Olen nyt vanhempi kuin isäni oli kuollessaan. Mietin tätä nykyään aika usein. Isä kuoli 51-vuotiaana, kun olin 18-vuotias. Harmittaa, ettei isä ehtinyt tavata miestäni eikä lapsiani. Se, että elin nuoren naisen elämää ilman isää, on leimannut minua voimakkaasti.

Kun jotkut puhuvat vanhemmistaan väheksyvästi, saatan sanoa, että olkaa iloisia, että teillä on vanhemmat elossa. Ja että ottaisin ihan minkä isän tahansa. Eroamassa oleville miestuttavilleni olen sanonut, että puhukaa tyttärillenne kauniisti ja kannustakaa heitä. Isän hyväksyvä katse on tyttärelle tärkeä.

Lapsuuteni asuin Tapiolassa. Perheissä oli paljon lapsia, ja meitä oli aina iso lössi hääräämässä pihalla. Teimme majoja ja lumilinnoja ja kävimme lumisotaa.

Ihailin balettiopettajaani Margaretha von Bahria, jonka kouluun pääsin kahdeksanvuotiaana. Hänellä oli ihana slaavilainen temperamentti. Vaikka hän painotti tekniikkaa, hän opetti myös asennetta ja naisena olemista. Hän toi tanssin opiskeluun elämäniloa ja muistutti, että tanssin pitää syntyä ihmisten kohtaamisesta, aistien ilosta ja kauneudesta.

Liikunta on aina kuulunut elämääni. Siihen on liittynyt oppimisen ilo ja helppous. Olin hyvä lyömään palloa, juoksemaan ja kiipeilemään. Vaikka olen telonut itseäni, fyysisesti en pelkää juuri mitään. Tästä on ollut näyttelijänä apua.

Äitini oli kielenkääntäjä ja puhui seitsemää eri kieltä, isänikin viittä. Opin hahmottamaan maailmaa kielen kautta ja ymmärtämään erilaisia kulttuureja. Kielet ovat edelleen intohimoni, puhun sujuvasti viittä kieltä.

Näyttelijän työ on mestari–kisälli-ammatti. Siksi siinä on vaara alkaa matkia muita näyttelijöitä. Vaikeinta on kirjailijan tekstin esittäminen niin, että se tuntuu omalta. Pitää löytää itsestään se ihminen, jota näyttelee, vaikka näyttelisi murhaajaa tai alkoholistia. Mutta meistä kaikista löytyy se murhaaja, alkoholisti tai vaikka sankari. Siksi ihmiset rakastavat teatteria.

Nuorena näyttelijänä esikuviani olivat ensimmäisen työpaikkani kollegat Ritva Valkama, Leena Uotila ja Elina Salo. Heillä kaikilla on käsittämätön komiikan taju ja huumorin lahja, ja sitä kautta kyky ymmärtää elämän monimutkaisuutta. Se teki hyvää luontaiselle tosikkoudelleni. Vaikka nuorena olin villi ja puhelias, parikymppisenä olin jo aika ahdistunut.

Eniten iloa minulle tuovat kolme tytärtäni. Mitä voimakkaammin he löytävät itsensä, sitä herkullisempaa sitä on seurata. Yritän opettaa heille, että maailma on mahdollisuuksia täynnä, eikä pidä pelätä laittaa itseään likoon. Ja että heikompia pitää auttaa – vanhanajan perusoppeja.

Voin tosi hyvin, kun olen landella. Tykkään tehdä puutöitä halkoliiterin uumenissa. Saatan myös rakentaa vanhoista romuista jotain uutta. Silloin olen hirveän onnellinen enkä miellytä ketään muuta kuin itseäni. Perhekin on ymmärtänyt tämän. Lapset sanovat, että nyt äiti tekee muumimammat, häviää tapettiin.

Teksti: Leena Raivio