Apu

Katoava laji: myymäläautojen ansiosta maaseudun vanhukset voivat vielä asua kotona

Katoava laji: myymäläautojen ansiosta maaseudun vanhukset voivat vielä asua kotona
Suomessa kiertää enää vain muutama myymäläauto. Niiden ansiosta moni maaseudun vanhus asuu yhä kotona. Matti Sallinen kiertää autollaan Savo-Karjalan rajamaita.
Julkaistu: 22.7.2021
Kesäkuisena maanantaiaamuna kauppias Matti Sallisen, 83, puhelin soi vähän ennen kahdeksaa. Hän vastaa siihen Outokummun Shellin pihassa seisovan myymäläautonsa kuljettajan paikalta, sillä päivän kierros Maljasalmeen ja Outokumpuun on alkamaisillaan.
Sallinen kuulee, että soittaja on yksi vakiasiakkaista: iäkäs nainen, joka asuu kahdestaan tyttärensä kanssa.
– No niin, mitäs myö laitetaan, hän sanoo ja alkaa kirjoittaa paperilapulle ylös asiakkaan tilausta.
Kun puhelu on ohi, Sallinen pussittaa loput karjalan­piirakat päivän asiakkaille valmiiksi. On aika lähteä tien päälle. Soratie on kapea, mutkainen ja mäkinen. Tilataksia suurempi, bussia pienempi, myymäläauto täyttyy moottorin hurinasta ja soran rahinasta. Sallinen kommentoi tutuksi tulleen reitin vaiheita.
– Olisi eka pysäkki, mutta asukas on varmaan kuollut. Sellainen on valitettavan yleistä. Sallisen myymäläauto kiertää Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savon itäisissä osissa. Maata ja metsää on paljon, mutta pysyviä asukkaita vuosi vuodelta vähemmän. He, jotka jäljellä jäävät, ovat hyvin todennäköisesti iäkkäitä, huonokuntoisia ja autottomia.
Sallinen jatkaa matkaa ja tuuttaa äänimerkin, koska asiak­kaat “tykkäävät, että soitellaan”. Pian tien varressa, kotipihansa laidalla nojaa keppiin iäkäs mies.
– Hän on 83-vuotias ja vaimonsa omaishoitaja.
Sallinen toivottaa peremmälle ja auttaa ostoksissa. Täällä ostoskoriin ei nosteta sushia ja kasvispohjaisia juomia, vaan pullapitkoa ja punaista maitoa. Kaksikymmentä vuotta myymäläautossa asioinut mies ei halua lehteen, mutta kertoo, että myymäläauto on pariskunnalle hyvin tärkeä.
– Kun en oikein pääse tuosta kotoa mihinkään, ja siellä koitellaan olla niin kauan kuin minä olen tolpillani.
– Mitenkä emäntä jaksaa? Viehän terveisiä, Sallinen toivottaa ja auttaa pakkaamaan ostokset. Matka jatkuu.

Kun myymäläautoura alkoi 49 vuotta sitten, valikoima oli aivan toista kuin nyt

Matti Sallisen ura myymäläauton kuljettajana alkoi 49 vuotta sitten, kesällä 1972. Sitä ennen hän oli toiminut maatilayrittäjänä ja kyläkauppiaana yhdessä Sisko-vaimonsa kanssa.
Kun Liperin Leppälahteen perustetun kyläkaupan tavaravarasto ei kiertänyt tarpeeksi nopeasti pelkän kaupan varassa, pariskunta päätti ostaa myymäläauton. Siinä oli tilaa kasviksille, leiville, lihoille, maitotuotteille ja pesuaineille. Viisi vuosikymmentä sitten tarjonta oli toki yksinkertaisempaa kuin nykyään.
– Oli yhtä lajia maitoa. Nyt löytyy hylat ja muut ja jugurttihomma on hirmuinen, Sallinen kertoo.
Muukin on muuttunut. Seitsemänkymmentäluvulla Suomen kaupungistuminen oli jo pitkällä, mutta väkeä oli maaseudullakin. Myymäläauton kuljettajalle se näkyi niin, että pisin ajomatka oli vain 60 kilometriä. Reittejä oli vähän, ja ne olivat lyhyitä, koska asiakkaita riitti.

Vaikka asiakkaita on vähemmän kuin ennen, myymälä­auton merkitys ei ole pienentynyt. Päinvastoin.

Kahdeksankymmentäluvulla Sallisilla oli kauppojen lisäksi kaksi myymäläautoa. Nyt on toisin. Yhdellä autolla ajetaan eri päivinä eri reittejä kahdeksan kunnan alueella. Viime syksynä mukaan tuli vajaan 100 kilometrin päässä Etelä-Savossa sijaitseva Enonkoski. Kun myymäläauto tänään etenee Outokummun Maljasalmessa, Sallinen tietää kertoa yhden jos toisenkin talon kohdalla, milloin siinä ollaan kuoltu tai milloin siitä on lähdetty kaupunkiin.
Vaikka asiakkaita on vähemmän kuin ennen, myymälä­auton merkitys ei ole pienentynyt. Päinvastoin. Esimerkiksi Maljaniemessä on tiheässä taloja, joita asuttavat iäkkäät lesket. Monella ei ole ajokorttia. Kaksi kertaa viikossa saapuva myymäläauto on ylivoimaisesti helpoin tapa hoitaa ruoka­ostokset muun muassa Meeri Räsäselle, jota Sallinen osasi odottaa tienposkeen.
Tuula Pussinen on työskennellyt osa-aikaisesti Matti Sallisen yrityksessä 10 vuotta.
– Pojalla on auto. Kerran viikossa käymme sillä Outokummussa, Räsänen kertoo.
– Savuhärkääkin on. Tämä oli hittituote lauantaina, meni kiloittain, Sallinen kertoo lähituottajan aarteesta.
"Jos minä lopetan, muutama mökki kylmenee. Asukkaiden on muutettava kaupunkiin tai palvelutaloon."
Matti Sallinen
Räsänen nappaa mukaan lähikalastajan pyytämää siivottua muikkua ja karjalanpiirakoita.
– Onkos Eero kunnossa? Torstaihin pärjäät näillä.
Sallinen vaikuttaa tuntevan kaikki ja ihmekös se. Hän on samanikäinen kuin asiakkaansa ja moni on asioinut hänen kauppa-autossaan kymmeniä vuosia. Sallinen on huolissaan siitä, miten tutuiksi tulleiden asiakkaiden jatkossa käy.
– Jos minä lopetan, muutama mökki kylmenee. Asukkaiden on muutettava kaupunkiin tai palvelutaloon.
Mikko Peltonen ostaa myymäläautosta aina perunapiirakoita. Ostokset kruunasi jäätelöpuikko.
Sallisen huolen maaseudun iäkkään väestön ruokahuollosta ja tulevaisuudesta jakaa moni muu. 1980-luvun kultavuosina Suomessa ajoi 1500 myymäläautoa. Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan enää niitä on vain 10. Se on niin vähän, ettei autoilla ole isoa merkitystä valtakunnallisesti, mutta paikallisesti yksittäisten kuntien alueella ne ovat hyvin tärkeitä.
– Myymäläautoja voi pitää kyläkaupan muotona, ja jos kyläkaupat häviävät, se on isku maaseudun ruokahuollolle ja jyrkentää maaseudun näivettymiskehitystä entisestään, johtaja Ilkka Nieminen PTY:stä sanoo.

Myynti on niin vähäistä, että uutta myymäläautoa ei voi hankkia

Myymäläautojen määrä todennäköisesti vähenee entisestään lähivuosina. Eri puolilla Suomen maaseutua niiden toimintaa rasittavat samat ongelmat. Yksi on se, että myymäläauto on kallis investointi.
– Uusi auto maksaa 400 000 euroa, hyvä käytettykin vajaa 200 000 euroa. Näillä myyntilöillä ole mahdollista hankkia uutta, sanoo Kiteen seudulla Pohjois-Karjalassa toimiva myymäläautoyrittäjä Olli Hirvonen.
Hirvonen tuli vuonna 2015 myymäläautoon kesätöihin ja päätyi vuotta myöhemmin ostamaan yrityksen. Nyt 27-vuotias ajaa autolla, joka on vanhempi kuin hän itse. Vuoden 1992 myymälä­autossa on kuitenkin puolensa.
– Vanhaa voi korjata itse ja varaosat ovat edullisia. Uuden auton vikojen selvittämiseen tarvittaisiin aina tietokone ja vara­osien hinnat lasketaan tuhansissa.
Samaa mieltä on Matti Sallinen. Hän ajoi nelisen vuotta sitten uuden myymäläautonsa liukkaalla kelillä metsään. Auto hajosi onnettomuudessa korjauskelvottomaan kuntoon, ja Sallinen päätti ostaa vakuutusrahoilla uuden, vuosimallia 1989 olevan auton.
– Tämä oli seisonut kahdeksan vuotta tallissa, mutta on vahva auto. Itse korjasin.
Vanha auto on osoittautunut uutta paremmaksi, sillä uudempaa Sallinen joutui korjauttamaan ensimmäisenä vuonna 10 000 eurolla. Vanhojen autojen jousitus kestää teiden jympsyjä paremmin, mutta lopulta varmakin menopeli tulee tiensä päähän. Sekä Sallinen että Hirvonen ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei uutta myymälä­autoa kannata enää ostaa. Samaa mieltä on Satakunnassa myymäläautoa ja kyläkauppaa veljensä kanssa pitävä Juha Mukkala. Mukkalat ostivat uuden auton vuonna 2010.
"Tiet ovat menneet koko ajan huonommiksi, ja ne koettelevat kalustoa."
– Toivomme, että tällä autolla voisi ajaa vielä viidestä kuuteen vuotta, mutta huolto- ja remonttikulut vain nousevat ja polttoainekulut kasvavat, kun reviiriä joudutaan väestön vähentyessä laajentamaan, Mukkala kertoo.
Myymäläautot kärsivät teiden huonosta kunnosta.
– Tiet ovat menneet koko ajan huonommiksi, ja ne koettelevat kalustoa. Suuri osa tuloista menee auton ylläpitoon. Kauhean hyvä olisi, jos jostain löytyisi tukea meille yrittäjille.
Myymäläauto palvelee joustavasti. Asiakas voi soittaa ostoskassinsa sisällön etukäteen.
Myymäläautoille ei ole omaa tukea, mutta ne on huomioitu niin sanotussa kyläkauppatuessa. Kyläkauppayrittäjät pystyivät hakemaan toiminnalleen maa- ja metsätalousministeriön myöntämää päivittäistavarakauppapalvelun avustusta viimeksi vuonna 2019. Jos kyläkauppatoimintaan kuului myös myymäläauto, tuen saattoi saada korotettuna.
Hakukierroksella myymäläautoon liittyvää tukea sai vain yksi yrittäjä eli Matti Sallinen. Hän sai tukea, koska toimi tarpeeksi harvaanasutulla alueella, ja koska hänellä oli kyläkauppa. Olli Hirvonen jäi ilman tukea, koska hänellä on vain myymäläauto. Mukkalat eivät saaneet tukea, koska Satakuntaa, Pirkanmaata ja Etelä-Pohjanmaata ei katsottu tarpeeksi harvaanasutuksi alueeksi.
Ruokaviraston neuvotteleva virkamies Tommi Alanko myöntää, että kyläkauppatuen aluerajausta kritisoitiin rajusti. Tilanne paranee, sillä loppuvuoden haussa tukirahaa on luvassa laajemmalle alueelle.
– Odotettavissa on, että nyt useampi myymäläauto saa tukea, maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Auli Sihvola sanoo.
Tuula Pussinen (oik.) vaihtaa kuulumiset Kaija Holopaisen kanssa.
Edellisellä kerralla miljoonan euron tuki jaettiin 86 yrittäjän kesken. Nyt tukirahan määrä on kaksinkertaistettu, mutta hakijoita oletetaan olevan kaksi kertaa enemmän. Se tarkoittaa, että tuki pysyy alle 15 000 eurossa saajaa kohti. Yrittäjän kannalta se ei ole paljon.
– Jos auto alkaa oikeasti hajoilla, 15 000 euroa menee nopeasti, tiivistää Hirvonen.

Raili Voutilainen, 81, on käyttänyt myymäläautoa 40 vuotta

Maljaniemen kierroksella Sallisen apajille kipuaa Raili Voutilainen, 81. Hän kertoo käyttäneensä myymäläauton palveluita 40 vuotta.
– Tästä me asioimme kaikki. Ai niin, sitten vielä ne limpsat, Voutilainen muistaa kassalla.
Voutilainen liikkuu muutaman kymmenen metrin matkan kotitaloon rollaattorilla. Hänen miehensä on heikossa kunnossa. Sallinen paitsi pakkaa ostokset pusseihin, myös kantaa ne ulos ja kiinnittää rollaattorin kahvaan. Eräälle asiakkaalle hän toimittaa kahden viikon ruuat kerralla, vaikkei myymäläauto enää asioi alueella. Eteläisemmässä Pohjois-Karjalassa myös Olli Hirvonen vie joskus ostokset sisälle asti ja laittaa jääkaappiin. Tällainen helpottaa asiakkaiden arkea, mutta auttaa myös yrittäjiä jaksamaan.
Raili Voutilainen pääsee autosta helposti pois, kun Matti Sallinen kantaa ostokset.
– Ei tätä tehdä euron kuvat silmissä, vaan kutsumuksesta, Hirvonen sanoo.
Myymäläautoyrittäjät saavat usein kuulla, että jos heitä ei olisi, vanhuksen olisi pakko muuttaa kotoaan pois. Toki muitakin vaihtoehtoja olisi, mutta niissä on puutteensa.
– Muutama vanhus on ateriapalvelun piirissä. Kyllähän se yhteiskunta on alkanut hoitaa, mutta se ei tarjoa sitä sosiaalista puolta, Sallinen pohtii.
Hirvosen mukaan Kiteellä kunnan tilataksi poimii syrjäkylien ikäihmisiä ostoksille ja palauttaa takaisin. Se on helpompi tapa asioida kuin olla koko päivä kuntataajamassa harvojen linja-autoyhteyksien varassa. Silti yhteiskyydilläkin asioiminen on osalle vanhuksista liian raskasta.
– Jos itse miettisin itseäni siihen asemaan, niin kodin viereen pysähtyvässä myymäläautossa asioiminen olisi hyvin helppoa, Hirvonen miettii ja toivoo, että kauppa- palvelujen tukemista arvioitaisiin myös sen kannalta, mikä on oikeasti pitkällä aikavälillä halvinta.
– Voi miettiä, mikä on kustannustehokasta tukea maaseudun elävöittämiseksi. Johtopäätös voi olla, että myymäläautojen ja kyläkauppojen tukeminen on juuri sitä.

Sallisen työura on jatkunut jo 60 vuotta

Outokummussa Matti Sallinen päästää osa-aikaisen kuljettajamyyjänsä Tuula Pussisen jatkamaan myymäläauton kierrosta ja suuntaa itse kotiinsa Viuruniemeen tekemään seuraavan päivän maito- ja leipätilausta.
"Tämä on elämäntapa. Asiakkaat ovat mukavia ja aika menee hyvin."
Matti Sallinen
Sallinen on ollut 20 vuotta eläkeiässä. Viisi vuotta sitten hän jäi leskeksi. Yli 60 vuoden työuran jälkeen ei enää tarvitsisi jatkaa, mutta silti Sallinen tekee töitä joka päivä ja ajaa itse yhä myös pitkiä koko päivän reittejä.
– Tämä on elämäntapa. Asiakkaat ovat mukavia ja aika menee hyvin. Se on minun vapaapäiväni, kun pääsen naisystäväni luokse saunomaan, Sallinen sanoo.
Pikkuhiljaa Sallisen työura on kuitenkin päättymässä. Yritystoiminta on myynnissä.
Jos terveyttä riittää, eikä yritys ole mennyt kaupaksi, ensi keväänä hän saattaa kuitenkin yhä käydä ratin taakse. Tutut asiakkaat odottavat ja toisin kuin moni kuvittelee, kesäisin myymäläauto kannattaa hyvin.
Pysäkeillä odottavat paitsi ikäihmiset, myös vapaa-ajan asukkaat, joiden määrä saattoi koronan seurauksena kasvaa pysyvästi. Osa heistä ostaa lähinnä jäätelöä ja tuo lapset kokemaan mennyttä aikaa, mutta osa hankkii myymäläautosta kaiken.
– Viime lauantaina eräs isäntä teki 200 euron ostokset.
1 kommentti