Näyttelijä Krista Kosonen: ”Nautin todella paljon äitiydestä”
Puheenaiheet
Näyttelijä Krista Kosonen: ”Nautin todella paljon äitiydestä”
Näyttelijätär pitää äitiyslomaa ainakin kevään ajan.
Julkaistu 15.1.2016
Apu

Reilu kolme kuukautta sitten esikoislapsensa saanut Krista Kosonen saapui säteilevänä Kultainen Venla –gaalaan jakamaan parhaan miesnäyttelijän palkinnon. Entisiin mittoihinsa takaisin päässyt näyttelijätär oli pukeutunut kaunislinjaiseen Hugo Bossin mustaan iltapukuun.   

– Nautin todella paljon kotona olemisesta ja äitiydestä. Mutta on ihanaa käydä vaihteeksi vähän ihmisten ilmoillakin. Eilenkin olin ulkona Jättiläinen -elokuvan ensi-illassa, Krista kertoi.

Näyttelijätär ei liioin vaikuttanut lainkaan väsyneeltä, vaikka univelkaa onkin kertynyt vauvan myötä.

– Kyllä varmaan olen vähän väsynytkin, mutta ei sillä ole mitään väliä. Eihän minulla ole vauvanhoidon lisäksi mitään muutakaan järjellistä, mitä minun pitäisi päivittäin tehdä. 

Krista ei tiedä vielä tarkkaan, milloin hän palaa takaisin töiden pariin. Sen sijaan hän keskittyy nyt nauttimaan tulevista kuukausista.

– Pidän ihan kunnon äitiysloman – ainakin tämän kevään. Jatko on vielä vähän auki, Krista jutteli.

Kommentoi »