Apu

Näyttelijä Jon-Jon Geitel: "Uupuminen sai tajuamaan oman kuolevaisuuteni"

Näyttelijä Jon-Jon Geitel: "Uupuminen sai tajuamaan oman kuolevaisuuteni"
Näyttelijä Jon-Jon Geitel vihaa ja rakastaa esiintymistä. – Rakastan sitä fiilistä, kun astun lavalle ja pääsen eroon jännityksestä. Silloin tajuan, että en kuolekaan tähän. Siitä tulee myös todella euforinen olo.
Julkaistu: 22.7.2021
Näyttelijä ja muusikko Jon-Jon Geitel on saanut maistaa mainetta ja kunniaa musiikillisissa näyttämöproduktioissa, tv-sarjoissa ja elokuvissa. Hän on myös laulanut suositussa Roope Salminen ja koirat -yhtyeessä. Geitelin ensimmäinen soololevy julkaistiin maaliskuussa 2021. Seuraavaksi hän tulee tv-ruutuihin Selviytyjät-sarjassa, jonka kuvauksista hän palasi vastikään.
Kun on monessa mukana, on tärkeää löytää tapoja rauhoittua. Uupumus sai hänet muutama vuosi sitten ymmärtämään kuolevaisuuden. Silloin hän löysi meditoinnin.
Olet mukana uudella Selviytyjät-kaudella ja palasit hiljattain Karibialta. Millainen kokemus se oli ja miten valmistauduit?
Hetki on mennyt reissusta palautuessa. Katsoin ennen lähtöä yhden kauden Suomen Selviytyjiä, koska halusin ottaa selvää, mitä ohjelmassa tapahtuu.
"Nopeasti nälkään onneksi tottui, vaikka nälkä saattaakin tuoda itsestäni yllättäviä reaktioita esiin."
Treenasin myös, vaikka kilpailuissa tuleekin sekä aerobisia että voimaa vaativia tehtäviä – toisaalta joskus ei kumpiakaan. Yritin siksi harjoitella mahdollisimman monipuolisesti, esimerkiksi staattista pitoa kilon painojen kanssa. Opettelin myös palapelien tekemistä puhelimen sovelluksilla.
Pyrin hankkimaan hieman lisäkiloja ennen lähtöä, mistä oli hyötyä, koska kyllä siellä nälkä tuli. Olen vielä nälkäkiukkuun taipuvainen. Nopeasti siihen onneksi tottui, vaikka nälkä saattaakin tuoda itsestäni yllättäviä reaktioita esiin.
Eniten tuli ikävä rakkaita ihmisiä, ja monenakin päivänä, kun tuijottelin yksin merelle, toivoin, että olisipa läheisiä ihmisiä ympärillä.
Julkaisit maaliskuussa ensimmäisen albumisi Päivä kerrallaan. Purat biiseissä ajatuksia ihmissuhteista. Mitä olet niistä oppinut tähän päivään mennessä?
Pyri olemaan rehellinen ihmisille ympärilläsi. Ole myös parisuhteessa rehellisesti se, kuka olet.
Selviytyjissä opin ihmissuhteista sen, että yllätyin omasta kontrolloivasta piirteestäni. Halusin pitää kaiken ympärilläni järjestyksessä. Kaikki muu oli niin kaoottista.
Silloin yksinkertaiset asiat tuovat lohtua, kuten vaikkapa siivoaminen. Opin senkin, että ihmissuhteita ja niiden lopputuloksia ei voi kontrolloida.
"Ensimmäisen musikaaliroolini tein 12-vuotiaana."
Mukana on esimerkiksi biisi Vika 24 tuntia. Mitä itse tekisit, jos tiedossa olisi elämäsi viimeinen vuorokausi?
Ensimmäisenä tulee ajatus lähteä matkoille, esimerkiksi Karibialle. Todellisuudessa soittaisin rakkaat ihmiset kokoon ja vuokraisin juhlatilan läheltä kotoa. Sitten viettäisin vielä yhden ihanan illan läheisteni kanssa.
Olet kertonut, että olet aloittanut esiintymisen alle kouluikäisenä. Samalla suhteesi esiintymiseen on ristiriitainen. Miksi vihaat ja rakastat sitä yhtä aikaa?
Ensimmäinen esiintymiseni tapahtui joskus ala-asteella, olin bändeissä, esiinnyimme koulun konserteissa.
"Rakastan sitä fiilistä, kun astun lavalle ja pääsen eroon jännityksestä. Silloin tajuan, että en kuolekaan tähän. Siitä tulee myös todella euforinen olo."
Tein silloin myös ensimmäiset ääninäyttelijän työni. Ensimmäisen musikaaliroolini tein 12-vuotiaana. Pian pääsin tekemään enemmän teatteria ja kameratöitä.
Esiintyminen on ollut aina elämässäni läsnä. Myös siihen liittyvät negatiiviset puolet, kuten häpeä ja jännitys, ovat kulkeneet mukana samalla.
Jännitys ei meinaa helpottaa vieläkään, mutta olen yrittänyt lieventää sitä maadoitustekniikoilla kuten hengitys­harjoituksilla.
Rakastan sitä fiilistä, kun astun lavalle ja pääsen eroon jännityksestä. Silloin tajuan, että en kuolekaan tähän. Siitä tulee myös todella euforinen olo.
Myönsit muutama vuosi sitten tehneesi niin paljon töitä, että uuvuit. Mitä silloin tapahtui, ja mitä tilanne opetti? Miten nyt ehkäiset samaa?
Vuonna 2016 olin eronnut, tein liikaa töitä ja painoin vain eteenpäin yötä päivää keikkoja sekä muita esityksiä. Jossain vaiheessa tuli seinä vastaan ja tajusin ensimmäisen kerran oman kuolevaisuuteni.
Kun nuoruus alkaa olla ohi, ymmärtää, että vaikka elämää on paljon jäljellä, sitä ei ole loputtomiin.
Siihen liittyi myös kolmenkympin kriisi, vaikka numeroilla ei olekaan ollut minulle koskaan merkitystä.
En ollut rauhassa itseni kanssa, mikä johti minulla hermostollisiin oireisiin, oli vaikea nukkua, ja sydän hakkasi öisin täysillä. Panikoin sitä, mitä tapahtuu.
Nykyään tunnistan heti tosi pienestä oireet, jos on vaikka rankka viikonloppu. Silloin meditoin, joogaan, menen akupunktioon tai urheilen. Nopeimmin saan rauhoitettua itseni meditoimalla.
"Paheeni on syödä Nutellaa suoraan purkista lusikalla."
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut meditoinnista uuden työkalun käyttööni.
Laulat jättisuositussa Roope Salminen ja koirat -yhtyeessä. Tuntuuko huomio mukavalta?
Etenkin nuorena miehenä oli hienoa saada naisilta huomiota.
Olen onnekkaassa asemassa, sillä olen saanut tehdä töitä tosi kovalla tasolla ilman, että olen joutunut pahimman julkisuuden hampaan raatelemaksi.
Ystävät ovat siinä olleet avuksi, toki julkisuus voi olla positiivistakin. Mutta toistaiseksi ihan joka kadun kulmassa ei tarvitse pysähtyä antamaan nimmaria, jos on vaikka huono päivä.
Jatkamme keikkailua kesällä ja tarkoitus on julkaista pian biisejä myös pitkästä aikaa. Toivon, että saan myös omia soolokeikkojani buukattua kesälle 2022.
Kerro jokin salaisuutesi.
Paheeni on syödä Nutellaa suoraan purkista lusikalla.

Jon-Jon Sebastian Geitel

  • Syntyi: 1990 Helsingissä, jossa myös asuu.
  • Perhe: Tyttöystävä
  • Harrastaa: Padelia, golfia, pyöräilyä, pesäpalloa.
  • Ajankohtaista: Rantabaarin 4. kausi C Morella syyskuussa, Selviytyjät Nelosella syksyllä.
Kommentoi »