Eeva

Nanna Mikkonen: "Luulin, että minun on vain opittava elämään kipujeni kanssa"

Nanna Mikkonen: "Luulin, että minun on vain opittava elämään kipujeni kanssa"

Nanna Mikkonen uskoo positiivisen ajattelun voimaan. Myönteisyys on ollut koetuksella, kun terveys on pettänyt. Vaikeinta on ollut hyväksyä oma lapsettomuus. Kehoaan Nanna pitää silti parhaimpana opettajanaan.
Teksti Pirjo Houni
Mainos

Sää Helsingissä on kuulas ja raikas. Nanna Mikkonen, 46, nauttii siitä. Intiassa asuneena hän tietää, että puhdas ilma ei ole itsestäänselvyys. Ei myöskään puhdas vesi.

”En nähnyt New Delhissä sinistä taivasta kuuteen vuoteen”, hän sanoo.

Musiikkibisneksessä ja mainosalalla työskennellyt Nanna palasi terveyssyistä kotimaahan vuosi sitten. Joulu 2015 oli ollut New Delhissä poikkeuksellisen kylmä, ja pakokaasut täyttivät maailman saastuneimpiin kuuluvan suurkaupungin ilman.

”Oloni oli sinä talvena outo. Kun joogasin aamuisin, en ollut saada henkeä. Vatsa oli turvoksissa ja päätä särki”, Nanna kuvailee oireitaan.

Olihan hän tottunut olemaan saasteiden vuoksi varovainen. Vihannekset oli desinfioitava ennen käyttöä, ja suihkussa oli pidettävä suu tiukasti kiinni, ettei nielaisisi vahingossa pisaraakaan vettä. Seuraukset olisivat voineet olla vakavat.

Nanna sairastui keuhkoputkentulehdukseen, joka oli lääkärin mukaan ilmansaasteiden aiheuttama. Kroppa oli myrkytystilassa.

”Kehoni oli taas kerran oirehtimassa, ja päätin palata Suomeen. En tahtonut, että Intia sairastuttaisi minut vielä vakavammin.”

Monet muistavat Nanna Mikkosen television Idols-ohjelman tuomaristosta. Punatukkainen kiharapää istui Asko Kallosen ja Jone Nikulan vierellä arvioimassa kilpailijoiden lauluesityksiä. Tehtävän piti olla pieni viikonlopputyö, mutta siitä tulikin isompi ja näkyvämpi kuin Nanna oli osannut odottaa.

”Kuvittelin olevani vain auttamassa silloisen työnantajani, levy-yhtiön, artisteja.”

Ohjelmasta tuli heti ensimmäisellä, vuonna 2003 alkaneella kaudella supersuosittu.

Moni muistaa Nanna Mikkosen parhaiten Idols-ohjelmasta, jonka tuomaristossa hän oli mukana 2000-luvun alussa. Sen jälkeen tie vei Intiaan.

Syöpä oli raju kokemus

Kehon ja mielen yhteys on kiinnostanut Nanna Mikkosta nuoresta lähtien. Intiasta palattuaan hän ryhtyi miettimään, kantaisivatko omat kokemukset ja näkemykset kirjaksi.

”Voisinko kertoa ihmisille jotain siitä, mitä olen itse oppinut? Minulle elämän tarkoitusta on opetettu kehon ja sairauksien kautta. Olen joutunut valitsemaan, kaadunko vaikeuksien mukana vai käännänkö ne vahvuudekseni.”

Nannan kirja Vapaudu – polku hyvään elämään ilmestyi maaliskuun puolivälissä. Siinä hän kertoo keinoistaan tasapainoisempaan ja onnellisempaan elämään.

”Toivon antavani lukijoille voimaa ja herättäväni oman tarinani kautta heidät huomaamaan, että elämä on sittenkin hieno matka”, hän sanoo.

Nanna Mikkonen oli parikymppinen, kun hän sairastui alkavaan suolistosyöpään vuonna 1995. Nuorelle ihmiselle syöpä oli raju kokemus.

Henkinen paha olo oli alkanut vaivata häntä jo vuosia aiemmin. Nanna söi terveellisesti ja harrasti liikuntaa, mutta kielteisyys söi ajatuksia viruksen lailla.

”Ajattelin heti aamusta, että päivästä tulee taas kamala. Kaikki oli huonosti. Tilasin asenteellani lisää kielteisyyttä elämääni.”

“En pitänyt itsestäni, enkä uskonut itseeni”

Nanna suunnitteli lähtevänsä kiertelemään Eurooppaa, mutta päätyikin hoitojen jälkeen kuukaudeksi syrjäiseen luostariin Thaimaahan. Retriitin aikana hän syventyi omaan ajatusmaailmaansa. Hän mietti kuolemaa ja epäonnistumisen pelkojaan.

”Minulla oli ollut jo pitkään nälkä oppia ymmärtämään, mitä mielessäni tapahtuu.”

Kielteisyydellään Nanna oli ollut tyly ja armoton myös itseään kohtaan.

”En pitänyt itsestäni enkä uskonut itseeni. Luulen, että se vaikutti osaltaan sairastumiseeni.”

Lapsuuden kodissa oli ollut myönteinen ilmapiiri, mutta oma murrosikä oli ollut rankkaa rajojen hakemista.

”Olin aina uhmannut perinteisiä kaavoja, ja ehkä murrosiästä oli tarttunut jotain aikuisiän asenteisiini.”

Se Nanna, joka palasi Thaimaasta, ei ollut sama nainen, joka lähti matkalle.

”Kun aloin hyväksyä itseni, mielikin muuttui kirkkaammaksi. Onnistuin karkottamaan hartioillani roikkuvan apinan, joka huuteli, ettei minusta ollut mihinkään.”

Retriitin jälkeen hän alkoi muuttaa tietoisesti ajatteluaan.

”Aamulla kun heräsin, sanoin, että päivästä tulee mahtava. Myönteisyys alkoi vetää puoleensa myönteisyyttä.”

Lapsettomuuden kipu

Kaikella on tarkoituksensa. Niin Nanna Mikkonen uskoo, vaikka välillä se on ollut vaikeaa.Kovimmat vastoinkäymiset liittyvät lapsettomuuteen ja sen hyväksymiseen.

Kun työura eteni musiikkibisneksestä mainosmaailmaan ja oli huipussaan, omaan terveyteen liittyvät ongelmat olivat pahimmillaan. Toive lapsesta ei ollut toteutunut. Nannan nuoruudesta sairastamaa endometrioosia oli leikattu jo kuusi kertaa.

Hedelmöityshoidot aiheuttivat huonovointisuutta, mutta hoitojen ansiosta Nanna alkoi viimein odottaa lasta.

Kun raskaus oli edennyt yli puolivälin, se päättyi äkkiä. Vauva oli kuollut kohtuun.

”Se oli hetki, jolloin putosin korkealta. Ajattelin, että siitä ei ole mahdollista päästä enää ylös.”

Työura kiiti eteenpäin, ja Nanna kohosi mainostoimiston toimitusjohtajaksi. Yksityiselämässään hän kävi samaan aikaan valtavaa henkistä kamppailua hyväksyäkseen, ettei voisi saada lasta.

”Meistä ei tullut mieheni kanssa perinteistä perhettä. Tunsin itse epänormaaliksi ja häpesin oloani. Mietin, olenko edes nainen, jollen tule raskaaksi. Minun oli luotava uudelleen nahkani naisena.”

Paha olo purkautui erilaisiksi pelkotiloiksi. Nanna alkoi pelätä jopa lentämistä.

Aina kun elämä on koetellut ja kampittanut, Nanna on palannut mielessään Thaimaassa nuorena viettämäänsä kuukauteen ja maailmaan, jossa onnistui kirkastamaan ajatuksensa.

”Vaikeissa tilanteissa olen löytänyt avun siitä, että olen kääntynyt sisäänpäin.”

Lopulta Nanna hyväksyi senkin ajatuksen, että hänen ei kuulunut tulla raskaaksi.

”Olen sinut sen asian kanssa, vaikka se vei vuosia. Olen nainen ja olen riittävä, vaikken saanutkaan omaa lasta. Veljelläni on neljä lasta, ja minulla on useita kummilapsia. Olen heille aikuinen ystävä.”

Nanna auttaa miehensä kanssa niin nepalilaista orpokotia kuin lapsia Intiassakin.

”Maailmassa on paljon lapsia ilman rakkautta.”

Nannan oli päätettävä, kaatuuko hän vaikeuksien mukana vai kääntääkö ne vahvuudekseen.

“Halusin pelastaa koko maailman”

Nanna Mikkonen alkoi joogata kolmikymppisenä. Silloin hän päätti, että jos harrastaisi lajia vielä kymmenen vuoden kuluttua, hän kouluttautuisi joogaopettajaksi. Niinpä hän antoi vuonna 2010 itselleen 40-vuotislahjaksi kurssimatkan Yhdysvaltoihin.

Sitä ennen kroppa oli alkanut taas kouluttaa. Syöpäarvot olivat nousseet huolestuttavasti.

”Ajattelin, että jos minun kuuluu lähteä tästä maailmasta, niin haluaisin kuitenkin tehdä jotain erityistä ennen sitä.”

Syöpää jäljitettiin kuukausia, mutta tarkoista tutkimuksista huolimatta kasvainta ei löydetty.

Nanna vietti kuukauden Yhdysvalloissa, ja heti sen perään tarjoutui tilaisuus kahden kuukauden työprojektiin Intiassa. Järki viestitti, että kannattaisi pysytellä kotimaassa. Hänellähän oli hyvä työ toimitusjohtajana, mutta intuitio veti matkaan.

”Lähtöni oli hullua, sillä enhän edes pitänyt Intiasta maana. Meteli, hajut ja väentungos tulivat siellä liikaa iholle.”

Mutta Nanna tunsi kaipaavansa muutosta, ja Intiasta tuli se muutos.

”Alussa olin sokissa ihmisten köyhyydestä ja halusin pelastaa koko maan. En tottunut köyhyyteen koko aikana.”

Pari kuukautta venyi kuudeksi vuodeksi. Nanna Mikkonen auttoi sinä aikana suomalaisia yrityksiä rantautumaan intialaisille markkinoille, ja sattumalta hän tuli perustaneeksi oman vaatemerkinkin, kun ystävät alkoivat tilata Nannan suunnittelemia ja teettämiä asuja.

Pikkuhiljaa siitä kasvoi oma muotimerkki Nannasan. Enimmillään se työllisti nelisenkymmentä intialaista käsityöläistä.

”Mieheni mielestä kotimme alkoi muistuttaa vaatebisnekseni vuoksi rautatieasemaa, ja niin siirsin toiminnan omiin tiloihin. Myöhemmin otin mallistooni kašmirneuleita, joita valmistetaan nepalilaisessa perheyrityksessä. Myös sen toiminta on eettisesti kestävää.”

Apu löytyi oikeasta ruokavaliosta

Intiassa asuessaan Nanna alkoi kuoria maata kuin sipulia, ja löysi sieltä uusia piirteitä. Hän tutustui entistä perusteellisemmin ayurvedaan, tuhansia vuosia vanhaan intialaiseen terveydenhoitomenetelmään, jälleen kerran omien terveysongelmiensa patistamana.

”Useiden endometrioosileikkausten vuoksi kohtuuni ja suolistooni kasvoi jatkuvasti kiinnikkeitä, jotka olivat kivuliaita.”

Suomessa lääkäreiden mielestä kiinnikkeitä ei kannattanut enää leikata, koska leikkaukset saisivat aikaan vain uusia kiinnikkeitä.

”Jouduin tottumaan ajatukseen, että minun olisi opittava elämään kipujeni kanssa.”

New Delhistä Nanna löysi kuitenkin sairaalan, joka oli keskittynyt erityisesti kroonisten sairauksien hoitoon ja käytti siinä hyväkseen ayurvedan oppeja.

Sairaalasta Nanna sai avun ja tarkat suositukset hänelle sopivaksi ruokavalioksi. Aterioilta jäivät pois sokeri ja vehnä, ja alkoholista hän luopui lähes kokonaan.

”Pääsin 43-vuotiaana eroon kivuistani. Kipujen sietämiseen oli kulunut valtavasti energiaa. Kun energiaa vapautui, aloin nukkuakin enemmän ja paremmin.”

Hoidoissa Nanna uskoo länsimaisen ja itämaisen lääketieteen yhdistämisen tuovan potilaille parhaat tulokset.

“Aina ei näe paremmin lähtemällä kauas”

Tänä vuonna Nanna Mikkonen täyttää 47 vuotta. Vanhenemista hän pitää hyvänä.

”Jokainen vuosi on antanut lisää vahvuutta ja varmuutta. Tunnen itseni paremmin ja paremmin.”

Kehoaan Nanna sanoo suurimmaksi opettajakseen.

”Mutta on se aikamoinen sissikin. Ja se on myös kotini ja temppelini. Haluan pitää siitä huolta.”

Nuorena Nanna vihasi tavallista arkea. Nyt hän ajattelee, että juuri arki on hienoa.

”Arki rutiineineen luo pohjan onnellisuudelle. Elämme usein odottaen jotain tulevaa. Odotamme parempaa työpaikkaa, uudempaa autoa tai että laihtuisimme viisi kiloa.”

Nannan mielestä ei tarvitse matkustaa kauas saadakseen aikaan muutosta.

”Aina ei näe paremmin lähelle lähtemällä kauas. Samat ahdistukset kantaa mukanaan matkallekin. Muutos voi tapahtua vain kohtaamalla omat sisäiset pelkonsa.”

Mainosalalle Nanna Mikkonen voisi palata uudelleen. Hän ei näe ristiriitaa kaupallisuuden ja oman ajattelumaailmansa välillä.

”Hyvinvointi ja auttaminen ovat minulle tärkeitä, ja mainosmaailmassa palvellaan yrityksiä.”

Mielenrauhaa hän hakee edelleen joogaamalla, mutta jooga ei välttämättä ole kaikkien laji. Yhtä hyvin meditatiivisia hetkiä voivat olla vaikka siivoaminen tai vaatteiden silittäminen. Bussissa istuessakin voi rauhoittua.

”Ei ole yhtä oikeaa liikuntamuotoa, ei yhtä oikeaa ruokavaliota. Jokaisen pitäisi löytää itselleen sopiva tapa liikkua.”

Kultaista keskitietä Nanna suosittelee muillekin, ja armollisuutta itseään kohtaan.

”Minulla olisi miljoona syytä olla katkera, mutta en ole. Elämä on kouluttanut niin rankasti, että olen jokaisesta päivästä onnellinen.”

Kuvat: Kari Kaipainen

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 3/2017.

Kokemukset ovat opettaneet Nannan arvostamaan terveyttään ja itseään.

Julkaistu: 10.4.2017