Eeva

Näyttelijä Christoffer Strandberg viihtyy lapsuusmaisemissa


Näyttelijä Christoffer Strandberg muutti valokuvaajapuolisonsa Janne Strandbergin kanssa Helsingin keskustan sykkeestä maaseudun rauhaan Siuntioon. ”Löysimme täältä henkisen kotimme”, Christoffer paljastaa.
Teksti Mia Malmi
Kuvat Petri Mulari

Alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, syvällä Siuntion sydämessä sijaitsee sympaattinen valkoinen rivitalo, joka lepää jylhän kallion ja Nokian historiallisen kaapelitehtaan varjossa.

Oven avaa hurmaavasti hymyilevä näyttelijä Christoffer Strandberg. Hänen puolisonsa, valokuvaaja Janne Strandberg kantaa sylissään jackrussellinterrieri Valmaa.

”Valma on jo kaksitoistavuotias vanharouva, joka luulee olevansa laumanjohtaja, ja aika usein onkin sitä”, Janne selittää.

Parivaljakko on jo aamulla tehnyt tunnin lenkin lähimetsissä, ja onpa Janne jo käynyt pulahtamassa Siuntion kuulussa kylpylässäkin.

”Valma on todellinen Saban kuningatar ja me hänen alamaisiaan”, Christoffer kertoo ja johdattaa meidät keittiöön.

Yläkertaan vievä portaikko toimii myös seurustelukeskuksena. Portaikossa juodaan viiniä, viestitellään ja luetaan lehtiä.

Noin sataneliöisen rivitaloasunnon suurista ikkunoista tulvii luonnonvaloa jokaiseen kerrokseen. Taloyhtiö on rakennettu 1960-luvulla. Sen on suunnitellut arkkitehti Alvar Aallon oppilas, mikä näkyy asunnon tyylipuhtaassa funkkishenkisessä muotokielessä.

”Emme pidä uudisrakentamisesta. Tämän talon alkuperäinen tunnelma on säilynyt vuosien saatossa”, Christoffer kertoo.

Muutto maalle Christofferin lapsuusmaisemiin tuntui molemmista oikealta ratkaisulta Helsingin keskustassa vietettyjen vuosien jälkeen.

”Olin vannonut, etten muuta maalle ennen kuin täytän kolmekymmentä, mutta toisin kävi”, näyttelijä sanoo nauraen.

Portaiden yläpäässä ihastuttaa Juha Leiviskän Artekille suunnittelema JL2L-jalkavalaisin.

Kun Christoffer ja Janne näkivät tulevan kotinsa ensi kerran, se näytti hyvin erilaiselta.

”Seinät olivat ruskeat ja katto kellertävä. Muutenkin asunto huusi remonttia. Näimme kuitenkin, mitä mahdollisuuksia tässä olisi”, Janne muistelee.

Pari myi punavuorelaisasuntonsa, pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja sai myyntihinnan murto-osalla edellistä asuntoa reilusti tilavamman kodin.

”Siitä on jo aikaa, kun meille oli hyötyä siitä, että pystyimme kävelemään ravintolasta kotiin. Kannatti ottaa riski”, Christoffer Strandberg sanoo.

Maaseutu on molempien henkinen koti, josta he ovat hyvin ylpeitä. Kumpikin viihtyy täällä.

Olohuonetta hallitsee Barcelona-tuoli. Raikkaan keltaiset verhot ovat Kangaspaikka Oy Nummelasta.

Asunnossa tehtiin mittava remontti. Päävastuun siitä otti enemmän kotona oleva Janne. Remontti vei puolisen vuotta, mutta vieläkin löytyy pientä korjattavaa: seuraavaksi edessä on lattioiden ja keittiön uusiminen.

Janne on intohimoinen sisustaja, ja hänellä on visioita sen suhteen. Yleensä puolisokin hyväksyy ehdotukset.

”Janne on visiönääri ja minä perfektionisti. Kuulostaa painajaismaiselta, mutta se on oikeasti hyvä yhdistelmä. Minullakin on tarkka maku, mutta en välttämättä osaa hahmottaa lopputulosta”, Christoffer kertoo.

Miehet ovat päättäneet, että heillä ei turhasta nalkuteta. He eivät halua painaa itseä tai toista alas pikkuasioilla. Sen sijaan pariskunta ilahduttaa toisiaan pienillä teoilla.

”Janne tamppaa aina automme kynnysmaton päivän päätteeksi. Se tekee minunlaiseni autohullun hyvin onnelliseksi”, Christoffer kertoo ja virnistää.

Terrieri Valman lempipaikka on television Putous-ohjelmassakin nähty keltainen pikkuauto.

Parin lempipaikka on yläkertaan vievä, 1960-luvulta säilynyt alkuperäinen portaikko. He istahtavat portaille usein ja katselevat ikkunasta avautuvaa metsämaisemaa. Myös vieraat päätyvät yleensä portaille, vaikka tuolejakin on.

”Työstressi ja hälinä jäävät kaupunkiin, kun ajamme kotipihaan. Jos emme ehdi metsään, riittää, kun katsomme portaiden yläpäästä ikkunasta ulos. Näkymä on todella terapeuttinen”, miehet sanovat.

Siirrymme alakertaan, joka on käytännössä pelkkää olohuonetta. Katseenvangitsijana toimii Ludwig Mies van der Rohen ja Lilly Reichin suunnittelema klassinen Barcelona-tuoli. Valma kipuaa oitis lempipaikalleen keltaiseen pikkuautoon, joka on kunniapaikalla olohuoneessa.

”Valma oireilee heti, jos toinen meistä on liikaa poissa kotoa. Se kieltäytyy menemästä ulos ja hiippailee huonotuulisena huoneesta toiseen. Valma myös patistaa meidät ajoissa nukkumaan”, Christoffer selittää.

Christoffer on tullut monille tutuksi suositusta Putous-televisiosarjasta sekä Helsingin kaupunginteatterissa esitetystä Kinky Boots -musikaalista.

Näyttelijä elää nyt uransa hektisimpiä vuosia. Unelmat ovat toteutuneet kovan työn tuloksena.

”Tuntuu, ettei enää tarvitse hötkyillä, kun olen päässyt urallani siihen pisteeseen, mihin olen tähdännyt. Olen löytänyt paikkani suomalaisessa viihdemaailmassa”, hän selittää kahvinjuonnin lomassa.

Työhuoneessa on hiottu sketsiohjelman hahmoja.

Christoffer ja Janne ovat olleet yhdessä seitsemän vuotta. Asiat loksahtivat heti kohdilleen.

”Sovimme ensitapaamisella, että me olemme nyt me. Piste”, Christoffer muistelee.

Miehet elävät rekisteröidyssä parisuhteessa. Avioituminenkin olisi nyt mahdollista, mutta se ei muuttaisi suhdetta.

”Tiedämme, kuinka tärkeitä olemme toisillemme myös ilman sormusta. Parisuhde on meille turvallinen perusta”, Janne kertoo.

Pariskunnan viidentoista vuoden ikäeroa ei huomaa muusta kuin siitä, että Janne on ehtinyt luoda pitkän uran rahoitusalalla ja matkustaa 52 eri maassa. Pari vuotta sitten Janne irtisanoutui työpaikastaan ja opiskeli valokuvaajaksi.

”Pitää olla rohkeutta kuunnella sydäntään. Koskaan ei ole liian myöhäistä”, hän toteaa.

Samalla tavoin miehet luottivat intuitioonsa muuttaessaan maaseudulle. Naapureiden vastaanotto jännitti, mutta rivitalon muut asukkaat toivottivat heidät tervetulleiksi samppanjapullon kera.

”Olemme ystävystyneet muutaman naapurin kanssa, ja apua tarjotaan puolin ja toisin. Emme ole lähdössä täältä mihinkään”, Christoffer Strandberg vakuuttaa ja avaa olohuoneen ovet aurinkoiselle terassille. ●

Makuuhuoneessa on Normann Copenhagenin kattovalaisin.

Juttu on julkaistu Eevassa 9/2019.

Julkaistu: 4.11.2019