Olin luvannut itselleni, että taimia en sentään ala kasvattaa. Silti marketissa ostoskärryyn sujahti pussillinen multaa ja neljä siemenpussia. Näen jo sieluni silmin, miten organisoin kastelun perheenjäsenten kesken ja kuljettelen takapenkillä taimipurnukoita mökin ja kaupungin väliä.

No, kasvihuonetta en ainakaan voi pystyttää. Sehän vaatisi jatkuvaa läsnäoloa ja hoitamista, enkä ole maalla kuin loma-ajan ja viikonloput. Silti salaa sunnnittelen, mitä vanhoista ikkunoista saisi kyhätyksi.

Puutarhahulluus iski kolme vuotta sitten. Sen jälkeen olen viettänyt sulan maan ajalle osuneen vapaa-aikani haalarit päällä ja saappaat jalassa istuttaen, kitkien, kattaen, leikellen, satoa korjaten ja viinimarjoja mehustaen.

Viime syksynä työkaverit söivät kyllästymiseen asti kesäkurpitsaa, kun kasvatus lähti vähän lapasesta. Nyt laitan niitä vähän vähemmän, mutta suussa sulavia muusiperunoita paljon, paljon enemmän.

Oman ruoan kasvatus ja puutarhan hoitaminen kasvattavat suosiotaan jatkuvasti. Taimikauppaan täytyy tehdä ennakkotilaus jo kevättalvella, jos mielii saada kaiken haluamansa. Hommassa on jo kilpavarustelun tuntua.

Tässä Avussa alkaa hortonomi Saara Hirvosen laatima Puutarhakoulu. Juttusarja jatkuu joka numerossa toukokuun loppuun. Vanha itämainen viisaus kuuluu: "Jos haluat olla loppuelämäsi onnellinen, ala puutarhuriksi."