
Jörn Donner tokaisi Ilta-Sanomille, että "Katainen ei näytä hirveästi pomolta". Donnerin mukaan hallitus toimisi paremmin, jos sen johdossa olisi autoritaarinen pomo, tyyppiä Paavo Lipponen.
Aloin heti miettiä: näytänkö minä pomolta? Olen 156-senttinen tättähäärä, joka viihtyy farkuissa ja ballerinoissa. Donnerin mielestä en varmasti näytä.
Psykologia tunnistaa kolme johtajuustyyppiä. Autoritaarinen johtaja tekee itse päätökset ilman selityksiä. Kiitokset ja moitteet hän jakaa perustelematta. Demokraattinen johtaja neuvottelee päätöksistä, osallistuu itse toimintaan ja ohjaa työtä. Hän keskustelee ja perustelee. Kolmas johtajatyyppi on kerrassaan luokaton. Hän vain antaa mennä eikä tee oikeastaan mitään.
Katainen ei usko Donnerin haikailemaan autoritaariseen johtamistyyliin, jossa asiat jyrätään läpi nyrkkiä pöytään paukuttaen. En usko minäkään.
Uskon keskusteluun ja yhdessä toimimiseen. Ihmisten johtamisessa on oikeastaan paljon samaa kuin lastenkasvatuksessa: parhaisiin tuloksiin pääsee, kun jaksaa perustella kaiken. Ihan kaiken.
Johtajan täytyy pystyä tekemään päätökset ja toteuttamaan ne. Toteutuksessa on kyse tyylistä. Päätökset voi joko runtata läpi, tai ne voi viestiä niin, että jokainen ymmärtää, miksi näin on päätetty.
Donnerin puhe kumpuaa vanhasta patruunojen maailmasta. Siitä ei onneksi ole paljon jäljellä.