Eeva

Näyttelijä Eero Aho: ”Ikä on rauhoittanut levottomuuttani”

Näyttelijä Eero Aho: ”Ikä on rauhoittanut levottomuuttani”
Näyttelijä Eero Aho kuvailee itseään pikemminkin kepeäksi ja hauskaksi kuin vakavaksi. Vuodet ovat tasanneet nuoruuden kiivautta ja tuoneet lisää herkkyyttä. Eero sanoo opetelleensa pyytämään anteeksi. ”Tajuan nyt, että myös rauhallisuutta voi opetella.”

Onnellisuuden esittäminen on vaikeaa. Näyttelijä Eero Aho kertoo, että hän oli äskettäin leikitellyt kollegoiden kanssa ajatuksella näytelmästä, jossa kaikki olisivat todella onnellisia ja asiat olisivat täydellisen hyvin.

”Se olisi haastavaa. On hirvittävä vaara, että yletön tyytyväisyys näyttää liioittelulta, vitsiltä tai ironialta. Aitoa onnellisuutta on vaikea esittää, muut tunteet ovat helpompia”, Eero Aho sanoo.

Miehen rooleissa on riittänyt tunteita. Monet muistavat hänet uusimman Tuntematon sotilas -elokuvan Jussi-palkittuna Rokkana. Viime syksyn ja talven hän temmelsi Turun Kaupunginteatterissa hulvattomana viettelijänä Don Juan -klassikossa. Kansallisteatterin Sinivalas-näytelmässä Eero Ahon roolihenkilö oli jazzia kuunteleva ilmastotutkija.

Levoton luonne

Perusluonteeltaan Eero sanoo olevansa kärsimätön ja levoton, lähes ylivilkas. Ikä on kuitenkin rauhoittanut häntä. Hän on myös tietoisesti opetellut keskittymistä yrittämällä esimerkiksi tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan.

Eeron mukaan on yllättävän vaikeaa elää tässä hetkessä, vaikka näyttelemisessä se on ydintaito.

”Pitää osata kuunnella vastanäyttelijää ja reagoida siihen, mitä toinen sanoo, eikä miettiä omaa seuraavaa repliikkiään. Pitäisi muistaa, että sama juttu toimii ystävien kanssa ja myös parisuhteessa sekä suhteessa lapsiin ja muihin läheisiin.”

”Kalenterini tyhjentyi kerralla vuoden loppuun, kun kevään esitykset peruttiin ja syksyn esityksiä siirrettiin. Tilanne on outo ja epävarma”, freelance-näyttelijä Eero Aho sanoo.

Naisten keskellä

Eero Aho on naimisissa toimittaja Teresa Meriläisen kanssa ja heillä on nelivuotias tytär. Eeron vanhemmat lapset asuvat jo omillaan. Iida, 25, opiskelee viulunsoittoa ja 24-vuotias Ella kouluttautuu vanhempiensa tavoin näyttelijäksi. Iidan ja Ellan äiti on näyttelijä, ohjaaja Tiina Lymi.

Pikkulapsen isänä oleminen on Eeron mielestä nyt erilaista kuin parikymmentä vuotta aiemmin. Suurin yllätys on ollut se, että keski-ikäisenä hän ehtii viettää enemmän aikaa lapsen kanssa kuin nuorempana.

”Teen normaalitilanteessa varmasti yhtä paljon töitä kuin ennenkin, mutta aikaa tuntuu silti olevan aiempaa enemmän. Ehkä kyse on rauhoittumisesta ja asenteesta sekä siitä, että osaan tässä iässä hallita aikaani paremmin.”

Heti perään mies virnistää ja arvelee, että hänen vanhemmat tyttärensä eivät ehkä usko hänen rauhoittumiseensa.

”Nuorempana olin aika kiivas ja hötkyilin moneen suuntaan. Olen aina ollut positiivinen, mutta nykyisin perhearki on vielä aiempaakin iloisempaa, kepeämpää ja tavallaan sujuvampaa.”

Omena putosi kauas puusta

Isänä Eero ei koe olevansa samanlainen kuin oma isänsä.

”Kunpa olisinkin”, Eero sanoo ja huokaisee.

Hänen isänsä teki elämäntyönsä veturinkuljettajana ja on täyttänyt juuri 90 vuotta. Temperamentiltaan Eero sanoo olevansa hyvin erilainen kuin oma isänsä.

”Minä olin varsinkin nuorempana kiivas, mutta isäni on todella lämmin ja sosiaalinen.Hän ottaa muut huomioon ja on herkkä ja myötätuntoinen. En muista, että hän olisi koskaan huutanut minulle.”

Toisaalta Eero miettii, että hän on lapsuudenperheensä kuopus. Kun hän tuli maailmaan, perheessä oli jo 14 vuotta vanhempi isoveli, joka sittemmin teki elämäntyönsä erityisluokan opettajana, sekä yhdeksän vuotta vanhempi sisko, joka on ammatiltaan terveydenhoitaja.

Eero oli siis omille vanhemmilleen iltatähti.

”Isäni oli nelikymppinen, kun synnyin. Ehkä minä nyt tämän nuorimman tyttäreni kanssa olen kasvanut samaan herkkään ja myötätuntoiseen suuntaan kuin isäni.”

”Parisuhteissa isoin oppi eroista ja pettymyksistä on ollut tajuta, että eniten ihminen pettyy omiin odotuksiinsa.”

Selkeät perusarvot

Lapsuudenkodissa ei puhuttu politiikkaa eikä korostettu uskontoa, mutta perusarvot olivat selkeät: heikommista pitää huolehtia ja pitää miettiä, miltä asiat näyttävät toisen ihmisen kannalta.

Pohjimmaltaan Eero Aho sanoo olevansa pikemminkin kepeä ja hauska kuin kovin vakava.

”Olen aika myönteinen ihminen, enkä valita pienistä. Iän myötä huomaan herkistyväni erilaisista asioista entistä helpommin. Silmät kostuvat elokuvissa ja pienimmän tyttäreni tekemisiä seuratessa.”

Muuten hän arvelee olevansa melko samanlainen kuin nuorempana, paitsi ehkä aiempaa avarakatseisempi.

”Vieläkin on monia asioita, joita en hyväksy, mutta nykyisin yritän ymmärtää muita ihmisiä”, hän selventää.

Esimerkiksi viha on hänelle arkisessa elämässä vieras tunne.

”Viha on minulle paha sana. Voin hetkellisesti vihastua yhteiskunnallisista asioista tai maailmantilanteesta, mutta että vihaisin jotakuta ihmistä, sellaista piirrettä en tunnista itsessäni.”

Myös näyttämöllä usein kuvattu kateus ei kuulu Eeron omaan tunneskaalaan.

”En muista koskaan tunteneeni kateutta. Jos kaverit onnistuvat, se on vain ilon aihe. Tai tietysti, jos kateudeksi lasketaan se, että katsoo toista ihaillen ja miettii, että kunpa osaisin noin hyvin itsekin. Siinä tunteessa on kuitenkin enemmän kunnianhimoa kuin mitään kielteistä.”

Katkerakaan Eero ei ole, mutta se on hänen mielestään tunne, johon täytyy kiinnittää koko ajan huomiota. Kun kokemusta karttuu, kyynisyys vaanii jatkuvasti nurkan takana.

”Tärkeintä on, että pysyy innostuneena ja uteliaana elämässään ja työssään. Kun ei päästä itseään leipääntymään, ei katkeroidu”, Eero uskoo.

Häpeä on läsnä päivittäin

Sen sijaan häpeä on miehelle liiankin tuttu tunne.

”Se on läsnä päivittäin. Taistelen koko ajan häpeän tunteen kanssa. Miltei jokainen hetki näyttelijän työssä liittyy häpeän kynnyksen ylittämiseen.”

Miten itkeä, kuinka isosti nauraa? Uskaltaako vielä enemmän näyttää sisintään, tyhmyyttään tai outouttaan? Eero Aho arvelee, että häpeä liittyy opetteluun, siihen kuinka auki uskaltaa olla.

”Roolia rakentaessani saatan miettiä, voisiko henkilö olla tietynlainen. Näinkö minä siinä tilanteessa toimisin? Joskus tuntuu, että rooli on ihan mahdoton, ettei siihen usko kukaan. Epäonnistumisen mahdollisuus on aina mielessä. Pahimmillaan nolottaa, hävettää ja kainaloista valuu hikeä.”

Ongelma on Eeron mielestä siinä, että ei ole olemassa varmaa tai uskottavaa tapaa tehdä jokin rooli. Ei voi näytellä oikein tai väärin. Toisen mielestä hyvä on toiselle ylilyönti tai liian vaisu tulkinta.

”Jokainen rooli on itsensä häpäisemistä, omien rajojen kokeilua. Toisaalta koko ajan myös tavoitellaan katsojan hyväksymistä. Se on tavattoman ristiriitaista. Häpäisen jatkuvasti itseni saadakseni hyväksyntää.”

Häpeä liittyy Eeron mielestä eniten roolin valmistumiseen, harjoitusvaiheeseen. Ensi-illan jälkeen rooli alkaa kantaa.

Näyttelijä kuulee yleisön

Eero ei ole koskaan kyllästynyt esittämään samaa näytelmää uudestaan ja uudestaan. Yleisö ja vastanäyttelijät tekevät jokaisesta näytöksestä aivan omanlaisensa. Lisäksi tekstistä voi löytyä uusia asioita.

”Yleisö ei ehkä tajua, että näyttelijät ovat aistit auki, kuulevat ja näkevät paljon myös lavalta yleisöön. Pistän merkille, jos joku katsoo kelloa jo neljättä kertaa. Tai saatan miettiä, mikä tuota naista juuri tässä kohdassa niin kovasti huvittaa.”

Ammattitaito ja kokemus auttavat Eeron mielestä häpeän hallitsemisessa, mutta ne eivät poista sitä.

Hän muistelee, kuinka Kari Väänänen opetti teatterikoulussa, että 80 prosenttia lahjakkuudesta on itsevarmuutta.

”Kun on teatterivuosia takana ja tietää erilaisia tekniikoita, on tietenkin itsevarmempi kuin nuorempana. Enää ei tarvitse todistaa niin paljon, ei muille eikä itselleen”, Eero Aho sanoo.

Sama pätee hänen mielestään elämässä yleensäkin.

”Tällä kokemuksella ei tarvitse enää suuna päänä hakea hyväksymistä. Esimerkiksi parisuhteissa isoin oppi eroista ja pettymyksistä on ollut tajuta, että eniten ihminen pettyy omiin odotuksiinsa.”

Eero Aho tunnustaa, ettei ole koskaan ollut erityisen säästäväinen eikä ole sijoittanut rahaa. Pyytämättä tullut sapattivapaa on taloudellisesti haastavaa aikaa.

Lyhyt pinna

Eerolla luonteen vilkkaus ja malttamattomuus on näkynyt ihmissuhteissa niin, että hän on varsinkin nuorempana suuttunut herkästi.

”Puran kaiken ulos, ja tilanne voi vaikuttaa pahemmalta kuin onkaan. Olen kyllä opetellut pyytämään anteeksi ja tajuan, että myös rauhallisuutta voi opetella. Jo pelkkä kuuntelemaan pysähtyminen auttaa paljon.”

Pelon tunne ei ole Eerolle kovinkaan läheinen. Hän sanoo, ettei pelkää juuri mitään.

”Paitsi sitä, että lapsille sattuu jotain. Tietysti lasten myötä mietin myös ilmastonmuutosta. Hiukan pelottaa, millaisen maailman heille jätämme. Olen vähentänyt lihansyöntiä, en liiku paljoakaan autolla ja olen harkinnut maakaasuautoa. Vaatteita ostan harkiten. Mietin, että muutenkin voisin tulla toimeen paljon vähemmällä tavaralla.”

Vanhenemista Eero ei pelkää, eikä hän pohdi ikäänsä saati tunnista kokeneensa minkäänlaista viidenkympin kriisiä. Eletyistä vuosista on seurannut paljon hyviä asioita.

”Minua hiukan hämmentää se, että aika tuntuu menevän niin nopeasti. Kun katson nelivuotiasta tytärtäni, havahdun joskus miettimään, minkä ikäinen olenkaan sitten, kun kuopus on yhtä vanha kuin vanhemmat tyttäreni nyt.”

Ei muita vaihtoehtoja

Eero Aho tiesi jo kuusivuotiaana, että hän haluaa näyttelijäksi. Muita vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut.

”En vieläkään tunne mitään vetoa edes ohjaamiseen tai käsikirjoittamiseen kuten monet kollegat. Näytteleminen on minun juttuni.”

Rooleihinsa Eero valmistautuu aina samalla, hyväksi oppimallaan tavalla. Aivan ensimmäiseksi uudesta roolista sovittuaan hän harjoittelee tekstin ulkoa. Se tapahtuu kävellen.

”Yleensä minulla on paperiliuskat mukana, kun kierrän kotikulmillani ympäri Helsingin Töölönlahtea ja puhun repliikkejä ääneen. Kävelyn rytmi auttaa muistamista. Nykyään olen jalostanut menetelmää vielä niin, että kirjoitan vuorosanat ensin kertaalleen paperille ja lähden vasta sitten liikkeelle.”

Eerolle on tärkeää, että hän osaa tekstin ulkoa jo näytelmän alkuvaiheessa.

”En osaa harjoitella edes niin sanotuissa lukuharjoituksissa käsikirjoitus kädessäni. Kun teksti on päässäni, olo on varmempi ja voin keskittyä heti roolin rakentamiseen.”

Eero kertoo oppivansa vuorosanansa aika helposti, mutta hän myös unohtaa ne, kun esitykset päättyvät.

”Tiedän, että jotkut näyttelijät siteeraavat ulkomuistista hienoja viisauksia vanhoista rooleistaan, mutta itse en siihen pysty. Ehkä ne palautuisivat nopeasti, jos pitäisi mennä samassa roolissa uudestaan näyttämölle.”

Sen sijaan mies kertoo muistavansa useimmat roolinsa kuvina.

Eero uskoo, että hän voi näyttelijänä myös herättää mielikuvia ja kysymyksiä sekä näyttää maailman epäkohtia.

”Don Juan -näytelmässä oli kyse kaksinaismoraalista, vehkeilystä ja vallankäytöstä 1600-luvulla, ja Paavo Westerbergin kirjoittamassa Sinivalaassa puhutaan perheiden valtarakenteista ja ilmastonmuutoksesta tänä päivänä.”

Teatterin keinoin voi käsitellä ajankohtaisia ja kiinnostavia asioita.

Tärkeintä elämässä

Tärkeintä elämässä on Eero Ahon mielestä pyrkiä kohti onnellisuutta ja tasapainoa. Mutta miten siihen pyritään? Jos onnellisuuden esittäminen on vaikeaa näyttämöllä, millaista onni on omassa arkisessa elämässä?

”Toki olen onnellinen hyvistä työsuorituksista ja kiitoksista, mutta pyrin elämään niin, että työ ei määrittäisi minua.”

Eerolle aito onnellisuus liittyy läheisesti tunteista suurimpaan.

”Rakkaus on kaiken ylläpitävä voima. Lapset, puoliso, vanhemmat, ystävät. Jos ei olisi rakkautta, ei olisi mitään. Onnen hetket ovat usein aika pieniä, läheisyyttä, kosketusta, ystävällisiä sanoja, läsnäoloa. Kun annat toiselle, saat enemmän. Kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.”

Eero sanoo olevansa onnellinen lastensa onnistumisista ja hyvinvoinnista. Hän lisää, että huoli lapsista ja heidän pärjäämisistään on aina olemassa, olivat lapset minkä ikäisiä hyvänsä:

”Pienet lapset pienet ongelmat, isot lapset isot ongelmat. Nelivuotiaan kanssa haasteet ovat käytännöllisiä, mutta vanhempien lasten kanssa joutuu ajattelemaan asioita monimutkaisemmin.”

Toinen vanhemmista tyttäristä opiskelee näyttelemistä, ja Eero sanoo yrittävänsä olla puuttumatta tämän ratkaisuihin.

”Voin antaa osviittaa, jos kysytään, en muuten. Myös hän kommentoi minun suorituksiani aika kiltisti. Ymmärtäähän sen, ei oman isän esityksiä ole helppo edes katsoa eikä varsinkaan arvioida. Don Juanista Ella taisi sanoa, että ’olitpa hulvaton’.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 5/2020. Nettiversiota on muokattu.

Julkaistu: 18.10.2020
Kommentoi »