Apu

Nelli-koiran pakina: Vertailu on arkea niin eläinten kuin ihmistenkin elämässä – Se merkitsee tunnetta riittämättömyydestä

Nelli-koiran pakina: Vertailu on arkea niin eläinten kuin ihmistenkin elämässä – Se merkitsee tunnetta riittämättömyydestä
Psykologi Pirkko Lahden kirjoittamassa pakinasarjassa seurataan maailman menoa 12-vuotiaan bichon frisé napolitain Nellin silmin.
Julkaistu: 8.4.2021
Kyllä sitä harmittaa, jos toisen ruokakupissa on ruokaa. ”Ettei vain olisi parempaa ja ettei vain olisi enemmän kuin minulla.”
Kahden olion keskinäinen vertailu on arkea. Niin eläinten maailmassa kuin ihmistenkin elämässä. Se merkitsee aina tunnetta riittämättömyydestä tai alemmuudesta. Harmittaa, jos toisella on paremmin tai se saa enemmän.
Ruoan antaminen merkitsee koirille palkintoa, hyvää hetkeä. Toki koirakin voi olla ruoan suhteen varsin valikoiva. Kaikki ei maistu, ja kaikki ei sovi. Olen oppinut myös, että tietyt ruoat kuuluvat tiettyihin hetkiin: joskus syödään peruskauraa ja välillä napostellaan tai herkutellaan.
Minun luuhuni ei silti kosketa! Välillä on niin tylsää ruokaa, ettei viitsi koskea siihen. Hauskaa on, että välillä emäntä piilottelee ruokaa. Näin on hyvä, kun olen yksin.
Minun onneni ehkä on, ettei kodissani ole kilpailijaa. Saan mellastaa yksinvaltiaana ja ruoka tulee vain minulle. Toki tuo emäntä välillä napsii jotakin eikä anna minulle, vaikka teen kaikkeni. Kerjään sievästi, tönin hieman ja haukahdankin. Ei tipu!
Kylässä haistan välittömästi ruokapaikat. Kun vierailin erään vanhemman tädin luona, siivosin kaikki murut pöytien alta ja tuolien vieristä. Olin hyödyksi, vaikka täti ei sitä huomannut.
Omistamisen tarve on iso, ja sitä opitaan hallitsemaan iän karttuessa. Silti löytyy ihmisiä, joille tavara tuo turvallisuudentunnetta. Heidän on vaikea luopua mistään.
Olen todennut, että pienet lapset riitelevät helposti leikkitavaroistaan. Jokainen noin kahteen ikävuoteen saakka pitää tiukasti kiinni omista leikkikaluistaan ja haluaa leikkiä niillä yksin. Lasten keskeinen sosiaalisuus alkaa muodostua noin kolmen vuoden iässä. Silloin keskinäiset leikit alkavat sujua.
Omistamisen tarve on iso, ja sitä opitaan hallitsemaan iän karttuessa. Silti löytyy ihmisiä, joille tavara tuo turvallisuudentunnetta. Heidän on vaikea luopua mistään: tavaroista, ihmisistä – ja eläkkeelle lähtökin on surullista. Kanssakäymiskuvioihin liittyy jakaminen ja yhdessä tekeminen. Sosiaalisuus on osaamista.
Aika moni sitä silti ajoittain eksyy päivittelemään muiden saamia etuja, voi jopa panetella onnea kohdannutta tai kokea itsesääliä. Totta kai voi nähdä, että kateus paljastaa epäkohtia, ei se ole vain kielteinen tunne. Kai olette huomanneet, että hyvän elintason saavuttaminenkaan ei aina poista keskinäistä kateutta!
Naapurin puolella on silti vihreämpää. Kade aina vertaa itseään ja tilannettaan muihin. Toiselle ei saisi tapahtua hyvää. Aina myös kuvitellaan, että naapurilla on paremmin. Toki uusi auto parkkipaikalla havaitaan, ja vene laiturissa todetaan. Niitä voi ihailla tai kadehtia. Kadehtiminen alkaa olla luonteenpiirre.
Suomalaiset ovat tyypillisesti omistamishaluisia. Myös meidät koirat omitaan. Harvoin pääsen sijaishoitoon, vaikka se voisi virkistää.
Ihmiset ovat yleensä aika tarkkoja omista tavaroistaan. Niitä lainataan, mutta yleensä tarkistetaan, että tavara palaa samanlaisena takaisin. Suomalaiset ovat tyypillisesti omistamishaluisia. Myös meidät koirat omitaan. Harvoin pääsen sijaishoitoon, vaikka se voisi virkistää.
Onneksi meillä koirilla ei ole mahdollisuuksia olla kateellisia muusta kuin ruoasta tai ehkä myös huomiosta. Voihan tietysti eläinmaailmassa olla kateellinen seksikumppaneista ja vartioida tiukasti laumaa tai hyväksymäänsä ”rakastaan”.
Mutta minäpä olen kiintynyt emäntääni! Ja pidän myös sijaisemännistäni – heitäkin on useita.
Kommentoi »