Viime kaudella lopullisesti kansainväliseen hiihtoeliittiin murtautunut Krista Lähteenmäki, 22, on kestävyysurheilijana vielä uransa alkupäässä. Sekä teknisesti että kisapäältään harvinaisen kypsä 160-senttinen taskuraketti on silti yksi Suomen maastohiihdon harvoja potentiaalisia mitalisteja Sotshin olympialaisissa.
- Tuulettelin suksia testatessa, että jes, lumisade alkoi: nyt tulee minulle sopiva hitaampi keli. Tiesin muutenkin jo verryttelyssä, että tänään tulee hyvä hiihto. Suksi oli suomalaisilla tänään nahkeassa kelissä varmaan parhaasta päästä, Lähteenmäki jakoi Rukan maalialueella kiitosta huollolle.
- Alkukautta tietysti vielä mennään, mutta kroppa kuuntelee ja tottelee, kun sanon. Kyllä se tästä lähtee, silminnähden rennon ja itsevarman oloinen Lähteenmäki kuittasi.
Suomen naisten hiihtojoukkue on kokonaisuudessaan olympiajoukkueen vahvoja lenkkejä, mutta realiteetti on silti se, että lajin kovin kärki menee omaa tahtiaan.
Puolan Justyna Kovalchukin taktiikka on periaatteessa yksinkertainen: viimeisenä matkaan ja voittajana maalissa. Kovalchuk runttasi kolmannen kilometrin jälkeen lopullisesti toisen latukuningattaren, Norjan Marit Björgenin ohi (joka ei näyttänyt maalissa edes kunnolla väsyneeltä).
- Minä hiihdän vapaata, perinteistä, monta matkaa ja kelissä kuin kelissä. Miksen hiihtäisi, kun kulkee? Kovalchuk latasi.
Miesten 10 kilometrin perinteisellä saatiin harvinaisen iloinen yllätysvoittaja, kun Tshekin Lukas Bauer, 36, venyi ykköseksi puolen sekunnin marginaalilla Norjan Eldar Rönningiin. Paras suomalainen oli Sami Jauhojärvi (14:s).
Kuusamolle, Rukalle ja suksilajeille nyt 12. kertaa järjestettävä maailmancup on elintärkeä sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Kisat ovat harvinainen tilaisuus nähdä maailmanhuippuja livenä, ja mittavat tv-katsojaluvut kertovat kiinnostuksesta.
Kansainväliselle hiihtoliitolle FISille Ruka on osoitus siitä, että Suomessa kannattaa yhä järjestää tämän luokan suksilajitapahtumia. Yleisön ja median mielenkiintoa lisää luonnollisesti olympiavuosi.
Kulisseissa puuhataan muutakin, muun muassa vuoden 2017 MM-kisoja Lahteen. Mäkihyppy ja yhdistetty ovat palanneet epäonnisen Finnjumping-seikkailun jälkeen Hiihtoliiton alaisuuteen, ja liitossa on meneillään suurisuuntainen strategiauudistus. Puhutaan jopa "lumiurheilun eheytysprojektista".
Imagossa, toimintatavoissa ja henkilösuhteissa riittääkin yhä tekemistä. Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala myöntää kiertelemättä, että myös Rukalla tehdään jatkuvaa työtä lajien ja johdon keskinäisen kissanhännänvedon ja kyläpolitikoinnin karsimiseksi.
- Sellaiseen kyräilyyn ei kerta kaikkiaan ole varaa, että kuka on mäkimies, kuka maastohiihdon puolella, minkä seuran vetäjät saavat etua, mikä on "oikeinta" urheilua ja niin edelleen. Koko huippu-urheilu on samassa veneessä, Kulmala painottaa.
Urheilijoiden ja valmentajien välillä kitkaa ei juuri ole, mutta johtotason taistelut ja sekoilut ovat muodostuneet suksipiireissä lähes kestoilmiöksi. Kulmalan oma asema nousi otsikoihin viimeksi kesällä, kun Maastohiihto ry erotti sisäisen valtataistelun melskeissä hänet toimitusjohtajan pestiltä.
Suomen huippuhiihto on taniloinut dopingskandaalien kanssa yli 12 vuotta, vaikka urheilijat ovat vaihtuneet jo pariinkin kertaan. Kuinka kauan menee, ennen kuin liitossa ja seuratasolla saadaan ihmiset edes jotenkin samalle sivulle?
Kulmala huokaa hieman vinosti virnistäen.
- Sukupolven verran... No ei, älä nyt sitä kirjoita. Mutta totta se on, että henkilövaihdoksia on luottamusmiestasolla ollut pakko tehdä ja veren vaihtua, että hommat saadaan kuntoon. Monella vanhalla toimijalla on liikaa henkilökohtaisia kaunoja ja valtapyrkimyksiä.
