Neilikka on kaunis niittyjen ja ojanpiennarten kasvi. Pienen kukan viehättävyys piilee sen houkuttelevassa tuoksussa ja mielikuvituksellisissa yksityiskohdissa. Persoonalliset kaunokaiset levittävät ympäristöönsä intohimoa herättäviä tuoksuja erityisesti iltaisin ja aamuisin. Luonnossa esiintyy yli kolmesataa neilikkalajia. Suurin osa niistä on saanut kasvaa kaikessa rauhassa luonnonvaraisena. Vuosisatojen kuluessa villit neilikat ovat valloittaneet mitä erilaisimpia paikkoja kasvuympäristökseen eri puolilla Eurooppaa ja muuallakin. Niitä on löydetty niin Etelä-Amerikan eteläkärjen Tulimaan hiekkaisilta rannoilta kuin Pohjois-Norjan Jäämeren rantaniityiltä.
Pääosa neilikoista kuuluu Dianthus-sukuun. Kasvitieteellinen nimi Dianthus tarkoittaa ”jumalten kukkaa”. Antiikin Kreikassa tunnettiin taru neilikan syntymästä. Sen mukaan metsästyksen jumalatar Artemis rakastui komeaan paimeneen, mutta mustasukkaisuuspuuskassaan repi paimenelta silmät päästä ja heitti ne tienpenkalle. Näistä silmistä kasvoivat ensimmäiset neilikat. Onpa neilikka omistettu myös kauneuden jumalattarelle Afroditelle. Dianthus-suvun neilikat kasvavat erityisesti Välimeren alueella. Pohjoisimmat jaksavat elää vähälukuisina ja uhanalaisina Suomessa asti. Meillä esiintyy kolme Dianthus-suvun neilikkalajia: keto-, hieta- ja pulskaneilikka.
Niittylaukkaneilikka värittää upeasti Lokalahden kirkon edustalla hoidettua niittyä.
Ketoneilikkaa voi tavata lähes koko maassa kuivilla ketoniityillä ja ojanpenkoilla. Se on kuitenkin viime vuosikymmeninä voimakkaasti vähentynyt sitä mukaa kun kasvupaikat ovat vesakoituneet ja heinittyneet. Ketoneilikkaa sanotaan Suomen punakukkaisimmaksi kasviksi. Se on hento ja matala ja jää siksi helposti muun kasvillisuuden varjoon. Kansa on aina arvostanut ketoneilikkaa. Sitä on kutsuttu Jumalan, Jeesuksen tai Marian kengännauhaksi. Eri puolilla Suomea sille löytyy lukuisia muitakin nimityksiä. Jossain se on ollut jopa huorankukka, toisaalla kirnunmäntäkukka, neitsynsilmä, pirunkukka, pääskynkukka tai rumihinkukka.
Ketoneilikka on viime vuosikymmeninä vähentynyt nopeasti kasvupaikkojen umpeutuessa ja hävitessä, vaikka sitä tavataan edelleen suurimmassa osassa maata.
Valkokukkainen hietaneilikka on harvinainen eteläisen Suomen paahteisten harjurinteiden kasvi. Hienotuoksuinen hietaneilikka kasvaa tiiviinä mättäinä. Hietaneilikka vaatii valoa ja kasvutilaa. Siemen ei pääse itämään, jos maan peittää sammal ja jäkälä. Laji on kärsinyt soranotosta, metsänistutuksista ja kulojen vähäisyydestä. Upeaa kukkaa on myös kerätty puutarhoihin, vaikka kasvi on rauhoitettu. Raaseporissa kokeillaan parhaillaan ”ekosysteemihotellia”. Tietyön uhkaamat hietaneilikat on siirretty entiseen soramonttuun, ja tulokset ovat lupaavia. Ehkä kasvit voidaan palauttaa luontaiselle paikalleen tietyön valmistuttua.
Vaalean siniviolettinen pulskaneilikka on puolestaan Pohjois-Suomen jokivarsien ja tienvierien kukka. Muita neilikoita kookkaampi pulskaneilikka kasvaa Suomessa runsaimpana Kemijoen varsilla Keski-Lapissa. Sen voi helposti sekoittaa käenkukkaan. Pulskaneilikan äärimmäisen uhanalaista serpentiinirotua on löydetty pohjoissavolaisen Kaavin kunnan kallioilta, vain parin neliökilometrin alueelta. Suomessa harvinaisten serpentiinikallioiden maaperä on niin emäksinen, että harvat kasvit menestyvät siellä.
Hietaneilikan kukassa voi olla punertavia ja kellertäviä kuvioita, vaikka se näyttääkin aivan vitivalkoiselta.
Neilikoita kasvaa harvoissa paikoissa, ja ne jäävät monelta tunnistamatta. Kuivien kasvupaikkojen hyväntuoksuiset ketoneilikat, hietaneilikat ja pulskaneilikat ovatkin joutuneet nyky-yhteiskunnan uhreiksi. Avoimet ojanpenkat ja kedot ovat kasvaneet umpeen. Keskikesän suuret lupiinit ovat valloittaneet tilaa luonnonvaraisilta kasveilta, ja pienemmät jäävät kasvupaikoista kilpailtaessa suurten jalkoihin. Edes ketoneilikan kirkkaanpunainen väri ei tuo pelastusta kasvutilaa kaipaaville hennoille neilikoille.
Dianthus-suvun jäsenten lisäksi Suomessa voi tavata muitakin neilikoita. Armeria-suvun laukkaneilikka tai rusolaukkaneilikka esiintyvät Suomessa kolmena alalajina eri puolilla maata. Ne kaikki ovat uhanalaisia ja rauhoitettuja. Niittylaukkaneilikkaan törmää Uudenkaupungin seudulla esimerkiksi Lokalahden kirkon edustalla komeana esiintymänä. Itämerenlaukkaneilikkaa kasvaa Haminassa, ja tunturilaukkaneilikkaa on löydetty yksi esiintymä lähellä Haltitunturia. Laukkaneilikan voi sekoittaa villinä kasvavaan ruohosipuliin, ruoholaukkaan.
Niittylaukkaneilikka kasvaa vain muutamalla paikalla lounaisessa Suomessa. Esiintymiä hoidetaan niittämällä ja laiduntamalla.
Teksti ja kuvat Riitta Angervuo ja Aarre Leskinen
