Eeva

Nasima Razmyar: "Ihailen äidin kykyä kohdata menetys"


Apulaispormestari Nasima Razmyar odottaa toista lastaan. Monet hänen haaveistaan ovat toteutuneet, mutta samalla menetyksenpelko on nostanut päätään.
Kuvat Jouni Harala

Moni rauhoittaa ajatuksensa illalla, mutta Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyarille, 34, käy usein niin, että hän kuulee nukkumaan mennessään taputuksia ja näkee ihmisten kasvoja. Mielessä ovat päivän kulku, kaikki äänet ja monet tavatut ihmiset.

”Toivottavasti se ei vaikuta narsistiselta? Siinä unta odottaa maahanmuuttajatyttö, joka iltaisin rukoili, että jos tekee riittävästi hyvää, se huomataan ja palkitaan.”

Jotain tapahtuikin: moniin rukouksiin ja unelmiin on vastattu. Nyt se sama ihminen näkee illalla mielessään iloisia kasvoja.

Kolme vuotta sitten, kun Nasima odotti esikoistaan, hän mietti, voiko näin onnellinen olla. Voiko näin paljon hyvää saada yhtä aikaa: unelmatyö, unelmamies, vauva tulossa ja omat vanhemmatkin ovat hyvinvoipia. Siinä on liikaa – kohta Jumala ottaa jotain pois.

”Noin ajattelen yhä, ihan joka päivä. Ei kai ihmiselle voi näin paljon onnea osua.”

Nasiman äidin, Kamela Razmyarin Suomessa asunut lanko ja yksi sisarista menehtyivät äskettäin lyhyen ajan sisällä. Moni perheenjäsen on kuollut Kabulissa.

”Ihailen äidin vahvuutta ja kykyä kohdata menetys. Suru-uutista seuraavana aamuna hän tuli meille Jonasta hoitamaan ja jatkoi rutiineita. Hänen tapansa käsitellä surua on pysyä elämässä kiinni.”

Nasima näyttää hyvin nuorelta ja hätääntyneeltä toistaessaan äitinsä kanssa käymäänsä keskustelua.

”Itkin hänelle, että jos teille tapahtuisi jotain, minunkin elämäni päättyisi saman tien. En osaa ajatella, miten seuraavana päivänä herään, elän tai hengitän.”

Vaikka Nasima tietää, että jokin päätepiste tällä kaikella on, hän ei silti pysty sanomaan lopun sanaa, kuolemaa, ääneen.

”Siihen äitini sanoi ihanasti, että osaan kyllä käsitellä senkin ajallaan, koska minulla on oma perhe ja lapsi.”

Lue koko haastattelu Eevasta 6/2019.

Julkaistu: 29.5.2019