
Tv-ohjelmilla Tankki täyteen ja Reinikainen suosioon nousseen ohjaaja Neil Hardwickin maailma muuttui 80-luvulla.
– Televisioon tulleet uudet päättäjät selittivät, että käsikirjoitukset ovat liian kalliita ja harjoitteluajat maksavat liikaa, Hardwick muistelee.
Ammatillinen seinä tuli vastaan.
– Kun en enää päässyt tekemään taidettani, sairastuin. Se oli raju kokemus. Koko työkyky meni pariksi vuodeksi. Se oli elämäni kovin kokemus.
Hardwick sanoo, että työelämään takaisin hänet pelasti Helsingin kaupunginteatterin johtaja Asko Sarkola vuonna 2000, parinaan Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi noussut Esko Roine, joka oli tuttu jo Reinikaisen ajoilta.
Reinikainen tekee paluun näytelmänä, jonka kantaesitys on 8. kesäkuuta Tampereella. Siinä ylikomisario Rautakallion rooliin palaa 34 vuoden jälkeen Esko Roine. Roineen mukaan teatterin tekeminen ei ole suorittavaa työtä vaan elämäntapa. Tulevaisuudensuunnitelmiakin Roineella, 72, on.
– Kun Suomi täyttää ensi vuonna sqta, minä olen ehkä silloin jo himmaamassa.
Paitsi että Tankki täyteen ja Reinikainen olivat menestyksiä, Neil Hardwickin sanotaan tuoneen brittiläisen huumorin Suomeen.
– Tavallaan se on totta, sillä Suomessa huumori on hahmossa, Englannissa taas henkilöiden välissä ja suhteissa, Hardwick tuumii.