-vuotias poika Aku sai puolisonsa kanssa vauvan. Ninasta tuli mummi ja Hannu-Pekasta bonusvaari.
”Lapsenlapset ovat totisesti elämän jälkiruoka, ja isovanhemmuus on juuri niin höperön ihanaa kuin olin kuullut sanottavan”, Nina toteaa.
Parasta on nauru. Sitä kuulee tässä kodissa paljon.
”Nina kutsuu minua Nummisuutarin Eskoksi, koska onnistun aina hosumaan ja hajottamaan jotakin. Se on varmasti jokin eteläpohjalainen piirre: kun jotakin ruvetaan tekemään, niin pois alta risut ja männynkävyt”, Hannu-Pekka luonnehtii.
Nina arvelee, että moni voisi yllättyä, jos tapaisi näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kotioloissa.
”Nauran häntä seuratessani välillä niin paljon, että saan melkein astmakohtauksen. Hannu-Pekan tarinointi ja spontaanit tanssiesitykset tuovat meille kaikille läheisille lisää vuosia.”
Pariskunta ei ole onnistunut riitelemään vielä kertaakaan. Hannu-Pekka arvelee, että se johtuu heidän luonteenpiirteistään. Molemmat ovat olleet lapsesta saakka rauhaa rakastavia sovittelijoita, ja heille on tärkeää ratkaista asiat ilman draamaa.
”On ollut hämmästyttävää huomata, että näemme välillä jopa samoja unia tai aloitamme lauseet samoilla sanoilla.”
”Sairastuttuani tunsin konkreettisesti, että Nina on rinnallani. Että meillä on toistemme tuki ja turva aina, tuli vastaan mitä tahansa”, Hannu-Pekka pohtii.

Tuki ja turva

Kaiken pohjalla on vahva turvallisuuden tunne, joka sai viime syksyn tapahtumien jälkeen uuden merkityksen.
”Sairastuttuani tunsin konkreettisesti, että Nina on rinnallani. Että meillä on toistemme tuki ja turva aina, tuli vastaan mitä tahansa”, Hannu-Pekka pohtii.
Nina nyökyttelee. Kun Hannu-Pekka joutui sairaalaan, puolison mielen täytti menettämisen pelko. Säikähdyksen jälkeen hyvä ja toista arvostava elo on tuntunut entistäkin arvokkaammalta. Aarteelta, johon kietoutuu kaikki mennyt ja tuleva.
”Rakkaus on koossapitävä voima, jonka sylissä voi levätä. Olen onnellinen, että saan mennä nukkumaan ja herätä aamuisin Hannu-Pekan vierestä”, Nina sanoo ja hymyilee.
Hannu-Pekka jakaa tunteen.
”Toivon, että saamme viettää Ninan kanssa loppuelämämme yhdessä.” ●
Päivitetty 19.12. – Ilmestynyt 24.11.2020
1 kommentti