Tuulilasi

Näin väistät hälytysajoneuvoa: vilkku päälle ja oikeaan laitaan

8


Näin väistät hälytysajoneuvoa: vilkku päälle ja oikeaan laitaan

Kuulet hälytysajoneuvon äänen ja hetkessä kirkkaat valot välähtävät takanasi. Muistathan, että hälytysajossa olevalle ajoneuvolle on annettava esteetön kulku. Väistäminen tulee kuitenkin tehdä aina muuta liikennettä vaarantamatta.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Timo Villanen

Eri viranomaisille tulee hälytysajoa vaativia tehtäviä jopa 1,7 miljoonaa kertaa vuodessa.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen muistuttaa, että ennakoiva ajotapa antaa mahdollisuuden varautua hälytysajoihinkin. Taustapeilien tarkkailu auttaa havaitsemaan hälytysajoneuvon hyvissä ajoin. 

”Kun hälytysajoneuvo ilmestyy taustapeiliin, ei kannata muistella vanhaa muistisääntöä ja painaa jarrua. Taajama-alueiden ulkopuolella nopeasti jarruttavat autot ovat hidaste ja onnettomuusriski hälytysajoneuvollekin. Hyvä tapa väistää on yksinkertainen: kytke vilkku ja väistä tien oikeaan reunaan. Näin takaa tulevan hälytysajoneuvon kuljettaja myös tietää tulleensa havaituksi”, toteaa paloesimies Markku Arola Satakunnan pelastuslaitokselta.

Lähestyvää hälytysajossa kulkevaa ajoneuvoa saa poikkeustilanteessa väistää jopa liikenteen ohjauksesta poiketen – kunhan tämän tekee aina muuta liikennettä vaarantamatta.

Väistötilanteessa on sallittua esimerkiksi pysähtyä jalkakäytävälle tai suojatielle. Jos hälytysajoneuvo lähestyy risteystä punaisten valojen takaa, voivat punaisissa valoissa ensimmäisenä seisovat ajaa risteävää liikennettä varoen suojatien yli ja kääntää autoaan risteyksen suuntaan.

Tarkkaile taustapeilejä ja havainnoi muita

”Maantienopeuksissa sireenin ääni ei juurikaan kuulu eteenpäin, jolloin hälytysajoneuvot voivat liikkua käyttäen pelkkiä merkkivaloja. Tällöin takaa tulevan liikenteen seuraaminen korostuu. Taustapeileihin on tien päällä muutenkin hyvä katsella aika ajoin”, Heiskanen sanoo.

Arolan mukaan ei esimerkiksi ole poikkeuksellista, että maantiellä letkan ensimmäiset huomaavat peileistään hälytysajoneuvon. Kun he väistävät tien oikeaan laitaan, osa perässä ajavista lähteekin ohittamaan väistäjiä, mikä tukkii molemmat kaistat.

Vilkkaammilla kaupunkialueilla pyritään hälytysajossa olevaa myös väistämään niin oikeaan reunaan kuin mahdollista. Ennen oman ajoneuvon kääntämistä kannattaa kuitenkin havainnoida miten muut toimivat. Esimerkiksi kolmikaistaisella tiellä on tarkistettava, mihin suuntaan muut ovat keskikaistalla väistäneet, jotta ei jää tulpaksi vapaan kaistan keskelle. Kaksikaistaisella yksisuuntaisella tiellä taas olisi hyvä pyrkiä avaamaan toinen kaista kokonaan hälytysajoneuvon käyttöön.

”Väistöpaikkaa kannattaa hetken harkita. Jostain syystä suurin osa hidastaa vauhtiaan eniten liikenteenjakajien tai muiden esteiden läheisyydessä – sellaisessa paikassa hälytysajoneuvon pääseminen ohitse on mahdotonta”, Arola harmittelee.

Myös kävelijöiden ja pyöräilijöiden valmius väistää hälytysajoneuvoja yllättävässäkin tilanteessa on olennaista. Kuulo on taajamanopeuksien hälytyksissä tärkeä aisti, joten liiallinen äänenvoimakkuus radiossa tai korvanapeissa voi aiheuttaa tarpeettomia vaaratilanteita.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 10.10.2014