Image

Muurahaisia silmissä

Muurahaisia silmissä

Scifikauhusekoilu It Came from the Desertiä on vaikea mollata, mutta siitä on myös vaikea pitää, kirjoittaa Kalle Kinnunen.
Teksti Kalle Kinnunen
Mainos

Elokuvan virallinen historia on tylsä. Toki Hitchcock, Ford ja Bergman ovat mestareita ja kaanon syntyy ansioista. Yhtä tärkeää on kuitenkin muistaa, että oman aikansa B-elokuvat osoittautuvat usein arvostettuja teoksia kestävämmiksi.

Rakkauteni elokuvaan on syntynyt pitkälti kauhun ja eksploitaation parissa. Kummallisuuksilla oli omat kontekstinsa ja niissä heijastuivat kiehtovasti elokuvanteon ja koko elämän lainalaisuudet. Virheellinen taide voi olla viimeisteltyä voimakkaampaa. Kriitikko Manny Farber kehitti jo 1950-luvulla ajatuksen ”termiittitaiteesta”, joka elää eri ehdoilla kuin sliipattu valtavirta.

Olisiko tässä sitä? Espanjassa kuvattu toimintahalpis, jossa paetaan jättimuurahaisia aavikolla motocross-pyörillä. Pääosissa on brittejä ja jenkkejä, joista kukaan ei ole kuullut. Heillä on repliikkejä tyyliin ”let’s get out of here”. Liipaisinta painettaessa muistetaan sanoa ”eat lead”.

Tuotantoyhtiö on turkulainen, mutta Suomi ei elokuvassa näy – paitsi bileissä, joissa tarjoillaan Laitilan olutta ja kanisterissa lukee suomeksi ”pyrstöyskäkilju”.

Se onkin nokkelaa, sillä siinä missä Renny Harlin vilautteli 100 miljoonan taalan leffoissaan Tapio Wirkkalan suunnittelemia Finlandia-vodkapulloja, Marko Mäkilaakson ohjaama It Came form the Desert on kiljupönikkä. IMDb-tietokannan mukaan budjetti oli 300 000 euroa eli murto-osa kotimaisen ihmissuhdedraaman hinnasta.

It Came from the Desert on noussut kansainvälisesti levinneiden suomalaiselokuvien harvaan joukkoon. Se on jo saatavilla Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Saksassa. Kyse on kuitenkin dvd- tai nettilevityksestä.

Suomi on ensimmäinen maa, jossa halpis saa valkokangaslevityksen – ja todennäköisesti viimeinen. Tässä on elokuva, josta on aivan kohteliasta sanoa, että ei siinä ole oikeastaan muuta vikaa kuin se, ettei sitä jaksa katsoa.

Mäkilaakson leffa muistuttaa, että hyvien B-elokuvienkin tekeminen on pirun vaikeaa. Kummallisinta on se, ettei sille ole ajateltu raameja lajityypeissä, joihin se kernaasti haluaa kuulua.

Onko tämä 1950-luvun scifi-elokuvien pastissi, kuten vuonna 1989 Amigalle julkaistu Cinemawaren peli, johon leffa nimellisesti perustuu? Ei. Yhteyksiä peliin on vähän, lähinnä aavikko- ja muurahaiskuvio.

Onko se parodiaa tai campia? Eipä juuri. Elokuvan sympaattisimpia piirteitä on vilpittömyys ja halu päästä messiin genressä, ei nälviä sitä.

1980-luvun Hollywoodin ihailija Mäkilaakso on rakentanut kehystarinan kasariactionin ihailun varaan: päähenkilöiden elämässä on kaksi asiaa, motocross sekä Eradicator-nimellä tunnetun toimintaleffasankarin fanittaminen. Sankarit haluavat tavata hänet ja osallistuvat siksi motocross-skabaan, joka viekin heidät ja kivan tytön ihmissyöjämurkkujen luolaan. (Eradicatoria esittää elokuvan ainoa suomalaisnäyttelijä, vapaapainija Michael Majalahti, jonka karisma ei riitä siihen että hahmon uskoisi olevan ”tähti”.)

It Came from the Desert ikään kuin haluaisi tavata oikeita elokuvia, mutta ei ihan uskalla. Kuten leffan muurahaisefektit eivät ihan sulaudu ympäröivään kuvaan, ei teos istu monisaliteatteriin esikuviensa rinnalle.

Levitysyhtiön jakamissa kehuvissa arvioissa leffaa verrataan tornadon lennättämistä haista kertoviin Sharknado-pelleilyihin (Dread Central -saitin kriitikon mukaan tämä on niitä parempi) sekä elokuvaan nimeltä Big Ass Spider! (The Movie Voidin kriitikon mukaan tämä on paras ötökkäleffa sen jälkeen eli viiteen vuoteen). Näillä mennään.

Kyse ei ole vastarintaan asettuvasta termiittitaiteesta. Juttu on tehty heille, jotka ovat päättäneet pitää elokuvasta ja tekemisen tavasta etukäteen, eivätkä välitä, että kliseiden toistaminen on vain kliseiden tietoista toistamista, ei oivaltavaa intertekstuaalisuutta à la Tarantino.

Olisiko It Came from the Desertistä Amerikan-käyntikorttielokuvaksi logiikalla ”katsokaa mihin kykenimme pikkurahalla?”. Jaa-a. Kohtaukset kestävät kaksi kertaa liian pitkään. Aliens-elokuvaan viittaava muurahaispesän ihmisvarasto näytti sideharsoista ja elmukelmusta rakennetulta. Sekä leikkaaja Joona Louhivuori että lavastaja Kari Kankaanpää ovat moninkertaisia Jussi-ehdokkaita, jälkimmäinen voittajakin. Mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Toisin kuin Laitilan panimo, tällä kertaa he eivät ole voittajia.

Julkaistu: 10.8.2018