Apu

Nelli-koiran pakina: Korona-aikana koti ja työpaikka ovat käsitteinä täysin sekaisin – ei ihme, jos tulee ristiriitoja, ei ole intiimialueita

Nelli-koiran pakina: Korona-aikana koti ja työpaikka ovat käsitteinä täysin sekaisin – ei ihme, jos tulee ristiriitoja, ei ole intiimialueita
Psykologi Pirkko Lahden kirjoittamassa Nelli-koiran pakinassa pohditaan kodin syvintä olemusta.
Julkaistu: 29.5.2021
Kuulen ihmisten usein kertovan, että on kiva tulla kotiin, kun siellä on koira odottamassa. Se tulee hyväksyvänä vastaan, iloitsee sisääntulijasta ja osoittaa aitoa riemua. Kotiin tulijalle tulee tunne, että ainakin koira rakastaa minua. Minä koirana tietysti piilotan vastaan tuloon myös toiveita, paitsi seurasta, myös ulkoilusta ja ruoasta.
Olen kuullut myös kerrottavan, että en olisi jaksanut elämää puolison kuoleman jälkeen, jos ei koiraa olisi ollut. Koiraa on pakko ulkoiluttaa, siitä on huolehdittava, se sitoo arkeen. Sille voi kertoa surustaan, itkeä ja iloita. On joku, jolle puhua, ymmärtää tai ei.
Tyhjään kotiin tuleminen korostaa yksinäisyyttä, mutta parhaimmillaan koti on rauhan satama. Siellä on omaa tilaa ja oloa. Ei tarvitse yrittää olla parempi kuin on.
Me koirat ymmärrämme lähinnä äänenpainoja ja puheen sävyjä. Osaamme silti myös rekisteröidä varmoja merkkejä ulosmenosta. Hihna käteen on selvä merkki. Tai maaseudulla ovi auki.
Tiedämme kotimme ja osaamme takaisin, vaikka joskus hieman ottaisimme omaa lomaa. Eräällä poikakoiralla oli hyvä tyttökaveri, joka odotteli talon kuistin alla, ettei poikakoiran emäntä nähnyt.
Kun emäntä laski koiran aamuyöstä ulos, niin ne koirat yhdessä karkasivat pariksi tunniksi. Niillä oli vapauden tunnetta, muuta silti ne palasivat aina kotiin. Toki omistaja oli jo huolissaan, mutta oppi myös koiraystävysten kujeet.
Hihnassa kulkeminen ei ole kivaa, etenkin, kun itseä juoksuttaisi ja omistaja on hidas. Meidän on opittava omistajan tavoille, vaikka voihan niitä välillä testata. Itse opin, että hoitopaikassa kannattaa suorastaan syöksyä sisälle ja ruokakupin viereen: saan siellä aina palkkion urakan eli ulkoilun jälkeen. Ovathan ne ihmisetkin valmiita palkitsemaan itseään tehdyn työn jälkeen. On ikään kuin ansainnut sen.
Tyhjään kotiin tuleminen korostaa yksinäisyyttä, mutta parhaimmillaan koti on rauhan satama. Siellä on omaa tilaa ja oloa. Ei tarvitse yrittää olla parempi kuin on. Toki on koteja, joihin pelkää palata ja joissa ei ole omaa tilaakaan. Valitettavasti.
Olen kuullut olevani hyvä perheenjäsen. Kuorsaan, syön, juon ja vaihdan makuupaikkaa – kuulemma menen miehestä.
Korona-aikana koti ja työpaikka ovat käsitteinä täysin sekaisin. Koti sisältää muistoja, hetkien kokemuksia. Siellä on tunnettu iloa ja surua. Ahtaus lisää tunnekuormaa, neljä henkilöä yksiössä sisältää neljän tunnevärinät ja ahtauden ärsytyksen. Ei ihme, jos siellä tulee ristiriitoja. Ei ole intiimialueita.
Me koirat vaalimme reviiriämme, samoin ihmiset. Usein lapsille on omat tilat, äiti hallitsee keittiötä, ja minä ja isäntä taistelemme sohvan kulmasta. Voi se olla jo vanha mielikuva pentuajaltani. Ettei vain olisi totta vieläkin jossakin!
Päivällä tyhjä koti luo jännän hiljaisuuden kokemuksen, jollen minä ole vastassa. On luonnottoman hiljaista – paitsi, kun kerrostalon asukkaat remontoivat. Iltaan kuuluu normaalisti kotiintulo. Silloin on jo monenlaista kuhinaa.
Olen kuullut olevani hyvä perheenjäsen. Kuorsaan, syön, juon ja vaihdan makuupaikkaa – kuulemma menen miehestä. En osaa avata televisiota, mutta katsomaan olen oppinut. Emäntä kommentoi minulle ohjelmia, kuuntelen sujuvasti.
Silti on välillä hyvä käydä muuallakin, fyysinen välimatka tuttuun virkistää. Se ei ole ihan ”ommoo lommoo”, mutta palatessa koti on rakkaampi minulle ja tälle toiselle jäsenelle, emännälle.
Kommentoi »