Apu

KRP:n rikosinsinööri Juha Lampinen: ”Ei työtä tehdessä ajattele, että joku on kuollut – verisestä puhelimesta tulee kappale, joka pitää pestä”

KRP:n rikosinsinööri Juha Lampinen: ”Ei työtä tehdessä ajattele, että joku on kuollut – verisestä puhelimesta tulee kappale, joka pitää pestä”
Keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa rikosinsinööri Juha Lampisen eteen on tullut laitteita karhunpannasta videotallentimeen.
Julkaistu: 14.9.2021

Tiedättehän sen amerikkalaisen televisiosarjan, jossa poliisilaitoksen tekniset tutkijat löytävät pikkuriikkisen palasen harvinaista kasvia, jota kasvaa sattumalta vain suurkaupungin tietyssä kadunkulmassa ja jolla pystytään todistamaan epäilty syylliseksi rikokseen?

Todellisuus on kovin erilaista kuin taruissa. Tämän tietää Suomen keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion rikosinsinööri Juha Lampinen.

– Rikoslaboratorion toiminta on huomattavasti hitaampaa kuin fiktiossa. Eräässä suomalaisessa rikossarjassa rikostutkija aukaisi epäillyn tietokoneen minuuteissa keksimällä käyttäjän salasanan. Todellisuudessa voi mennä kuukausia, kun yritämme selvittää tietokoneen salasanaa.

Teknisen tutkimuksen nopeuteen vaikuttaa sekin, että jokaisella poliisilaitoksella on yksi tai useampi tekninen rikostutkimuskeskus, mutta keskusrikospoliisissa on Suomen ainoa rikoslaboratorio.

– Tutkija saattaa pyytää, että hänen tutkimansa tappo menisi jonon kärkeen, mutta meillä voi olla samassa jonossa jo viisi tappoa. Siinä jonossa voi olla myös murha ja raiskaus – ei työtä tehdessä ajattele, että joku on kuollut. Olemme omassa kuplassamme, ja verisestä puhelimesta tulee vain kappale, joka pitää pestä ennen tutkimuksia.

Sataprosenttisen varma näyttö on harvinaista herkkua

Rikoslaboratorion tietoteknisessä tutkinnassa pöydälle tulee tutkittavaksi teknisiä laitteita karhunpannasta palaneisiin videovalvontatallentimiin ja kaikkea niiden väliltä. Usein laite voi olla jokin, jota tutkija ei ole koskaan edes nähnyt. Siitäkin pitäisi silti saada mahdollinen näyttö, jokin tiedonmurunen, kaivettua ulos.

– Suomessa poliisin rikostutkijat ymmärtävät, että laboratorion työ kestää. He ovat tyytyväisiä jo siitä, että heidän juttunsa näyte on työn alla. He käsittävät, ettei ketään voi käskeä ajattelemaan nopeammin eikä analyysilaitteita voi hoputtaa.

Toinen keksittyjen rikostarinoiden ongelma on se, että teknisen näytön väitetään olevan aina satavarmaa, Lampinen sanoo. Tosimaailmassa rikostekniset tutkijat käyttävät usein johtopäätösasteikkoa, jonka mukaan kaikkein varminkin näyttö todistaa jotakin vain ”erittäin todennäköisesti”.

– Asteikon toisessa päässä voidaan lausua ”erittäin epätodennäköistä”. Oikeuslaitoshan arvioi kokonaisuutta, sitä, onko mahdollista, että rikos olisi tapahtunut jollain muulla tavoin kuin syyttäjä esittää.

Vaikka ihmisen DNA:ta eli deoksiribonukleiinihappoa tai sormenjälkiä pidetään täysin yksilöllisinä, edes niistä ei voi olla täyttä varmuutta. Kukaan ei ole pystynyt vertailemaan kaikkien maailman ihmisten sormenpäitä todistaakseen väitteen tieteellisesti.

– Tuolla tiedolla ei tosin kannata yrittää kaataa rikossyytettään, sillä käytäntö on osoittanut sormenjäljen olevan hyvin yksilöivä tunniste. Käytännössä mitään asiaa ei voi luonnontieteissä mitata absoluuttisella tarkkuudella.

”Vaikka kolmekymmentä vuotta myöhemmin pystyttäisiin todistamaan, ettei tekovälineessä olekaan tuomitun DNA:ta, todistaako se, ettei hän vetänyt liipaisimesta? Ei.”

Kiinnostava kysymys on myös se, mitä saatu tutkimustulos loppujen lopuksi todistaa.

Kuusi vuotta sitten suomalaistutkijan väitettiin todistaneen Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden. Viiltäjä-Jack murhasi Englannissa 1800-luvun lopulla prostituoituja, ja suomalaistutkijan kerrottiin paljastaneen hänet DNA-näytteestä, joka oli saatu yhden uhrin murhapaikalta löytyneestä hartiahuivista.

– Mutta vaikka huivi olisi ollut tämän henkilön hallussa, mitä se todistaa? Ei ainakaan sitä, kuka tarttui veitseen. Yhdysvalloista tulee silloin tällöin uutisia, että jotakin vanhaa rikostapausta on alettu tutkia uudestaan DNA-testeillä. Mutta vaikka kolmekymmentä vuotta myöhemmin pystyttäisiin todistamaan, ettei tekovälineessä olekaan tuomitun DNA:ta, todistaako se, ettei hän vetänyt liipaisimesta? Ei. Se todistaa vain, ettei tekovälineessä ole hänen DNA:taan, ja se antaa aihetta selvittää, liittyykö tapaukseen muita henkilöitä, Lampinen huomauttaa.

Sairaalafyysikon työ sai jäädä

Alun perin fysiikan tohtoriksi valmistunut Juha Lampinen on työskennellyt keskusrikospoliisissa runsaat kaksikymmentä vuotta, ensin tietotekniikkarikosyksikössä, sitten rikoslaboratorion tietoteknisessä tutkinnassa ja myöhemmin ryhmässä, jossa vertailtiin esimerkiksi aseiden, työkalujen tai jalkineiden jälkiä.

– Erikoistuin lääketieteellisen fysiikan opinnoissani säteilyannosten laskemiseen, ja minusta piti tulla sairaalafyysikko. Se työ sai jäädä, kun näin lehdessä keskusrikospoliisin työpaikkailmoituksen tietoteknisen asiantuntijan toimeen. Olin harrastanut tietokoneita kaksitoistavuotiaasta, opiskellut sivuaineena tietotekniikkaa ja käyttänyt sitä tutkimuksissani, Lampinen kertoo.

Vuosituhannen alussa maailma oli toisenlainen. Lampisen uudessa työssä keskusrikospoliisin tietotekniikkayksikössä yli 80 prosenttia tutkittavista laitteista oli tietokoneita, ei siis kännyköitä.

– Me olimme tutkintayksikkö, jolla oli omia juttuja, mutta palvelimme muitakin yksiköitä. Poliisikoulutuksen käynyt kollega vastasi aina jutustamme, mutta pääsin mukaan muun muassa kotietsintöihin ja kuulusteluihin, jos haastateltavana oli esimerkiksi tietoteknisesti valveutunut ihminen.

Talousrikosyksiköllä saattoi olla tutkinnassa yritys, jolla oli kymmeniä tietokoneita. Tietotekniikkayksikön tehtävä oli miettiä, miten niistä saadaan tiedot turvallisesti talteen, minkä jälkeen tietotekniset tutkijat antoivat ne rikostutkijoille. Heidän tehtävänään oli sitten päätellä, mitä tiedot tarkoittavat.

Kerran Juha Lampinen löysi itsemurhakolarissa kuolleen ihmisen tietokoneen vaurioituneelta kova­levyltä itsemurhaviestin.

– Hankimme samanlaisen, ehjän kovalevyn, ja saimme datan sisältävät kiekot siirrettyä ehjään koneen runkoon. Minulla meni kylmät väreet selkää pitkin, kun löysin itsemurhaviestin. Se selitti tapahtunutta, ja olimme osaamisellamme saaneet pelastettua sen murskaantuneesta tietokoneesta. Muuten rikostutkijat eivät olisi koskaan päässeet lukemaan viestiä.

Jatkuva kehittämisen tarve

Huhtikuusta alkaen Lampisella on ollut uusi toimenkuva vasta perustetussa Rikospaikkatutkinnan tuki ja kehitys -ryhmässä. Tarkoituksena on lisätä rikoslaboratorion ja poliisilaitosten rikosteknisten yksiköiden yhteistyötä sekä auttaa yksiköitä uusien menetelmien kehittämisessä.

– Poliisilaitosten teknisten rikostutkijoiden jatkokoulutusta pitää kehittää. Uudessa ryhmässämme tehtävämme on tukea heitä ja löytää maailmalta uusia rikospaikkatutkinnan menetelmiä ja sovelluksia, jotka sopivat Suomeen.

”Kerran laboratoriossamme oli raa’asta murhasta syytetyn nuorukaisen Lumia-puhelin. Hän sanoi, että puhelimessa on todisteet hänen syyttömyydestään, mutta meillä ei ollut keinoja jäljentää tietoja luotettavalla tavalla.”

Toisinaan Suomessa esiintyy paikallisia erikoisuuksia, jotka eivät ole kiinnostaneet kansainvälisiä rikostutkintamenetelmien kehittäjiä. Nokian Lumia-puhelinmalli oli yksi niistä.

– Se oli kauhean suosittu Suomessa, mutta maailmalla tuntematon. Kerran laboratoriossamme oli raa’asta murhasta syytetyn nuorukaisen Lumia-puhelin. Hän sanoi, että puhelimessa on todisteet hänen syyttömyydestään, mutta meillä ei ollut keinoja jäljentää tietoja luotettavalla tavalla. Ongelmana ei ollut epäillyn yhteistyöhaluttomuus, vaan se, ettemme tienneet keinoa jäljentää puhelimen tieto­sisältöä kokonaisuudessaan.

Tietoteknisten laitteiden tutkinnassa pyritään aina jäljentämään tietosisältö täydellisenä, jolloin voidaan tutkia kopiota alkuperäisen tiedon säilyessä muuttumattomana. Tietoja katsellaan suoraan puhelimesta vain poikkeustapauksissa.

Lampinen ja hänen kollegansa rikoslaboratoriossa ryhtyivät hommiin, etsivät tietoja Google-hakukoneesta ja keskustelupalstoilta, ja lopulta kehittivät menetelmän Lumia-puhelinten tietojen jäljentämiseen.

Entä oliko nuorukainen syytön? Ei oikeuslaitoksen mukaan.

Todistusaineisto ei valehtele, sanotaan tv-sarjassa

Yksi Lampisen suurista onnistumisista sattui 2010-luvun alkupuolella. Kaksi hävittäjälentokonetta törmäsi ilmassa toisiinsa Keski-Pohjanmaalla. Toisen koneen putoamispaikalta suolta löytyi rikkoutunut tallenninyksikkö. Se sisälsi lennon aikaisia tietoja, joista saattoi myöhemmin tarkastella koneen liikkeitä.

– Tallentimen sisältö oli kuin jättimäinen palapeli, josta kokoamissäännöt olivat hukkuneet. Meidän piti selvittää ne ensin ja rakentaa sitten palapeli uudelleen. Saimme samanlaisen ehjän tallentimen, ja noin viikon ahertamisen, yrityksen ja erehdyksen kautta, saimme datan palautettua.

Rikosinsinööri Juha Lampinen muistaa esimiehensä ohjenuoran, kun hän aloitti työn keskusrikospoliisissa: ”Parempi yhdeksän syyllistä vapaalla kuin yksi syytön vankilassa.” Oikeudessa esitetyn näytön rikoksesta pitää olla niin varmaa, ettei syytön joudu vankilaan.

– Oikeusjärjestelmän kannalta toivoisin, että rikosteknisen tutkinnan ymmärtäminen paranisi. Mitä paremmin syyttäjät, puolustusasianajajat ja tuomarit hahmottavat esitettyjen teknisten todisteiden merkityksen, sitä paremmin oikeus toteutuu. Todistusaineisto ei valehtele, sanotaan television C.S.I.-sarjassa. Ei niin, mutta mihin kysymykseen se vastaa, on eri asia.

Rikosteknisessä tutkinnassa Lampisen mielestä helppoa ovat erityisesti ne tehtävät, joihin on vakiintuneet menetelmät, hyvät laitteet ja osaavat ihmiset niitä käyttämässä, kuten huumeiden tunnistaminen tai dna:n tutkiminen. Silloin joka näytteen kohdalla ei joudu ensin miettimään, miten asian tutkisi.

– Mikään ei ole mahdotonta, jos vain on aikaa ja resursseja. Jossakin kohtaa tulee tietysti se piste, että aikaa ja rahaa ei kannata asian tutkimiseen enää käyttää. Aikaisempi esihenkilöni antoi meille henkilökorttien kaulanauhat, ja omassani lukee ”Tänään onnistuu kaikki”. Se on hyvä motto.

Juha Lampinen

  • Valmistui fysiikan tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2000, suorittanut myös maisterintutkinnon tietoteknisestä tutkinnasta Dublinin UCD-yliopistosssa Irlannissa.

  • Opiskelee työn ohessa palvelutuottamista Laurea-ammattikorkeakoulussa.

  • Työskennellyt keskusrikospoliisissa rikosinsinöörinä vuodesta 2000, ensin tietotekniikkarikosyksikössä, sitten rikoslaboratorion tietoteknisessä tutkinnassa ja nyt Rikospaikkatut­kinnan tuki ja kehitys -ryhmässä.

  • Auttaa erästä suomalaista rikoskirjailijaa tämän romaanien taustatyössä.

Kommentoi »