Mitä meidän tarkalleen pitäisi muistaa? Meille kerrotaan, että maailmansodat nyt ainakin. Mutta mitä nämä muistot merkitsevät meille, jotka emme ole olleet sodissa?

Kun meidän täytyy muistaa jotain, joka ei ole tapahtunut itsellemme, otamme sen tietona, mutta samalla muistamisesta tulee kuvittelua; se on sameaa ja valheellista, se on konstruktiivista ja henkilökohtaista.

 Täällä Saksassa minua käsketään muistamaan. Käskyä ei anna kukaan yksittäinen käskijä vaan julkinen tila. Neue Wache Berliinin keskustassa rakennettiin sotilasvartioksi lähes 200 vuotta sitten. Sittemmin siitä on tullut erityislaatuinen muistomerkki, jonka kohteet ovat vaihtuneet vallanpitäjien vaihtuessa. Neue Wachella on poliittisesta tilanteesta riippuen kunnioitettu Weimarin tasavallan, natsi-Saksan, DDR:n ja Saksojen yhdistymisen uhreja.

Keitä me sitten tällaisissa paikoissa ja tilanteissa muistelemme? Emme ehkä niinkään tiettyjä ihmisiä ja heidän elämiään vaan pikemminkin uhriutta ja muistamista itsessään.

Hitlerin hallintoa Saksasta paennut filosofi ja kirjoittaja Günther Anders ehdotti Kuuban ohjuskriisiä käsitelleessä puheessaan vuonna 1963, että muistaminen pitäisi aina henkilöidä. Hahmottoman ja yleisen muistamisen sijaan meidän tulisi tarkentaa muistamisemme yksittäisiin kuolemiin ja kuolleisiin. Puheessaan Andersilla oli kymmenkohtainen lista tällaisesta kohdennetusta muistamisesta: neljännen tulisi muistaa mereen hukkunut amerikkalainen, viidennen tulisi muistaa Gestapon tyrmässä kuoliaaksi hakattu, ja niin edelleen.

Andersin ehdotus muistuttaa sitä, millainen muistimme on: pikemminkin yksityiskohtia muistava kuin muistomerkin kaltainen monoliitti. Anders toivoi, että hänen ehdottamansa tapa muistaa estäisi historian kauheuksien toistumisen. Samalla hän totesi, että yhtä tärkeää on muistaa myös tulevaisuuden uhreja. Uudet ajat tuottavat uusia uhreja sekä piiloon jääviä syyllisiä. Uhreihin keskittyminen, kärsimysten arvoa korostava politiikka jättää piiloon tekijät. Meitä pyydetään muistamaan uhrit ja kärsimys, ei tekijöitä.

En vastusta muistomerkkien tai monumenttien käyttöä. Pitäisi silti huomioida, että muisto ei ole fyysinen, materialisoitu objekti. Muisto on epämääräistä, sirpaleista ja subjektiivista. Sen lisäksi, että muistetaan uhriuden konseptia, tulee tulevaisuudessa muistaa myös uhrit. ■

Isaac Chong on Berliinissä asuva, Hongkongista kotoisin oleva taiteilija.