Apu

Nelli-koiran pakina: ”Kun sijaisisäntäni joutui sairaalaan, sain luvan vierailla osastolla – voi sitä molemminpuolista iloa”

Nelli-koiran pakina: ”Kun sijaisisäntäni joutui sairaalaan, sain luvan vierailla osastolla – voi sitä molemminpuolista iloa”
Psykologi Pirkko Lahden kirjoittamassa Nelli-koiran pakinassa vieraillaan sairaalassa ja pohditaan ihmisen ja eläimen parantavaa vuorovaikutusta. Mutta jos jos paranemista ei olisikaan luvassa, on tärkeää, että nelijalkaisetkin perheenjäsenet saavat hyvästellä rakkaansa.
Julkaistu: 6.6.2021
Sijaisisäntäni sairastui ja joutui sairaalaan. Kävimme emännän kanssa siellä usein, toki niin, että hän vieraili sisällä ja minä odotin autossa omassa kopassani. Sain aina terveisiä ja aina isäntä kaipasi minua. Ensimmäinen kysymys oli, missä Nelli on.
Sitten eräänä lauantai-iltana emäntäni tuli hakemaan minua autosta ja kätki minut takkinsa sisälle. Kuljimme läpi ison potilasaulan, jossa oli odottajia. Hiivimme hissiin, ja kas, olimme nopeasti osastolla, jossa oli aika tyhjää ja hiljaista. Emäntä raotti naamaani hoitajille ja heti oli viisi-kuusi hoitajaa rapsuttamassa minua. Olin saanut luvan tulla osastolle, jos en liikkuisi kuin isäntäni potilashuoneessa. Sinne riensimme, ja voi sitä molemminpuolista iloa. Hyppelin ja haukuin innosta, vaelsin huoneessa edestakaisin ja isäntä hellitteli.
Huoneessa ei ollut muita potilaita. Saimme kohtaamisen ihan kaksin. Lopulta sain sitten luvan hypätä sänkyynkin, ja tein parhaani isännän mielialaa piristääkseni. Vierailuaika ei ollut kovin pitkä, mutta antoisa meille molemmille.
Tottahan se tietysti on, että voin viedä bakteereita tai saada niitä tämmöisellä vierailulla. Mutta mitään sairautta ei tullut minullekaan, ja isäntä pääsi parin päivän päästä kotiin. Vietimme yön samassa huoneessa, ja jonkin aikaa samassa vuoteessakin kotona.
"Olen kuullut, että jos joku joutuu äkillisesti sairaalaan, sairaanhoito- tai sosiaaliväki huolehtii, että meille koirille tai muille eläimille löytyy väliaikaishoitaja. Hyvä niin."
Periaatteessa eläimiä saa tuoda sairaalaankin, kun neuvottelee asiasta. Tietysti sairauden laatu ja hoidon vaihe on ratkaisevaa. Ainakin saattohoitopotilaan kohdalla olisi tärkeätä, että me nelijalkaisetkin perheenjäsenet voisimme käydä hyvästelemässä. Ikävä voi olla molemminpuolista. Lisäksi me hajujen perusteella osaamme päätellä sairaudesta jotakin. Myös lapsipotilaat kaipaavat meitä.
Olen kuullut, että jos joku joutuu äkillisesti sairaalaan, sairaanhoito- tai sosiaaliväki huolehtii, että meille koirille tai muille eläimille löytyy väliaikaishoitaja. Hyvä niin, meidät otetaan asiallisesti huomioon. Tiedän kotihoitajan, joka otti vanhuksen koiran kotiinsa, kun mamma oli sairaalassa. Jos joku menehtyy, silloinkin yritetään etsiä lemmikille jatkokotia.
"Ihmiset pakenevat joko sääntöihin tai inhimillisyyteen. Suomalaiset rakastavat sääntöjä: koirat eivät saa haukkua kerrostalossa. Harva panostaa inhimillisyyteen!"
On muuten yksi sairaala, johon kaikki eläimet ovat tervetulleita. Se on eläinsairaala. Siellä odotustilassa näkee emäntä ja koira- ja isäntä ja koira -parisuhteen solmuja: on yhteisiä sairauksia, on pelkoa ja ahdistusta, ja minulle siellä on ollut liian paljon kaikkea sairauteen liittyvää hajua.
Se pelottaa, koska sairauksien ja hoitotoimenpiteiden haju luo uhkaavaa tunnelmaa. Monet eläimet taatusti vaistoavat pelon ilmapiirin eläin­sairaalan odotustilassa. Se ei johdu hoitajista eikä tiloista, vaan hajuista, joita me kaikki eritämme.
Minä olen hieno hoitaja, hellä ja valkoinen. Pienikin pistäytyminen sairaalassa lisäsi isännän parantumishaluja. Herätän toivoa, voitelen ikävää ja tarjoan itseni rapsutettavaksi. Mitä hoitajia meissä koirissa menetetäänkään!
Voisikohan sairaalan sääntöjä muutella tai sovitella? Ei saa tuoda kukkia, vain yksi kerrallaan saa käydä, ei saa tuoda ruokia ja niin edelleen.
Norjalainen rauhantutkija Galtung totesi, että ihmiset pakenevat joko sääntöihin tai inhimillisyyteen. Suomalaiset rakastavat sääntöjä: koirat eivät saa haukkua kerrostalossa. Harva panostaa inhimillisyyteen!
Kommentoi »