Näyttelijä Jarmo Mäkiselle rakkaus on kaiken a ja o
Puheenaiheet
Näyttelijä Jarmo Mäkiselle rakkaus on kaiken a ja o
"Uskon, naiivistikin, että kun tekee hyvää, hyvä kiertää takaisin. Haluan auttaa aina jos voin."
Julkaistu 6.1.2017
Apu

Jos vertaa angstista lukiolaista ja minua tänä päivänä, olen kulkenut valtavan matkan. Ennen olin mörökölli, arka ja hiljainen, elämää sivusta seuraava kaveri. Nyt osaan nauraa.

Teatterikorkeakoulussa opin Jouko Turkalta, että itseä ei pidä päästää liian helpolla. Nähtyäni kuvan, jossa lapion multaa Turkan haudalla, päätin, että nyt riittää, alan laihduttamaan. Tiputin kaksikymmentä kiloa. Tänä talvena olen päässyt hiihtäessä mäet ylös kuin aropupu.

Ennen ryhtiliikettäni minulla kävi kymmenen vuotta mutina päässä. Keventyneen olemuksen hyödyt ovat valtavat.

Antaa tulla lunta tupaan. Kaikesta selviää – loppupeleissä. Varsinkin kun meillä Suomessa on asiat järkyttävän hyvin.

Olen tehnyt paljon töitä Ruotsissa. Siellä sosiaalisuus on avainsana, ja toisten ihmisten vikoja siedetään eri tavalla kuin meillä. Kun Suomessa suututaan, täällä saatetaan mököttää seuraavat 28 vuotta. Siksikö Mielensäpahoittaja on niin suosittu Suomessa?

Ruotsissa miehetkin tervehtivät suukko ja hali -tyyliin ”pus och kram”. Ei siellä mietitä, mitä tuo ajattelee minusta. Tunteet ilmaistaan spontaanisti.

Jossain vaiheessa minulla olisi ollut syytä masentua. Totta kai mietin, mitä tämä on, kun freelancenäyttelijän puhelin ei soi kolmeen vuoteen. Kun tapasimme Seitsemän veljeksen näyttelijöiden kanssa 30 vuoden jälkeen, tajusimme, että puolet meistä on ansio- sidonnaisella. Osaavia, karismaattisia ihmisiä!

Olen aina vähätellyt itseäni laulajana. Tällä hetkellä esiinnyn ammattilaulajien kanssa Heikki Sarmannon säveltämässä John the Baptist -oratoriossa. Itse aloin uskoa itseeni vasta ensi-illassa. Takataskustani tuli kaikki tarpeellinen, musikaaliset geeninikin.

Se, että teen ammatillisesti muitakin asioita kuin näyttelemistä, ei heikennä paskan vertaa kykyäni olla taiteilija. 

Tänä päivänä tuen start up -yrityksiä ja olen mukana monenlaisissa projekteissa.

Olen periaatteessa laiska ihminen, mutta teen kuten Jari Sarasvuo sanoo. Menen saunaan ja otan muutaman oluen vasta sitten, kun olen vetänyt apinanraivolla kymmenen kertaa talon ympäri.

Tässä kyynisessä maailmassa lapsille olisi helpointa sanoa, että pidä nyrkit pystyssä. Silti mieluummin ja vähän raamatullisestikin sanon: Kohtele toisia ihmisiä niin kuin haluat itse tulla kohdelluksi! Toivon, että lapseni eivät ikinä ryhdy kiusaamaan.

Jo aikuiset lapseni eivät halunneet kertoa kavereilleen, että olen taiteilija. Itse pidän vähän kaksipiippuisena juttuna sitä, suosittelisinko alaani nuoremmille lapsilleni. Pitää olla oikeus löytää oma juttu ja oma intohimo, mutta kerron lapsilleni myös sen, että taiteilijoilla ei ole välttämättä aina työtä.

Uskon, naiivistikin, että kun tekee hyvää, hyvä kiertää takaisin. Haluan auttaa aina jos voin.

Perhe on olemassa siksi, että sitä voi palvella. Rakkaus on kaiken a ja o. Se ei kulu kuluttamalla – ei myöskään huolenpito ja välittäminen.

Teksti Leila Itkonen kuva Paavo Martikainen

Kommentoi »