Apu

Nauti jouluruoasta ja vältä ähky



Nauti jouluruoasta ja vältä ähky

Ruokaa ei haluta heittää roskiin, joten monet syövät urakalla jouluruokia monta päivää peräkkäin aina ähkyyn saakka. Voisiko tehdä tänä vuonna toisin?
Teksti Apu-toimitus

Joulu on ruokamuistoja, tuoksuja, makuja ja elämyksiä. Hyvä ruoka hoitaa mieltä ja kehoa. 

Ravitsemusterapeutti Hanna Partasen mukaan jouluruoasta voi nauttia hyvällä omallatunnolla, vaikka arkeen kuuluisi vatsakummun ja vaa’an tarkkailua. Joulu on paljon muutakin kuin syömistä.   

Paino saattaa jouluna nousta 1,5–3 kiloa. Jos käy puntarissa heti joulun jälkeen, suurin osa lisäkiloista on nestettä. Vasta loppiaisen jälkeiseen punnitukseen voi luottaa. Noihin aikoihin monet päättävätkin aloittaa vuodenkierron rytmissä laihduttamisen.

Partanen työskenteli opiskeluaikoinaan kaupan kassalla, ja joulunaluspäivät olivat kiireistä aikaa. Kassan silmien alla lipui valtava määrä asikkaiden ruokaostoksia.  

– Yhden perheen ruokamäärällä olisi voinut ruokkia afrikkalaisen kylän kuukauden ajan.  

Nykyisessä työssään ravitsemusterapeuttina Partanen tietää, että kotiin kannetusta ruoasta tulee helposti ongelma, jos sitä on liikaa. Ruokaa ei haluta heittää roskiin, joten monet syövät urakalla jouluruokia monta päivää peräkkäin aina ähkyyn saakka.  

Voisiko tehdä tänä vuonna toisin? 

Partanen kertoo asiakkaistaan, jotka päättivät muuttaa tapojaan muutaman ylensyöntijoulun jälkeen. 

Eräässä perheessä muutettiin jouluaaton syömisten marssijärjestystä. Raskas päivällinen kalapöytineen ja kinkkuineen, laatikoineen ja kakkukahveineen pilkottiin osiin: aamulla syötiin joulupuuro, lounaalla alkupalakalat, päivällisellä kinkku ja illan pääteeksi jälkiruoka.  Ähky helpotti. 

Myös pinttyneet mielikuvat saattavat pitää yllä tarpeettomia tapoja, joiden painolasti näkyy turhissa kaloreissa. Toinen Partasen asiakas jätti tortut tekemättä, kun älysi kysyä mielipidettä perheeltään. Koska kukaan ei erityisesti toivonut niitä, tortuista saattoi hyvillä mielin luopua. 

Yksi keino ylimääräisten kaloreiden karsimiseen on suklaakonvehtien säännöstely. Jos jättää avonaisia rasioita tarjolle eri huoneisiin, suklaata tulee napsittua ohi kulkiessa kuin huomaamatta. On parempi keskittyä laatuun. Yksi kallis suklaakonvehtirasia päihittää nautinnossa monta halvempaa. 

Toinen keino kalorien säännöstelyyn on ostaa tummaa suklaata. Harva pystyy ahmimaan 70–80 prosenttista suklaata samaan tahtiin kuin maitosuklaata tai konvehteja. 

Painontarkkailijalle löytyy sudenkuoppia myös pyhien jälkeen. Partanen varottaa joulunjälkeisistä alennusmyynneistä, joissa kannattaa kiertää kaukaa puoleen hintaan kaupattavat suklaarasiat. 

Ruokarajoitukset ja mieltymykset tuovat perinteiseen ruokapöytään uusia sävyjä. 

– Jokainen voi tehdä joulusta näköisensä. Jos perinneruoka ei sovi tai maistu tai, voi viettää vaikkapa tortillajuhlat tai syödä juuri sitä, mistä pitää. 

Yhdessä syöminen ja kaunis kattaus tuovat juhlan.

Teksti Riitta Heimonen, kuva Shutterstock

Julkaistu: 22.12.2017