Image

Niklas Thesslundin pääkirjoitus: Monta ikää ja aikaa

Niklas Thesslundin pääkirjoitus: Monta ikää ja aikaa
Pelkkä lapsuuskesissä – joina kyllä muuten myös satoi päiväkausia – piehtaroiminen ei vie eteenpäin, mutta jos onnistuu keksimään ne syyt, miksi menneet kesät tai talvet tuntuvat kultareunaisilta, voi niitä syitä yrittää ottaa osaksi omaa tai perheen elämää, kirjoittaa Niklas Thesslund.
Julkaistu: 16.6.2021
Pian sen jälkeen, kun Kirsi Piha oli helmikuun lopussa ilmoittanut, että ei sittenkään lähde kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsinkiin, kokoomuksesta tuli hetkeksi politiikan uutisten ja analyysien ykkösaihe. Jutuissa ruodittiin syitä puolueen hajaannukseen, ristivetoon konservatiivien ja liberaalien välillä. Maaliskuun alussa Etelä-Suomen Sanomat käsitteli aihetta pääkirjoituksessaan, jonka yksi lause kuului näin: ”Identiteettikriisissä on usein parasta pyrkiä olemaan oma itsensä.”
Sanat jäivät mieleen, sillä ohje vaikutti ensin samalla tavalla kaistapäiseltä kuin vaikkapa neuvot ”Aviokriisissä on usein parasta pyrkiä olemaan naimisissa” tai ”Finanssikriisissä on usein parasta pyrkiä olemaan varoissaan”, mutta heti tämän huvittuneisuuden jälkeen ohje tuntui täysin ymmärrettävältä. Ajatus kun lienee ollut, että kaiken kuohunnan ja puolueen eri laitojen alla on perustavanlaatuisempia yhteisiä arvoja, joihin taloudenhoitajapuolueen kannattaisi yhä nojata.
Lause ei silti jäänyt mieleen kokoomuksen tähden. Enemmän kuin politiikkaa jäin tietenkin miettimään, missä määrin se sopisi itseeni.
Pelkissä lapsuuskesissä piehtaroiminen ei vie eteenpäin, mutta jos onnistuu keksimään ne syyt, miksi menneet kesät tai talvet tuntuvat kultareunaisilta, voi niitä syitä koittaa ottaa osaksi omaa elämää.
Niklas Thesslund
Keski-ikäisyydellä ja korona-ajalla on monia yhteisvaikutuksia, esimerkiksi hinku pientaloalueille tai leipomaan hapanjuurileipää. Yksi yhteisvaikutus on sekin, että kun ikäisiään ystäviä on voinut tavata harvemmin kuin ennen, heille on käynyt kuin sukulaisille. Heidän piirteensä ja iän niihin tuomat muutokset näkee selvemmin, kun edellisestä tapaamisesta voi olla kuukausia tai yli vuosikin.
Ennen muuta huomaa, että tässä iässä kasvoilla voi olla monta ikää. Sama tapa hymyillä kuin aina, mutta myös uurteita, joista on jo helppo nähdä oma lapsuudenystävä vanhana. Ja samanlaisena, millaisena muistaa kavereittensa vanhemmat lapsuudesta. Hiusraja on peritty isältä ja tapa kävellä äidiltä.
Hieman samalla tavalla puhuu tutkija Antto Vihma nostalgiasta Imagen 6-7/2021 Avaaja-palstan haastattelussa. Vihma tarkastelee nostalgiaa poliittisena voimana mutta puhuu myös erilaisista nostalgioista, joista yksi on yksilötason pohdiskeleva nostalgia. Pelkkä lapsuuskesissä – joina kyllä muuten myös satoi päiväkausia – piehtaroiminen ei vie eteenpäin, mutta jos onnistuu keksimään ne syyt, miksi menneet kesät tai talvet tuntuvat kultareunaisilta, voi niitä syitä yrittää ottaa osaksi omaa tai perheen elämää. Parhaimmillaan tämä voi johtaa siihen, että nykyhetki ei ole ainoa mahdollisuus, vaan menneisyydestä on löydettävissä erilaisia utopian kultahippuja, Vihma sanoo.
Menneessä voi käydä samalla tavalla kuin tulevaisuudessa kannattaa yrittää käydä. Siksi monta eri ikää eivät näy ainoastaan kasvoilla.
Voiko menneestä sitten löytää sen oman itsensä, jollainen ”identiteettikriisissä olisi parasta pyrkiä olemaan”? En varmaankaan muistaisi Etelä-Suomen Sanomien lausetta ulkoa, ellen ajattelisi niin. Luulen, että sekin on osaltaan korona-ajan ja keski-ikäisyyden yhteisvaikutusta. Kun se sosialinen työnteon ja elämisen tapa, johon oli ehtinyt 20 vuodessa tottua ja ehdollistua, vaihtui atomistiseen kyyhöttämiseen, on jaksamisesta täytynyt huolehtia niillä keinoilla, jotka eivät liity suoraan työhön vaan jonkinlaiseen muuttumattomaan ”omaan itseen”. Se on ollut sekä Antto Vihman tarkoittamaa reflektiivistä menneen tarkastelua ja sitä, mistä kirjailija Kjell Westö puhui Eeva-lehden haastattelussa viime kesänä sanoessaan, että tehdessään itselleen rakkaita asioita ihminen on iätön. Siksi tämäkin kirjoitus on syntynyt kahdessa osassa, saunan jälkeen ja lenkin jälkeen.
Twitter @niklasthesslund
Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi
Kommentoi »