Apu

12 000 kilometriä ilman välilaskuja – Punakuiri teki muuttolintujen maailmanennätyksen

12 000 kilometriä ilman välilaskuja – Punakuiri teki muuttolintujen maailmanennätyksen
Punakuirin hämmästyttävän ennätyksen takana on perusteellinen tankkaus, jonka seurauksena uroslinnun koko voi jopa kaksinkertaistua. Lennon aikana lintu pystyy kutistamaan sisäelimiään keventääkseen kantamaansa kuormaa. Punakuireja pesii myös Suomen Lapissa.
Julkaistu: 22.4.2021
Alaskan ja Uuden-Seelannin välillä lentävän punakuirin (Limosa lapponica) vuosittaiset muuttomatkat ovat lähes 30 000 kilometriä.
Tyynenmeren yli kulkevalla lentoreitillä on matkattava päiväkausia tauotta, koska laskeutumispaikkoja ei ole.
Vuonna 2019 tutkijat varustivat 20 punakuiria viisigrammaisilla satelliittipaikantimilla. Viime syksyn muuttomatkalla yksi näistä linnuista teki lintujen maailmanennätyksen lennettyään keskeytyksettä yli 12 000 kilometrin matkan.
Uroslinnun matka Alaskasta Uuden-Seelannin Auck­landiin taittui 11 päivässä ja lentonopeus oli parhaimmillaan 89 kilometriä tunnissa. Aiempaa tauottoman lennon ennätystä hallitsi punakuirinaaras, joka lensi yhtäjaksoisesti 11 500 kilometriä vuonna 2007.
Ennen matkaan lähtöä punakuirit tankkaavat niin, että uroslinnun koko voi jopa kaksinkertaistua. Lennon aikana lintu pystyy kutistamaan sisäelimiään keventääkseen kantamaansa kuormaa. Punakuireja pesii myös Suomen Lapissa.
Lähde: Guardian
Päivitetty 22.4. – Ilmestynyt 14.4.2021
Kommentoi »