Apu

Keijumaiset säihkysiivet: upeat neidonkorennot tuovat Suomeen Amazonin sademetsän tunnelmaa

Keijumaiset säihkysiivet: upeat neidonkorennot tuovat Suomeen Amazonin sademetsän tunnelmaa
Metallinhohtoinen neidonkorento on Suomen kauneimpia hyönteisiä. Aurinkoa ja lämpöä rakastava kesäluontomme keijukainen on kuin satuolento. Sen luontaisiin vihollisiin kuuluvat hämähäkit ja linnut.
Julkaistu: 22.5.2022

On lämmin kesäpäivä, ja käyskentelen hitaasti Vantaanjoen rehevillä rantamilla. Hiostava ilma kielii siitä, että ukkonen on pian tulossa.

Yhtäkkiä aurinko pilkahtaa tummien pilvien välistä, ja kuin taikaiskusta vedenpinta täyttyy tummista, lepattelevista siipi­pareista.

Tunnelma on kuin Kaakkois-Aasian tai Amazonian sademetsissä! Ne ovat kuuluisia suurista perhosparvista jokirannoillaan.

Immenkorennon tunnistaa siivenkärkien sinisistä laikuista; neidonkorennon siivet ovat kokonaan tummat.

Mutta nyt ei ole kyse perhosista, vaan sudenkorennoista, tarkemmin sanottuna neidonkorennoista. Useimmilla sudenkorennoilla siivet ovat läpikuultavat, ja ne lentävät suoraviivaisesti syöksähdellen. Neidonkorento­koiraiden siivet ovat tummat ja lento perhosmaisen leikittelevää.

Joenrannan jalokivet ovat auringon ­lapsia: kun taivas menee pilveen, neidonkorentojen tanssi hiljenee ja korennot vetäytyvät takaisin rantaheinikon suojiin kyhjöttämään.

Suomi on vesistöjen luvattu maa. Kymmenet tuhannet järvet ja joet tarjoavat lukemattomia elinympäristöjä vesihyönteisille. Lisäksi kesäkuukausina meillä pohjoisessa aurinko paistaa pitkin päivää kovaa ja korkealta. Tällöin luonnossa on jonkin aikaa jopa trooppiset olo­suhteet. Se riittää hyönteisten lisääntymiseen – sillä lisääntymiskoneitahan aikuiset korennot käytännössä ovat.

Neidonkorennot lentävät lepatellen, ja kauempaa katsottuna niitä saattaa luulla perhosiksi. Tässä koiras yrittää häätää toisen koiraan reviiriltään.

Neidonkorentoja voi nähdä ­käytännössä missä tahansa hitaasti virtaavien vesien lähettyvillä. On toki joitakin hitaasti virtaavia koskien läheisiä jokiosuuksia, joissa näitä kaunokaisia ­parveilee erityisen runsaasti.

Nurmijärven ja muiden eteläsuomalaisten kuntien läpi virtaavassa Vantaanjoessa on erinomaisia paikkoja tummankiiltävien neidonkorentojen tarkkailuun. Keski- ja loppukesällä jokilaaksot muuttuvat viidakkomaisiksi, kun kortteet, heinät ja rantakasvit saavuttavat mittansa.

Suurin osa suden­korentojen elämästä kuluu toukkana veden pohjalla. Suden­korennoilla on vaillinainen muodon­muutos, eli niiden elämässä on kolme vaihetta: muna, toukka ja aikuinen. Korennot skippaavat kotelo­vaiheen.

Kokonaan tumma­siipisen neidon­korennon lisäksi Suomessa on toinenkin samaan Calopteryx-sukuun kuuluva laji, immenkorento. Sen läpikuultavissa ­siivissä on tummat laikut.

Neidon- ja immenkorennot esiintyvät samoilla alueilla, ja ne voivat myös risteytyä keskenään.

Neidonkorento on sikäli poikkeuksellinen suden­korentolaji, että sillä on soidinmenoja. Siinä missä useimmilla muilla sudenkorennoilla parittelu on lähes aggressiivisen suoraviivainen tapahtuma, neidon­korentojen touhu näyttää siltä, kuin ne olisivat ­jatkuvalla kosiomatkalla.

Aikuisen sudenkorennon elämä on lyhyt, korkeintaan muutaman viikon. Sen aikana korennon on varmistettava sukunsa jatkuminen. Neidonkorentojoella näkeekin tavan takaa dramaattisen tapahtumasarjan, jossa tumman koiraan lepatteleva lento loppuu yhtäkkiä ja se jää helikopterin tavoin pörräämään ­paikalleen ruskeanvärisen naaraan ­yläpuolelle.

Sitten korento pudottautuu veteen ja heittäytyy virran vietäväksi kuin kuolleena. Metrin verran ajelehdittuaan korento nousee taas siivilleen, ja sama kuvio toistuu.

Seuraa vauhdikas naaraan takaa-ajo, johon osallistuu samanaikaisesti useita koiraita. Lopulta yksi koiras pääsee ­parittelemaan, ja pari asettuu suden­korennoille tyypilliseen sydämen­muotoiseen asentoon heinikon kätköihin.

Kuten luontokappaleet yleensäkin, neidonkorennot ovat sillä tavalla mustasukkaisia, että ne pyrkivät varmistamaan, että juuri niiden omat geenit ­päätyvät ­jälkeläisille. Neidonkorentonaaras saattaa paritella peräjälkeen ­useiden koiraiden kanssa, ja koiraat pyyhkivät edeltäjien ­jättämiä siemennesteitä pois naaraan päältä.

Parittelun jälkeen naaras laskee munansa kasvien päälle. Naaras saattaa munia kymmenkunta munaa minuutissa, ja kaikkiaan munia kertyy useita satoja. Muniminen saattaa myös ­tapahtua kokonaan veden alla.

Munasta kehittyy noin kuukauden kuluttua toukka, joka elää vedessä parin vuoden ajan.

Naaras sukeltaa veden alle ja laskee munansa ulpukan lehden alapinnalle.

Täysikasvuisten neidonkorentojen vihollisia ovat linnut. Etenkin västäräkkejä näkee usein päivystämässä neidonkorentoja kuhisevan joen varrella ja etsimässä itselleen sieltä sapuskaa.

Pitkäpyrstöinen ja vikkeläliikkeinen västäräkki on erikoistunut korentojen napsimiseen suoraan ilmasta. Myös esimerkiksi kirjosieppo ja harmaasieppo ovat korentopyynnin mestareita.

Eksoottisen ulkomuotonsa takia neidonkorento on jo pitkään kiehtonut suomalaisia, ja se on saanut sijansa satu­perinteessäkin: Yrjö Kokon vuonna 1944 julkaistun Pessi ja Illusia -satukirjan kannessa tyttöä tuijottaa lumpeen­lehdeltä juuri neidonkorento.

Parittelevien neidonkorentojen ruumiit muodostavat sydämenmuotoisen kuvion. Taustalla häämöttää rehevä Vantaanjoen laakso.

Yrjö Kokko oli myös luontokuvaaja, ja hänen valokuvansa koristavat kirjan varhaisia painoksia.

Itse satu kertoo sateenkaarelta karanneesta keijutytöstä Illusiasta, joka kohtaa metsässä pienen peikkopojan Pessin.

Illusian surmaksi koituu risti­hämähäkki. Sama otus on myös monen tosielämän neidonkorennon kohtalo – mutta sitä ennen moni niistä on jo ehtinyt laittaa seuraavan sukupolven alulle, joten niiden tarina jatkuu.

Kommentoi »